Joulukalenterin eka luukku. Valitettava tosiasia on, että meillä ei ole tässä vaiheessa vielä joulukalenteria, sillä laskin sen varaan, että saan seminaarista ostettua valjakolta perinteisen kalenterini. Ben tosin lupasi jälkitoimituksen, mutta eipä ole näkynyt.

Aamulla odoteltiin taas säätilan paranemista. Kahden pintaan olimme selässä. Sella ja Hopo matkakumppaneina. Kovaa oli ja maltillisesti edettiin. Pöllis tehtiin. Puheltiin niitä ja näitä, terapiaratsastus siis. Pitkät kalsarit ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen. Vuorovedoin edettiin ja monin osin vieretysten. Mitään hämmentävää ei tullut vastaan. Hämärä alkoi laskeutua päälle, kun lähestyimme tallilla. Puolitoista tuntia oltiin ratsailla.

Sitten oli Urhon vuoro. Kari laitteli sen valmiiksi, kun minä kokkailin hevosille iltapöperöt. Aamun psylliumit oli sekä Hopolla että Urholla syömättä, mutta kun heitin sekaan kourallisen kauraa, niin kupit tyhjenivät. On se vaan ällöä limaa, en yhtään ihmettele, että ei uppoa.

Urhon kanssa aletaan nyt vähän muuttaa sen tottumuksia. Tänään sen kaulaan pujotenttiin Sellan martsari. Tuiki tärkeä nartsa tuon tyyppiselle kaverille. Eipä se herättänyt suuria tunteita. Ensimmäisissä siirtymissä se pyrki vähän nostamaan päätään ja naamalle levisi hämmentynyt ilme, kun jokin otti vastaan. Sitten se laskikin nätisti päätään ja jatkoi kulkuaan. Tätä tapahtui pari kertaa. Jatkossa sitä ratsastetaan martsarin kera ja Kari pisti jo oman tilaukseen.

Kenttä on luonnollisesti kova ja vähän muhkurainenkin, joten käynnillä mentiin. Paljon voltteja, kiemurauria, pysähdyksiä ja etuosan käännöksiä. Taipuisuus paranee, Melli on aloittanut poitsun kanssa hyvän työn. Vasempaan se taipuu paremmin. Mua askarruttaa edelleen satunnainen nakse jostain takaa. Edellisen päivän pidemmästä lenkistä ei ollut kuitenkaan mitään huomioitavaa. Rauhassa touhuiltiin reilu puoli tuntia, jonka Kari siivoili tarhoja. Yltyvä tuuli ja heiluvat kentän aidat saivat tyypin vähän huolestumaan ja kun raviponin traikku tuli kentälle kääntymään, niin vähän otimme etäisyyttä, mutta eipä se hetkauttanut meitä mitenkään.

Sanna ja tytöt tulivat vielä Urhoa moikkaamaan, kun olimme palailemassa tarhaan. Kiltisti prinssi jaksoi odotella sen, mikä meiltä meni kuulumisten vaihtamiseen. Se on kyllä asiallinen tyyppi. Vähän törkki mun pipoa ja kevyesti hinkkaili itseään. Se on aiemmassa elämässään saanut aina ratsastuksen jälkeen hinkata päätään ratsastajaan ja en ole ihan varma, miten tuohon suhtautuisin. Varmaan pitää kehittää joku välimuoto. Monet asiantuntijat kieltävät nuo hinkuttamiset ehdottomasti, mutta on tälläkin asialla myös toinen puoli. Olen nyt soveltanut sitä, että kun jalkaudun, niin hankaan itse kädellä sen otsaa ja päätä. Ehkä se ajaa hevoselle saman asian ja tuottaa sille mielihyvää. Siihen saa tuossa tilanteessa hyvän kontaktin ja mietin, että kilpailuissa se tuolla hinkkaamisella saattaa rauhoittaa itseään ja se taas veisi ratsukkoa nopeasti kohti tarkastusta. Nämä on näitä.

