Melli ennätti tallille jo päivällä. Oli ratsastanut Sellan ja Urhon kentällä. Kummankin kanssa tekivät paljon voltteja ja väistöjä. Käyntiä ja ravia kummallakin ja homma pelasi erinomaisesti. Mun piti mennä Hopon selkään illalla, mutta enhän mä mihinkään ehtinyt. Töissä venähti taas pitkään, joten riitti ihan lenkki koiran kanssa ja yöunille. Yöllä Kari kotiutui, tosin ilman matkatavaroitaan, mutta mukavaa kuitenkin, että on taas kotona.

Kaikki kolme vapaalla ja omissa oloissaan. Vettä saatiin vuorokauden läpi.

Hopolla ja Sellalla vapaapäivä, jonka saivat viettää sateisissa merkeissä. Talvi ei vaan ota tullakseen. Urho pääsi Mellin kanssa kentälle. Olivat vähän taivutelleet ja tehneet väistöjä. Yhteistä säveltä hakevat hekin. Vähän ravia ja paljon tutustumista. Hyvällä fiiliksellä kuitenkin sekä ratsastaja että ratsu, joten onnistunut päivä.

Melli ennätti tallille jo päivällä ja ottikin Sellan työn alle. Kentällä menivät ja menestys oli parempaa kuin eilen tuulen tuivertaessa. Eipä silti tuulta oli edelleen jäljellä, mutta ei eiliseen tyyliin. Homman päätteeksi Melli ehti vielä siivota Hopon ja Sellan tarhankin ennen kuin itse ehdin edes mestoille. Kata oli puhunut itsensä mukaan, joten sain talliseuraa hänestä. Koska Sessukka oli jo liikutettu, niin haettiin tarhasta Urho ja Hopo. Laittelin Hopon lenkkikuntoon ja Kata harjaili Urhoa. Asettelin fikkarin päähän ja lähdin maastoon. Urho pääsi kentälle talutukseen.

Hopon kanssa jolkoteltiin menemään. Kierrettiin hevosenkenkälenkki asfaltin kautta ja lisäyksenä vielä Hornankallion lenkura. 7 km siitä kertyi ja 50 min kului aikaa. Sama tuttu koiranulkoiluttajaukkeli tuli vastaan, kuin melkein joka kerta, kun ratsailla ollaan. Moikattiin iloisesti ja vaihdettiin muutama sananen, sitten me Hopon kanssa karautimme eteenpäin. Kata oli talutteluhomman tehnyt ja kun saavuin tallille, niin päästin hänet selkään tekemään kentälle loppukäyntejä. Kivastihan se meni ja sillä aikaa ennätin siivota Urhon tarhan.

Kata sai laitella Hopon takaisin tarhaan ja mä louskuttelin leukojani tallin rouvaporukan kanssa. Kun hommat oli tehty, niin hypättiin pösöön ja poistuttiin paikalta. Mulla olikin jo kiire lenkittämään koiraa. Kiireistä on yh:n elämä ja tiukasti aikataulutettua. Ei käy katteeks.

Voi Eino, mikä päivä. Yöllä jo tuuli repi kattopeltejä pitkin rannikkoa ja oman osamme toki saimme. Kari piti kiinni suunnitelmasta ja ajeli tallille jo seitsemältä. Juuri kun oli nousemassa ratsaille, niin vessan ovi alkoi puuskassa kolkata ja Urho vähän teputti etuosallaan siihen malliin, että kaikki ei ihan ollut mieluista. Siitä vaan päättivät kuitenkin lähteä matkaan. Siellä ja täällä oli tunnistamattomia ja tunnistettavia lentäviä esineitä. Pressut ja muovit luonnollisesti lehahtelivat ja läpättivät, mutta aivan uskomattoman rauhallisesti hevonen otti vastaan kohtaamansa haasteet. Erityisesti hämmentää se, että hevonen on ollut meillä vasta niin vähän aikaa jo on jo niin luottavainen, että menee ratsastajansa kanssa läpi todella pahojen paikkojen. Se on mutkaton kaveri. Kari taas kehui ja ylisti hevosta, kun ennätti kotiin. Se oli vielä jotenkin tosi liikkiksenä hakenut Karista turvaa, kun palaili lenkin jälkeen takaisin tarhaan ja tuuli oikein tuiversi ja tarhanaapurit pistelivät menemään. Urho otti pari askelta ja kurvasi sitten kiireesti äijän viereen suojaan.

