Kari ja Hopo retkeilevät rauhallisen lenkin Pekka Halosen Akatemialle.

Hopolla oli perjantaina vapaapäivä, joten olimme aamulla tallilla jo hyvissä ajoin kahdeksalta. Aamupuuhat veivät aikansa ja selkään pääsi vähän ennen yhdeksää. Pitkästä aikaa takapuoleni alla oli vanha kunnon CB ja voi miten ihanan pehmeältä se tuntuikaan. Toki istunnan kustannuksella, mutta kuka sitä aina jaksaa olla niin särmänä.

Hopsu oli hyvällä ja reippaalla mielellä. Askel pitkä ja vetävä ja teimme lähes 40 minuutin alkuverkat. Aurinko pilkisteli taivaanrannassa ja yöllä olikin yllättäen ollut pari astetta pakkasta, sillä vesilammikoiden pinnat olivat ohuessa jäässä. Myös kenttä oli totuttua kovempi, joten otimme aika varovaisesti. Ravasimme suurimman puhdin pois ja sen jälkeen teimme todella paljon laukannostoja ravista ja sitten taas siirtymisiä raviin. Paljon kiemuroita ja voltteja. Kentällä viivyimme n. 40 min. Sen jälkeen ravailimme rennosti kääntärille ja takaisin kanalalle ja aloitimme siitä loppuverkat. Jäähdyttelyn aikana muutamat väistöt, pysähdykset ja peruutukset ja reissu alkoikin olla siinä.

Vähän oli poku hiessä, joten kuivattelimme hetken ja venyttelimme kylkiä ja kaulaa. Hopo veti ykkösellä alas 10 litraa melassivettä ja pääsi sitten tarhaan. Vaikutti tyytyväiseltä. Kotimatkalla mukaan tarttui uudesta jättitarkkarista punainen villaloimi, jolla Hopo voi juhlistella joulua.

Illalla iltatalli ja hobuset nukkumaan.

Eipä ole otollinen viikko hevosen omistajalle tämäkään. Työt painavat päälle oikein urakalla ennen lukukuaden loppumista ja joutuu viettämään aikaa vuorokaudessa enemmän työpaikalla, kuin kotona. Tämä taas tarkoittaa sitä, että aamulla on pimeää kun lähden ja illalla vielä pimeämpää kuin tulen kotiin. Joulutohinat pitäisi siinä vielä hoitaa, joten aika vähälle jää Hopo-raasun liikutus ja lähinnä sen on hoitanut Kari.

Rivi ei ota kadotakseen ja eräänä aamuna totean, että reippaasssa menossa rivi on päässyt repeämään ja oikean takasen vuohinen vuotaa verta. Ei muuta kuin Nykänen paikalle ja uutta salvaa kehiin. Keskiviikkona ukko käyttäytyy tarhassa eriskummallisesti ja rauhattomasti ja epäilimme ähkyä. Vatsakin oli niin pimakkana, että meinaa nahka revetä. Huonosti nukutun yön jälkeen Kari toteaa aamulla, että vatsan turvotus on laskenut ja sontaa tulee ulos aivan normaalisti. Selvisimme säikähdyksellä, mutta heinämäärä puolitettiin ja tarkkailemme tilannetta.

Tarhat ovat edelleen tylyssä kunnossa ja olemme päättäneet tilata soraa lavallisen, joka saadaan levitettyä suodatinkankaan päälle tarhan etuosaan ja saadaan edes jokin kohta vähän kuivemmaksi. Lumista ja pakkasista ei ole pienintäkään ennustetta, joten tähän on nyt tyytyminen.

Hemppu ratsastaa tiistaina ja kehuu pollea kovasti. Ovat alkaneet löytää yhteistä säveltä. Anssi käy uusimassa kengitystä torstaina, joten kaikki edellytyksen olisi viilettää villinä pitkin maita ja mantuja, jos vaan sääolot antaisivat myöten

Menemme aamusta tallille ja rakennamme kentälle pienehkön esteen. Hopoa on tarkoitus irtojuoksuttaa/ -hypyttää. Ukko hoksaa heti kupletin juonen ja laukkailee reippaasti ympäri kenttää ylittäen rakennetun esteen innokkaasti. Hommaa jatketaan kymmenkunta kierrosta ja sitten vaihdetaan suuntaa. Samalla innolla touhu etenee myös vasempaan kierrokseen. Piiskamiehellä ei ole juuri mitään tehtävää, kun ukkeli kiertää kehää vauhdilla ihan oma-aloitteisesti.

Kun hauskuus loppuu, niin teemme kunnon taluttelulenkin jäähdyttelymielessä.

Merviltä saimme tarhaan vähän hiekkaa ja toimme kotoa suodatinkangasta pienen pätkän. Koitamme tehdä tarhan etuosaa vähän tukevammaksi ja kuivemmaksi. Haluaisin edelleen tilata siihen kunnon soraa, huolimatta siitä, kuinka pitkään Hopo kyseisessä tarhassa majailee. Onhan se siinä kuitenkin tämän loppuvuoden ja tulevan kevään. Tarhassa kun ei ole yhtään kuivaa paikkaa, jossa maa ei olisi upottavaa velliä. Jos joskus omassa pihassa hevosta aikoo pitää, niin tämä syksy on opettanut sen, että tarhoihin salaojitus ja ainakin osittain sorapohja.