Reilu vuosi sitten järjestettiin ihan omaksi iloksi Blossom Castle Free Ride, vapaamuotoinen yhteislenkki. Tuolloin Tanja ja Valedro lähtivät kesän siedätyksen jälkeen ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa vieraaseen maastoon ja hyvinhän se meni. Silloin päätettiin, että tästä tehdään perinne ja muistellaan ”tapahtuman” merkeissä hyviä hetkiä. Harmillista kyllä yhteislenkin järjestäminen venähti näin myöhälle talveen ja tietenkin pohjat ovat nyt tosi kovat. Vielä viikko sitten tilanne olisi ollut ihan toinen. Takaisku oli myös se, että Tanja ei sairastelun ja stressaavan duuninsa johdosta päässyt karkeloihin mukaan. Myös Miva joutui jättäytymään pois, mutta Kari, Melli, Tiina, Mira ja mä lähdimme porrastetusti uhmaamaan kovia pohjia. Pasi oli lupautunut huoltajan ja kuvaajan rooliin ja tekikin hommansa mallikkaasti!

Puhe oli ollut, että startataan klo 11. Koska Tanja ei tullut ja muut olivat tästä lähistöltä, niin vähän rukattiin lähtöaikaa. Toivottiin kaiketi, että hienoinen auringonpaiste pehmentäisi vähän teiden pintoja. Ja ehkä vähän pehmensikin. Eilisen syväjäätymisen johdosta vedettiin ihan kiltisti kalsaria kinttuun ja teknistä alusasua myös yläkroppaan. Tallilla juotettiin hevoset jo ennen lenkkiä erittäin miedolla, mutta kuitenkin lämpimällä melassivedellä. Nyt alkaa olla se aika. 11:20 hypättiin selkään. Perinteen mukaan otettiin muutama lähtökuva. Tanja kaipaili myöhemmin peukutuskuvia ja kuulemma viittasimme vain kintaalla. En tiedä, miten unohdettiinkin ne peukutukset! Johtui varmaan paksuista rukkasista, jotka meillä kaikilla oli käsissä. Ratsujako oli sellainen, että Melli ratsasti Sellaa, Kari Urhoa ja minä Hopoa.

Matka eteni hitaasti, mutta varmasti. Sellan piti vetää kulkuetta, mutta se ei sitten jostain syystä maistunut sille ollenkaan. Hiipimällä eteni, mutta jos vaan Hopo meni keulille, niin heti alkoi teutarointi. Pääsääntöisesti etenimme käynnillä, mutta väliin mahtui muutama ravipätkäkin. Näimme, miten Pasi lähti liikkeelle kohti ensimmäistä kuvauspaikkaansa. Saikin odottaa meitä melkein tunnin. Väitti kuitenkin, että aika kului hyvin ja mukavaa oli. Pasista saisi kyllä oikeasti hyvän huoltajan. Ollaan vähän puheltu, että kunhan Sellan treenit taas alkaa, niin Melli saa lähteä pikkuluokkaan mukaan. Pasi voisi olla ihan ässä huoltaja Mellille ja Sellalle. Aika näyttää.

Hölköteltiin pari kilometriä eteenpäin ja villihevostilan kupeessa oli ensimmäinen huolto. Ei oikein juoma maistunut, mutta Urho sentään vähän uitti turpaansa ämpärissä. Huollon jälkeen Kari ja Urho lähtivät omille teilleen kohti Ilolaa, viitisen kilsaa kulkivat keskenään ja Urho irtautui kavereista ihan ilman itkua. Jos nyt vaan kaikki menisi hyvin, niin tällä kertaa ihan oikeasti olisi ainakin päänsä puolesta aika valmis hevonen käsissä. Fysiikan puolella olisikin aika paljon tehtävää, mutta jos pää pelaa, niin moni asia helpottuu. Tosin tämän lenkin yhteydessä Karikin on taipunut sille kannalle, että martsari on ehdoton ja suuhun on saatava rautaa. Kun kanssahevoset vaihtuvat, matka pitenee ja vauhti kiihtyy, niin hevonen aika lailla menisi sitä vauhtia, mikä sille itselleen sopii ja se vauhti on pääsääntöisesti aina kovempaa kuin ratsastaja haluasi. Oli askellaji mikä hyvänsä.