Kari kävi kotona äkkiä suihkussa ja sitten lähdettiinkin jo lentokentän suuntaan. Sieltä ajelin tallille esittelemään hevosia parille potentiaaliselle apuliikuttajalle. Vähän mietin, että mitähän on esiteltävänä, kun tuuli tuntui nappaavan jopa pienen pösön lennätettäväkseen. Urho siellä hirnui tervetuliaisiksi ja Sellakin antoi pienen hörähdyksen. Urholla oli tosiaan vähän virkeitä tarhanaapureita, mutta kohtalaisen kesysti se otti puuskat. Hopon ja Sellan tarha taisi olla kaikista suojaisimmassa paikassa ja niitä ei tuuli tuntunut juurikaan haittaavan. Otettiin hevoset sisälle ja aloin odotella Melliä, jonka kanssa olikin jo alustavasti sovittu, että hän jää ehkä Sellan kanssa kentälle. Laiteltiin Mellin kanssa hevoset valmiiksi. Sella pääsi peppupesuun ja näytti todella huonoa naamaa, kun tarjolla oli vain ja ainoastaan kylmää vettä. Ei sopinut prinsessan pirtaan, että hanuria lutrataan kylmällä vedellä.

Kierrettiin Hoponkin kanssa muutama kiekka kentällä ja sitten lähdettiin maastoon. Sella jäi Tuulin kanssa kentälle. Niinhän siinä kävi, että puuskat olivat tammalle liikaa ja kun Hopokin oli poissa, niin alkoi hörhöilemään. Järkipäätöksenä Melli teki vain pienen liikutuksen ja jätti Sessukan talliin odottamaan Hopoa. Me kierrettiin minipöllis. Tuuli tosiaan pisti kaiken mahdollisen lentämään ja lepattamaan. Metsässä ei tuullut niin paljoa, mutta humina oli huimaava, kun puiden latvukset heiluivat. Puita oli kaatunut ja oksia putoillut kulkureitille. Mulla oli oikein puhelinkin mukana varmuuden vuoksi. jossain vaiheessa ajatelin, että voisin napata muutaman kuvan, mutta tarkemmin harkittuna idea ei ollut hyvä, sillä ohjat oli kuitenkin syytä pitää kädessä. Ei tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, että yhtään ulkoilijaa tai pihatyöntekijää ei nähty. Teemaan sopi, että nähtiin kuitenkin oranssipukuiset sähkömiehet töissään huudattamassa moottorisahaa ja nostamassa sähköjohtoja maasta. Yhden pihamaallaan ihmettelevän isännän näin ja kyselin, ovatko sähköt poikki. Isäntä kertoi, että ovat olleet jo monta tuntia. Jännä juttu kuitenkin, että lähes vieressä olevalla tallilla sähköt kuitenkin toimivat, kun pääsi sinne.

Tallilla oli vähän huolestunut tunnelma, sillä ähkyoireita oli ilmoilla. Vein hevoset tarhaan ja kävin tutkailemassa potilasta. Mitäpäs siitä, porukalla struutattiin kiparia ja parafiiniöljyä kitaan. Jälleen kerran potilas ei osannut arvostaa sen eteen tehtyjä ponnistuksia, vaan pyrki sylkemään suustaan kaiken pois, mitä sinne laitettiin. Vaikka päätä pidettiin varsin pitkään ylhäällä, niin tyyppi panttasi litkuja kidassaan niin pitkään kuin vain kykeni. Huomiotakki oli kyllästetty öljyllä ja pääsikin heti pesukoneeseen, kun palailin kotiin. Mun olikin pakko poistua paikalta, sillä D odotti jo kotona lenkitystä. Myöhemmin sain kuitenkin tallilta tiedon, että tilanne oli menossa parempaan suuntaan ja lekuri oli käynyt. Voi että noi on ikäviä juttuja!

Päivä taas bookattu aika hyvin aamusta iltaan. Pasi vielä puuhaili tallihommia, kun oltiin jo virittelemässä klipperiä pesariin. Paappa pistikin heti alkuunsa teatterin pystyyn, kun ei olisi millään mennyt pesupaikalle. Oikein ihmettelin, että voiko sillä riittää älli niin pitkälle, että näki jatkojohdon ja klipperin?! Saatiin kuitenkin tehtyä pieni ilma-aukko harjan alle ja vatsa-alueelle. Nyt ei toivottavasti ihan valumalla valu hikeä, kun lenkillä käydään. Pitäisi varmasti tehdä vähän isompikin trimmaus, mutta en haluaisi millään alkaa loimittaa. Mitä enemmän saa olla nudena, niin sen parempi.