Hopolla on vapaapäivä.

Sataa niin ikävästi ja sadetta luvattu koko päiväksi, joten Hopon liikutukseksi saa riittää taluttelu lähimaastossa. Hopo reippaana poikana nappailee tuoretta matkan varrella. Mietin, että ei varmaan kovinkaan usein ole ollut sellaista talvea, että se on saanut joulukuussa suuhunsa tuoretta edelleen kasvukautta viettävää ruohotupseloa. Säämiehet ovat sanoneet, että näin lämmintä on kerran 150-200 vuodessa. Yön ja päivän lämpötilat ovat melkein samat ja keikkuvat 10 asteen tuntumassa.

Rivi on melkein poissa, mutta rasvailua jatketaan edelleen ja mutatarha pitää yllä jatkuvaa huolta aiheesta. Tallilla on muitakin, joilla on sama valkoinen rasvatuubi kovassa käytössä.

Itsenäisyyspäivänä mieleen nousee suomenhevosen suuri rooli Suomen sodissa ja ne monet tarinat, mitä sotahevosista kerrotaan. Kovan työn tekivät tykkihevoset ja monet muutkin suokit siinä missä suomen sotilaatkin. Karuissa oloissa ovat pärjänneet.

Meidän urhomme satuloitiin puoli yhdeksän pintaan ja minä taas vääntäydyn selkään, sillä Karin nilkat eivät oikein ratsastamista vieläkään kestä. Teemme verkat radan vartta pitkin ja sitten kentälle. Ei näillä keleillä juuri muuta voi. Kentällä teemme ensin käynnissä voltteja ja pysähdyksiä ja sitten koottua käyntiä – kasvatettua käyntiä. Sen jälkeen samat kuviot ravissa. Käytämme hyväksemme kentän erilaisia teitä ja aina väliin pysähdyksiä ja laukkapätkiä. Loppuvaiheessa käännöksiä ja väistöjä ja sitten onkin jo aika lähteä loppukäynneille kääntärille ja radanvarsilenkki päättää puolitoistatuntisen urakan.

Edellisenä päivänä Kari kävi ostamassa koulupainotteiseen satulaan uuden satulavyön ja nyt mennäänkin kakkossatulalla jonkin aikaa.

Henriikka ratsastaa Hopoa jo päivällä yhden aikaan. Kaatosateesta huolimatta olivat liikentessä tunnin ja vartin. Pureutuvat kouluratsastukseen. Paljon peruutuksia, pysähdyksiä ja pyrkivät menemään lyhyttä, hidasta laukkaa. Hetken kuivailun jälkeen Hopo sai tippaloimen päälleen ja pääsi nauttimaan sateisesta joulukuun säästä.

Aamuliikutus. Otsalamppu päähän, Hopolle heijastimet kinttuihin ja baanalle. Kun kyseessä on rauhallinen köpöttelyretki, niin kaipaan CB:n luksusluokan pehmeyttä. Puolitoista tuntia reissaamme lähimaastoissa sateessa ja tuulessa. Lenkin jälkeen hieron ukkoa hetken kuivaksi, heitän kultaviitan päälle ja vien sen tarhaan möllöttelemään.

Kun Kari hakee hevosen illalla sisään, niin se luimii ja irvistelee aluksi kuin osoittaakseen, mitä se on mieltä seistyään yhtäjaksoisessa sateessa koko päivän. Kun porkkana vilahtaa suuhun, niin tahti on toinen ja naaman ilme parempi.

Tiipiin pikkujoulut uuvuttivat meitä niin, että Hopon liikutus jäi ihan iltaan. Kari aloitteli iltatallia ja minä kapusin selkään. Kentällä on onneksi valot, niin pystyy ratsastamaan pimeässäkin. Vaihtelun vuoksi CB on kotona huollettavana ja Stübben persuksen alla. Satula on kyllä kammottavan kova, mutta istuinluut tuntuvat toki paremmin. Vaikka satulan sopivuutta joudutaan tasoittamaan romaanilla, niin Hopo tuntuu silti toimivan äärettömän hyvin painolla ja ratsastettavuus on helpompaa koulupainotteisella satulalla. Se pakottaa istuntaa paremmaksi ja jalatkin asettuvan paikoilleen.

Aluksi teimme käynnissä erilaisia kiemuroita ja voltteja ja paljon pysähdyksiä. Sen jälkeen kääntelin Hopolaista vähän ravissakin ja aloimme tehdä kiemuroita siten, että keskihalkaisijalla aina pysähdyimme ja päätyyn teimme laukkaympyrän. Lopuksi laukkasimme vähän reippaammin molempiin suuntiin. Lisäksi sopiviin väliin teimme käännöksiä, väistöjä ja pakituksia.

Kun työt oli tehty, pääsi ukkeli pikaisen suihkuttelun jälkeen karsinaan mutustelemaan heinää ja porkkanoita. Tallitöiden päätteeksi käyn vielä Hopoa halistelemassa ja venyttelemässä sitä herkkupalan avulla. Hopo oli enkelpoika, niin kuin se nykyään on melkein aina!