Mellin kanssa me kierrettiin Riitan kieppi hölkötellen. Kumpikin hevonen saattoi lopettaa pienimuotoisen kiukuttelun, kun kolmas pyörä oli joukosta poissa. Ratsastuskeli olisi ollut kyllä ihan täydellinen ilman kovia pohjia. Alustavasti oli sovittu, että kierretään hiekkakuopat metsän kautta. Ensin vähän eksyttiin, mutta aika nopeasti päästiin oikealle polulle. Aika märkiä kohtia oli reitillä sekä lisäksi kaatuneiden puiden ylityksiä. Sella tietenkin panikoi, kun sen tassut ihan pikkaisen kastuivat, kun jää petti se upposi liejuun. Yhtä puun ylitystä pelkäsin, että pyrkii hyppäämään, mutta sievästi meni astumalla yli.

Kun päästiin asfaltille, niin kuulosteltiin lähenevää jylyä. Jäätiin hetkeksi poikkitielle odottamaan. Arvelin, että sieltä tulee joku metsäkone. Kun ei mitään kuitenkaan tullut ja jyly jatkui, niin päätettiin, että mennään vaan. Ja eikö siinä käynyt niin, että juuri joen ylityksessä alkoi vastaan tunkea iso traktori joku härveli perässään. Onneksi olimme Hopon kanssa edellä. Jouduin varmuuden vuoksi viittomaan traktorikuskille, että vauhdit alas. Hirviö pysähtyikin hetkeksi, mutta katsoi kai tilanteen niin rauhalliseksi, että alkoi kuitenkin hiipiä meitä kohti. Hopolle tapahtuma oli samantekevä, mutta Sellaa kyllä jännitti. Juuri kun traktori oli kohdalla se teki pari pientä etujalkapomppua, mutta sitten se oli siinä. Kehuttiin tammaa kovasti. Kunhan nyt vaan päästäisiin sen kanssa taas oikeasti liikkumaan, niin se voisi unohtaa nuo hölmöilyt, jotka jo kerran on saatu pois. Ja liikunta olisi siinäkin mielessä tärkeää, että tamma edelleen vaan lihoo ja lihoo. Nyt on laskettu heinän tarve jo varsin alhaiseksi, mutta kai sitä täytyy entisestään pudottaa. Kohta Selleri alkaa olla jo sairalloisen lihava ja liikuttamalla sen laihduttaminen veisi vuosia.

Samaan aikaan toisaalla Kari sai Miran ja Tiinan seurakseen. Emma iski silmänsä Urhoon, mutta ei se silti valtavan rivakasti viitsinyt kinttujaan liikuttaa, sillä välimatka venähti heti kohtalaisen pitkäksi, kun Urho otti muutaman askeleen. Sillä on kyllä jalat kuin hirvellä. Pasi oli taas passissa ja tarjoili melassivettä. Urho ei ollut kovinkaan kiinnostunut, mutta vierailevat tähden tyhjensivät ämpärin halukkaasti. Myös tämä kolmikko valitsi samaisen metsäpätkän.

Kari ehti jo soitelle meille (tallipuhelimella tallipuhelimeen) kun olimme pikkutallin kohdalla. Loppumatkamme sujui leppoisasti. Tallilla oltiin kahden tunnin ja vartin taivalluksen jälkeen. Matkaa oli kertynyt 16,5 km. Tarjoilin hevosille melassivettä. Kannatuksen vuoksi ottivat muutaman huikan. Sella pääsi perspesuun. Alan olla aika kypsä siihen, että se pieree vettä. Paska on löysähköä, mutta vesi lentää. Nyt alkaa maa olla kova, joten ehkä se tonkiminen ainakin loppuu. Katsotaan sitten, miten edetään. Kun sain takajalat, hännän ja kriittisen alueen puhtaaksi ja lähdettiin viemään hevosia ulos, niin johan sitä paskavettä heti roiskusi.