Illalla saatiin vihdoin ja viimein ynnäiltyä uuden hevosen ruokinta ja samalla tarkistettiin vanhojen hevosten talviruokinta. Heinä on niin ravinteikasta, että sitä ei paljoa tarvita. Tietenkin unohdettiin viedä uudet ruokintareseptit tallille, mutta ainakin laskelmat on nyt tehtynä. Nuo ruokintajutut ovat kyllä mielettömän mielenkiintoisia. Hopolla pidetään nyt öljy mukana kuvioissa. Kauralla ja heinällä pääasiassa mennään. Lisiä on sitten joka lähtöön ja kivennäiseksi kelpuutan enää vain Minesylin. Sellan ateriat saisivat olla ihan minimaalliset, mutta toivottavasti jo joulun jälkeen saa liikuntaa lisätä ja se myötä myös myös ruokintaa.

Hopo ja urho lähtivät lenkille. Sopivasti alkoi aurinkokin paistella, kun tehtiin lähtöä. Sella jäi kiltisti odottelemaan tarhaansa. Se nykyään jo kestää hyvin sen, että Hopo lähtee ja hän jää. Sovittiin, että Urho saa vetää lenkin. Muutama kummastuttava juttu kohdattiin, mutta hienosti se ottaa uudet jutut. Hölköteltiin ja pääsin takaa seurailemaan Urhon liikettä. Pari hyvää pätkää laukkasivat ja uudella hevosella on kyllä hieno hidastempoinen laukka. Se on suurin piirtein samaa nopeutta, kuin Hopon reipas ravi. Sillä on varmasti hyvä matkakisoissa edetä, kunhan kaikki perusasiat saadaan siihen pisteeseen, että kilpailu-ura toden teolla voi alkaa. Hidas laukka näyttäisi olevan Urhon paras tapa edetä ja se on sille hyvin vaivatonta.

Vaihdettiin suitsiin uudelle hevoselle pidemmät ohjat. Herra hoksasikin heti, että voi aina vähän pyytää lisää ohjaa. Ikävä kyllä se tietää myös sen, että kun saa riittävästi ohjaa, niin sitten voikin vähän kikkailla vauhdikkuudella. Kuitenkin varmasti parempi, että ohjassa on pituutta, niin hevonen voi joskus laskea päätään myös alas ja venytellä selkäänsä. Uuden hevosen varusteiden värikirjo on melkoinen. Mutta kunhan tässä nyt asiat selkenevät, niin eiköhän sitten ala tasavärisempää varustetta ilmestyä käyttöön.

Tunnin verran oltiin liikenteessä. Lenkin päätteeksi Hopo kikkaili taas jotain. Tarhoissa oli sähköt päällä ja kun olin viemässä sitä tarhaan, niin lanka napsui liikaa ja hevonen aikoi poistua paikalta, joten langat putosi maahan ja mua vietiin jo toiseen suuntaan. Sella jäi miettimään, että tohtisiko tulla astumalla maassa makaavista langoista yli vai ei. Kari ennätti Urhon kanssa sulkemaan porttia, joten Sella jäi tarhaan. Hopon kanssa meillä pieni tovi meni otsatukassa roikkuen (suitsethan olin ehtinyt jo ottaa pois ennen kuin se päätti peruttaa paikalta) ennen kuin päästiin yhteisymmärrykseen siitä, mihin tarhaan Hopo menee ja mihin ei. Kaikkea sitä vielä vanha vaari jaksaa järjestää. Ei pitäisi koskaan olettaa mitään. Oletin kuitenkin jotenkin, että se nyt järkevästi vain kävelee tarhaan Sellan luo, napsuu sähkö, tai ei.

Kari vielä siivosi tarhat, mä kokkailin sapuskat ja kävin lellimässä hevosia porkkanoilla. Sella ja Urho ovat melkoisia linssiluteita ja tunkevat iholle, kun pitäisi vähän poseerata. Hopoa taas ei kuvailu voisi vähempää kiinnostaa. Mutta se onneksi seisoo paikallaan, niin kuvia voi vapaasti näpsiä. Harvoin näin marraskuussa saa aurinkokuvia napsia, joten siinä mielessä poikkeuksellinen päivä. Pian oli kiire jatkaa matkaa. Piti vielä käydä Tiinan ja Miran luona ja siitä kipakasti Pukkilaan. Ei ole vuorokaudella kyllä ylimääräisiä tunteja.