Laittelin safkat ja astelin ulos ja autoon. Yritin soittaa Karille, mutta ei vastausta. Vähän huolestuneena soittelin Tiinalle. Muutama sananen ehdittiin vaihtaa, niin ukko harppoi tallista ulos. Olivat samalla askeleella menneet toisesta ovesta sisään, kun mä olin tullut ulos. Urholla oli matkaa taittunut 25 km ja aikaa kului 2:45. Äijä oli ihan tyytyväinen, joskin vähän hikinen, koska meillä oli oikeasti ihan liian vahva vaatetus parin pakkasasteen keliin. Mä lähdin kotiin sytyttelemään saunan pesään tulia ja Kari jäi vielä siivoilemaan tarhoja.

Kiva päivä ja Tanjan kanssa jo sovittiin, että tammikuussa tehdään samainen yhteislenkki ja vuoden päästä BCFR jälleen uudelleen. Toivottavasti silloin hevosia on mukana vieläkin enemmän.

Vaihdoin hetkeäkään empimättä duunipaikan pikkujoulut rauhalliseen maastolenkkiin. Aurinko laski sopivasti maaston aikana ja yritettiin tiirailla ISON-komeettaa, joka oli kuitenkin jo hajonnut eikä ollut enää ilmeisesti silmin havaittavissa. Hevoset olivat kivalla tuulella. Hopo ja Sella pääsivät köpöttelyretkelle. Tiet ovat aika kovassa kunnossa. Pakkasta oli lähtiessä pari astetta ja palatessa viisi. Kolealta tuntui ja pitkiä kalsareita täytyy alkaa vähitellen käytellä myös 66-pöksyjen alla. Ei auta. Nyt kun tulisi lunta, niin olisikin aika kiva pikkujoulukeli.

Ratsastusretki oli taas mukavan rentouttava. Kierrettiin pöllis ja kosteatkin kohdat olivat sopivasti jäätyneet, joten lähes kuivin jaloin matka taittui. Paluumatkalla oli syytä sytyttää fikkarit. Meillä oli molemmilla aika kylmä ja päätettiinkin, että luikitaan kotiin niin nopeasti kuin mahdollista.

Kari vielä tallilla nyki irti yhdeltä hevoselta repsottavan naulan ja yritti kiinnittää irvistelevän kengän vähän paremmin kiinni. Sitten meitä vietiin takkatulen ääreen.

Mä aina tutkin tarkkaan alkavan viikon sääennusteet samalla kun mietin hevosten liikutukset. Tällä päivälle oli lupailtu ikävää myrskykeliä ja sitä tosiaan oli tarjolla. Hevosilla vapaapäivä.

Alkuviikon liikutukset oli laadittu siten, että tänään piti tulla parin potentiaalisen apuratsastajan vähän kokeilemaan menopelejä. Toisin kuitenkin kävi. Syksyn flunssat kaatoivat apuratsastajat punkkaan ja se oli sitten siinä. Noi on vaan sillä tavalla p-maisia juttuja, että jonkun ne elikot täytyy kuitenkin liikuttaa. Mä olin kiinni toisaalla, joten Kari sitten liikutti kolme hevosta. Tiesi ratsastaneensa ja yllättävää kyllä ei tarvinnut yhtään illalla unta houkutella tulevaksi.

Melli ratsasti Urhon kentällä. Kovaa oli, joten ottivat rauhallisesti. Paljon taivuttelua kentällä. Tyttö oli ihan tyytyväinen. Vähän herra pyörii valmistellessa ja sovittiin, että jatkossa Melli pitää sen kiinni. Hopolla ja Sellalla rokotusvapaata. Viimeksi Kaisa oikein juurta jaksaen selitti syyt ja seuraukset vapaille.

Hopolla ja Sellalla rokotuspäivä. Sella ei taas tajunnut edes, mitä tapahtuu ja Hopo pienen irvistelyn jälkeen kesti piikin kuin mies. Kaisa oli vähän vinosti naureskellen todennut, että Hopo on kyllä melkoinen persoona. Oli myös vähän sitä mieltä, että ihan jokainen ei olisi sitä kymmentä vuotta katsellut. Noh, mihinkä me se nyt olisi laitettu, kun on kerran vaivoiksemme otettu?

Hoitotoimenpiteiden jälkeen Sella pääsi vielä perspesulle ja kengitykseen. Ei hetkeäkään liian aikaisin tullut hokkikenkiä alle. Vielä kun maa kunnolla jäätyisi, niin toivottavasti vesipierutkin loppuvat siihen. Aloitellaan psyllium-kuuri ihan varmuuden vuoksi. Tallilla kun se on nyt suuntaus ja eihän siitä haittaakaan ole.

Jostain syystä aamu lähti vähän kankeasti käyntiin, varsinkin Karilla. Mä olin jo hyvässä vireessä, kun sain vähän poikkeuksellisen viestin, jonka ansiosta lähdin hieromaan pillerikauppaa jaffa-pullon kupeeseen. Tämän jälkeen kauhisteltiin Karin työkaverin lähettämää kuvaa kaatuneesta hevostrailerista. Siitä ahdistuneena Kari lähti vaihtamaan Rangeriin ihan oikeat talvirenkaat. Tämän jälkeen lähdettiin tallille. Riitan kanssa oli sovittu yhteislenkistä. Pieniä viivytyksiä tuli matkaan, kun todettiin maa niin jäiseksi, että Sellan sijaan lenkille saisi lähteä hokkikenkäinen Urho. Sitä ennen Sella ehti kuitenkin ottaa Karilta hatkat. Iloisesti sladitellen pinkaisi kohti autotietä, mutta onneksi kurvasi laitumille burnailemaan. Kun äijä ennätti perään, niin suunta vaihtui ja yhtä vauhdikkaasti ja armottomasti liukastellen tamma kiisi takaisin tallin suuntaan. Kun Kari pääsi takaisin talliin, niin prinsessa räpsytteli hämmentyneenä ripsiään karsinassaan. Se oli ikään kuin ei olisi missään ollutkaan. Ihme, että ei vetänyt vielä liukuovea kiinni perässään, niin hämäys olisi ollut täydellinen. Tässä vaiheessa minäkin ennätin tallille. Karin huolimattomuuttahan tuo oli ja oikeastaan ihan hyvä, että hänellekin joskus näitä hasseja sattuu, kun on varsin armoton siinä hetkessä, kun jollekin toiselle tapahtuu jotain vastaavaa.

Laittelin Hopon nopeasti valmiiksi, sillä olimme taas myöhässä. Urho antoi melle muutaman minuutin eteen. Oranssit takit ovat kyllä oivalliset. Mä pystyin seuraamaan, missä takaa-ajaja tulee ja Kari näki missä saalis vaeltaa. Ennen lampea oltiin kimpassa. Rennon letkeästi edettiin. Kun saavuttiin villihevostilalle, niin siellä ratsastajat olivat juuri nousseet ratsaille. Kierrettiin Riitan tilukset ja he lähtivät sitten saatille. Yhtä matkaa kuljettiin Linjämäen koululla asti. Me jatkoimme suoraan kohti kotitallia ja Riitta sekä Sari kääntyivät vasuriin. Mukaviahan nämä tapaamiset ovat. Hopon kanssa on hivenen stressaavaa, kun saattaa oikeasti rankaista aika armottomasti. Urho vähän kuumui seuralaisista, mutta hyvin sillä pysyi konsepti kasassa, sanoi Kari. Loppumatka oli rennompi. Pojat kulkivat rinta rinnan tai sulassa sovussa vetäjää vaihdellen. Tästä harmoniasta olen kyllä tosi tyytyväinen.