Aika kuormittavan työviikon päätteeksi päästiin ajoissa kotiin ja kohti tallia. Kuvittelin jopa naivisti, että eka setti saataisiin heitettyä valoisan aikaan. Toisin kuitenkin kävi. Onneksi oli huomiotakit päällä ja Karilla otsalamppuvalmius. Kierrettiin koiris. Kari meni Sellalla ja mä menin Hopolla. Sella bimboili. Tomerasti kulki kärjessä, mutta kyyläili sitten kaikkea mahdollista. Hopon kanssa vaan humputeltiin perässä. Mulla ikänäkö on aiheuttanut sen, että en myöskään oikein näe hämärässä mitään. Onneksi Hopoa ei ikänäkö haittaa ja vakaasti ja varmasti ravailtiin umpipimeässä kohti kotia. Tuntiin tehtiin vähän pidennetty koiris. Höpö ja Söpö pääsivät takaisin tarhaan ja heinien kimppuun. Urho haettiin tarhasta ja laiteltiin valmiiksi. Kari teki ensimmäisen selkäännousun ja kiersi kentän kertaalleen. Takaosan liike ei vieläkään ollut mielestäni ihan priimaa. Varmaan saa Urho mennä ihmeniksauttajalle parin viikon päästä ja Dottie saa lähteä mukaan.

Sitten oli mun vuoro polkaista selkään. Olin jo ilmoittanut, että mandariinisatula ei mulle kelpaa, vaan halua oman puna-mustan alleni. Siinä kun on säädöt kohdillaan. Tuntuikin jo heti alkuunsa kotoisammalta. Taivuttelin poitsua parhaan kykyni mukaan. Tehtiin paljon voltteja ja kiemurauria höystettynä pysähdyksillä. Mukaan mahtui väistöjä ja etuosan käännöksiä. Aika kivasti sieltä jutut tulee, mutta kyllä mulla on ihan suunnattoman suuria vaikeuksia päästä jyvälle kuolaimettomasta ratsastuksesta. Mitä mä yleensäkään niillä nartsoilla teen?!? Yhtään kun ei saa ottaa kiinni. Oma käsi tuntuu todella raskaalta ja hevonen järkyttävän herkältä päästään. Martsarin mä ainakin haluaisin, jos kerta kuolainta ei saa suuhun laittaa. Lopulta löytyi aika maltillinen ja kiva ravikin ja sain oman käden jollain tavalla pidettyä vakaana. Jotenkin ihan kuin aloittaisi koko ratsastuksen alusta, kun päävehkeet ovat muuttuneet. Mutta oma viehätyksensä tässä hommassa taas on. Voi kun nyt kaikki menisi uuden hevosen kanssa hyvin. Olen kaikesta pienestäkin kamalan huolissani. On se vaan sellaista noiden karvaturpien kanssa, että koko ajan vähän pelottaa, että taas tulee jostain suunnalta huonoja uutisia. Vainoharhaisuudeksihan tuota kutsutaan.

Kari urakoi. Ensin Urho pääsi reippaalle tunnin lenkille. Koiris heilahti helposti. Liike oli letkeä ja äijä tyytyväinen kengitykseensä. Mun piti liittyä kakkoslenkille seuraan, mutta virkamiehen arki on välillä sellaista, että sovitut asiat eivät toteudu. Näin ollen Kari liikutti Sessukan kentällä. Äijä leijui taas tavoilleen uskollisena, sillä Sellan kinttu on nyt mennyt todella mallikkaasti nippuun. Saapa nähdä, mitä seuraava kontrolli kertoo. Hopo jäi liikuttamatta. Karin mielestä se oli ihan tyytyväinen halisteluun ja rapsutuksiin. Epäilen kyllä, että vanha herra ei reipasta lenkkiä vaihtaisi halisteluun, jos saisi itse valita.

Urho sai uudet tilsakumein varustetut hokkikengät alle. Etupää meni hyvin, mutta takapää vaati vähän pinnistelyä. Hopolla ja Sellalla vapaata.

Melli ratsasti Hopon ja Sellan kentällä. Paljon taivuttelua ja väistöjä ynnä muuta mukavaa. Ratsastaja oli urakan jälkeen tyytyväinen. Urholla oli rokotusvapaata.