Aurinko oikeastaan laski sillä hetkellä, kun saavuttiin tallille. Kaksi tuntia oltiin liikkeellä. Molemmat hevoset olivat hiessä. Urholle riitti rättipesu, mutta Hopo joutui suihkuun. Tulisi nyt ne pakkaset! En vaan viitsisi klipata yhtään enempää, sillä loimittaminen ei ole ollenkaan Hopon mieleen. Pasikin kertoi, että jonain aamuna oli oikein joutunut neuvottelemaan vakavasti asiasta. Kumpikin pääsi pihalle loimi päällä ja sai heinätupon nokkansa eteen. Kari jäi vielä siivoamaan tarhaa ja tarkkailemaan sitä, pitääkö loimia vaihdella, kun mä lähdin jo kotiin lämmittämään saunaa. Kun tarhat oli siivottu, niin Urho vapautui loimestaan, mutta Hopo jäi palttoo päälle.

Illalla mietin seuraavan viikon liikutukset. Se on sanottava, että kolmen kanssa pähkäiltävää on vähän enemmän kuin kahden. Mitä se sitten olisikaan, jos noita kaviokkaita olisi vielä enemmän.

Vanha kunnon Pöllis. Kiirettä taas heti aamusta asti ja tiukalla aikataululla edettiin. Urho ja Hopo pääsivät lenkille. Urho teki kaikki mahdolliset lisälenkit ja me Hopon kanssa oiottiin. Urho sai olla vetohevosena. Tosi kiva juttu on, että pojat tulevat erinomaisesti juttuun keskenään. Hopo on kai todennut, että uusi hevonen on täysin vaaraton. Siitä ei ole haastajaksi ja sen vuoksi ei tarvitse uhitella. Muutaman kerran Hopo on vähän luiminut ja uusi hevonen on oitis väistänyt, joten asetelma on selvä. Sulassa sovussa voidaan kulkea rinnatusten. Ihan häntään en Urhoa vielä laittaisi, mutta sekään paikka ei tunnu olevan uudelle hevoselle hengenvaarallinen.

Kun lenkki oli tehty, niin oli valtava hoppu kotiin siistiytymään. Kari oikein kävi suihkussa ja mä peittelin kustavilaiseen tyyliin hajuvedellä pahimman eau de tallipojan. Turunen astui ovesta sisälle siinä vaiheessa, kun Kari tuli ulos kylpyhuoneesta ja mä suin ripsiväriä ripsiin. Olimme kaikki hämmästyksessä, että Turtsa oli etuajassa. Grand Marinaan ehdittiin ihan minuutilleen ajoissa ja auto saatiin oven eteen. SRL:n lajiseminaari alkoi kolmen lajin yhteisellä mentaalivalmennusluennolla. Ihan hyvä luento. Ei mitään uutta auringon alla, mutta harvoinhan sitä on. Asiat ovat tuttuja, mutta ne pitäisi muistaa palautella mieliin aina, kun jotain on tekemässä. Hyvää herättelyä siis.

Kun yhteisen osan jälkeen pääsimme matkaratsastusasioihin, niin asiaa oli tietenkin valtavasti ja aikaa hyvin vähän. Kaiken lisäksi meillä oli kiire seuraavaan tapaamiseen. Fred kävi pitämässä aloituspuheenvuoron ja siitä olin aika hyvilläni. Ben toivotti meille myös hyvää jatkoa ja antoi jälleen kerran lupauksen, että kyllä hän joskus vielä matkaratsastuskilpailuihin osallistuu. Puheeksi tulivat myös yhteiskilpailut Savijärvellä. Yhdistetyt NBCH-kilpailut 2017 olisi mielestäni ihan ajattelemisen arvoinen juttu. Käytiin läpi edellisen vuoden tuloksia ja kilpailuja ja seuraavan vuoden suunnitelmia. Säännöt ovat jälleen tarkastettavana ja pientä muutosta on tulossa. Lähinnä pisteytykseen, palautumisaikoihin yms. Merkittävää on myös se, että kilpailuissa tulee jatkossa olla 1 tuomari 15 osallistujaa kohden. Nina kertoili alkavan kauden maajoukkuevalmennuksesta ja arvokisojen kvaalauksista. Kari on B-ryhmässä. Mielestäni Tanjan olisi kannattanut pyrkiä C-ryhmään. Suunnitellut valmennukset kuulostavat hyviltä ja toivottavasti saamme vähitellen maajoukkueen toimimaan joukkueena. Nythän se on ollut vain nippu yksittäisiä ratsastajia satunnaisine huoltajineen. Ei näin pojat, ei näin…. Jotenkin koen suunnatonta tuskaa siitä, että oma työni on ohjata, tukea ja valmentaa ja tässä isona osana on kehittää yhteisöllisyyttä ja ryhmäyttää erilaisia ryhmiä. Kuitenkaan tässä harrastustoiminnassa katselen vuodesta toiseen äärettömän huonosti yhteen pelaavaa porukkaa. On toraa ja eripuraa vaikka kaikkien tavoitteena on viedä lajia eteenpäin ja tehdä asiat niin hyvin kuin vain osaa ja samalla hakea hyviä suorituksia sekä menestystä. Yhteispelillä se olisi niin paljon helpompaa. Miksi yhteinen tavoite ja tahtotila ei riitä kannustamaan meitä tekemään asioita yhdessä?

Jouduimme lähtemään seminaarista pois ennen palkitsemisia, mutta mulla onneksi oli tiedossa palkittavat. Jokainen palkittu oli perustellusti palkintonsa ansainnut. Me paahdettiin baanaa kotiin parissakymmenessä minuutissa. Napsautin uunin päälle ja aloin sytytellä kynttilöitä, sillä vuorossa oli sitä peräänkuuluttamaani yhteisöllistä meininkiä. Oli aika vuotuisen Suonpään karonkan. Luottohuoltajat oli taas kutsuttu glögikattilan ääreen. Katseltiin videoita ja käytiin läpi kauden kisoja. Paljon on taas vuoden aikana tapahtunut. Mahtavia kokemuksia, elämyksiä ja muistoja. Meillä on mahtava porukka ympärillä ja emme ehkä riittävän usein muista kiittää juuri teitä, jotka olette mukana tukemassa ja auttamassa. Suuri kiitos! Olette upeita ihmisiä ja kanssanne näitä juttuja on mahtavaa tehdä. Viimeiset pari vuotta olisivat voineet olla todella ankeita sattuneesta syystä, mutta kummasti on vaan löytynyt tahoja, joiden kanssa tehdä yhteistyötä ja käydä paikoissa, jonne emme keskenämme olisi ikinä lähteneet ja tehdä asioita, joita emme kahdestaan varmasti olisi tehneet. Asianomaiset varmasti tunnistavat itsensä. Ei ole tapana ylisanoja käyttää, joten vaisua se hehkutus kaiketi arjessa on. Kiitollisia olemme kuitenkin kaikesta siitä hyvästä, mitä on kohdallemme osunut ja sitä on paljon. Sanon viikoittain opiskelijoillekin, että jonkin loppu on aina jonkun toisen asian alku. Niinhän se on tässäkin tilanteessa ollut.

Kari pääsikin tallille puuhaamaan. Hopo sai hikilenkin koirakentän suuntaan ja paska lensi tarhoista lantalaan. Niin sitä pitää. Mä valmistelin Team Suonpään vuotuista karonkkaa ja samalle päivälle sattunutta liiton lajiseminaaria.