Kari taas tulessa. Tällä kertaa Hopon satulassa. Kentällä tekivät töitä. Isäntä jaksoi taas illalla kehua, miten hyvässä kunnossa meidän paappa on ja miten voimakasta on laukka aina vaan. Siinä oikein kuulemma tuntee eläimen uljaan voiman. Niinpä niin. Loppukäynnit maastossa.

Urholla kenttäpäivä. Kari päätti kunnollisena kouluratsastajana hioa vasenta laukkaa, joka on uudelle hevoselle vähän oikeaa haastavampi. Eipä mitään, perinteiseen tapaan satulavyö käytössä vain näön vuoksi. Nelijalkapompussa ylösmenossa toinen jalustin irti ja alastulossa vain toinen jalka jalustimella, jonka seurauksena satula kiepsahti toiselle kyljelle. tämähän ei ole mitään uutta ja Kari oli vielä vakaasti sitä mieltä, että tästä kyllä noustaan. Elämys oli kuitenkin Urholle uusi ja se viritti hienot laukat ja muutaman napakan sivuloikan ja sitten äijää vietiin. Hedu oli onneksi kuullut jylyn ja jyminän talliin ja sattui juuri sopivasti sulkemaan reitin isolle tielle. Urho sitten kirmaili tarhojen suuntaan ja omaan tarhaan olisi mennyt, mutta kun langat olivat kiinni, niin ei onnistunut. Pakomatka loppui kuitenkin lankoihin ja sitten ukkeli olikin jo ihan rauhallinen ja tyyni. Äijä märkä ja kurainen, mutta ei luita poikki tai suurempia ruhjeita. Satula oikoselleen, vyötä vähän kireämmälle ja takaisin selkään.

Meillä oli sitten jo kiire ottamaan vastaan metsän joulua. Kutsu oli käynyt ja roihuilla viitoitettua reittiä kipusimme mäen huipulle, jonne emäntä oli koristellut kuusen ja viritellyt ihanan tunnelman lyhdyillä ja tulilla. Joululauluja kuunnellen matkaratsastusystävien kera siemailimme maistuvaa glögiä ja suussa sulavaa kakkua. Tonttukulkueena taivalsimme takaisin laulaen ja nauraen. Ihana kokemus, joka hienosti aloitteli joulun pyhiä.

Kari vei hevosille joulutervehdyksen. Jokaiselle kuusi nakerrettavaksi.

Hevosilla vapaata. Vettä satelee ja lämmintä on 5 astetta. On tämä kanssa joulukuu!

Melli teki Hopolla koiriksen. Hyvin oli mennyt, vähän olivat hölkkailleet ja tuntiin vetelivät. Kari teki Urholla myös koiriksen, 45min meni aikaa. Askel oli taas pitkä ja vetävä. Asfaltilla oli hämmentävä ohitustilanne kun jostain tupsahti taakse maastopyörä nastarenkailla ja koira vierellä. Ilmoittivat, että ohittavat, mutta se tuli Urholle liian myöhään. Kipakka 180:nen lopputuloksena. Mutta eipä mitään, uudelleen ympäri ja matka jatkui samaan suuntaan.

Podiumilta tuli mielenkiintoinen lajitelma suitsia sun muuta. On heijastavaa ja kuolaimilla toimivaa sekä ilman kuolaimia toimivaa. Vähän on muutamassa kohdassa vielä säädettävää joten seuraavaa läheteystä odotellessa.

Hevosilla vapaata. Kari kävi tarhat siivoamassa ja sipittelemässä hevosten korviin salaisuuksia.

Aamulla tiputteli vähän pienen pieniä hiutaleita. Lohdullinen näky mustalla ja lumettomalla pihamaalla. Lunta toivoisin niin kovasti ja ehdottomasti valkeaa joulua, mutta erittäin pahalta näyttää tämän päivän muutamasta hiutaleesta huolimatta. Aamulla syötiin sesongin ensimmäinen riisipuuro ja alettiin ryhmittyä tallin suuntaan. Tyypit siellä nypräsivät heiniä verkoista. Haettiin koko kolmikko sisälle, sillä nyt ei olla viitsitty jättää Sellaa tarhaan rallattelemaan, kun ollaan poikain kanssa lenkillä. Sellan hanuri oli aivan järkyttävän ruokottomassa kunnossa. Otin sen perspesuun ja Hopo pääsi hokkihuoltoon. Eilisellä reissulla huomasin, että toinen etunen vähän lipsuu ja sieltä puuttuikin hokki. Jengat oli hajalla ja tänään Kari laittoi uudet jengat ja uuden hokin. Urholle ei tarvinnut tehdä mitään.

Olimme suunnitelleet koiriksen ja pölliksen yhdistämistä ja näin saimmekin aika mukavan lenkin. Pohjat olivat vaan melkoiset kovat sekä jäiset ja sentti uutta lunta pinnassa ei myöskään helpottanut tilannetta. Hyvin pitkälti käyntilenkki. Urho veti ja Hopo humputteli perässä. pikakiituri teki pari lisälenkkiä vauhdikkaammin, mutta muuten mentiin maltillisesti. Hopedi taivalsi 11 km ja Prinssi 13 km. Aikaa käytettiin 1:20. Lämpötila oli kutakuinkin nollassa ja vähän tuli kummallekin hiki. Hopo on valtavassa turkissa,mutta olkoot nyt. Maisemat näyttivät taas kauniilta, kun saatiin lumikuorrutus. Urho oli vähän hämmennyksessä, kun osa reitistä kierrettiin päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä. Erään talon portilla oli pari isoa roihua loimottamassa. Urho niitä vähän silmäili, mutta meni ihan asiallisesti ohi. Enemmän taisi Hopo puhahdella. Yksi 180:nen tuli, kun Kari pyytämättä ja yllättäen laittoi otsalampun päälle. Ja kertaalleen Urho oli aikeissa ottaa hatkat, kun äijä pelaili elektoniikan kanssa ja oli ilman hanskoja yms. Aina uusi hevonen laukkaa tarjoaisi, kun vauhtia lisätään. Ravi on sille selkeästä vieraampi tapa edetä. Mutta kyllä se ravillakin reippaasti liikahtaa. Hopo jota olen tottunut pitämään nopeana kävelijänä ja reippaanaa ravaajana vaikuttaa ihan papparaiselta uuteen hevoseen verrattuna. Ja sitähän se tietenkin on ja saakin olla, mutta kyseinen seikka kertoo kuitenkin myös jotain uuden hevosen vauhtiominaisuuksista. Jännä on katsoa, mitä siitä saadaan irti, kun kunto alkaa kohota.

Lenkin jälkeen pääsivät kaikki kolme vielä pihalle. Pojat saivat kuivatusloimet päälle ja typykkä pääsi nakupellenä pihalle.Tarhassa alkoikin heti nahina, kun Hopo ei nähnyt velvollisuudekseen antaa Sellalla sattumia vaan söi itse suoraan tynnyrin yläpäästä. Suivaantuneena Sella pisteli menemään ympäri tarhaa. Tämä on nyt just tätä. Millä ihmeellä pidät tuollaisen hevosen paikallaan? Jos sitä ei liikuta, niin se keksii kyllä keinot liikuttaa itse itseään. Viikon saisi nyt vielä olla, mutta sitten aloittaan taas pienissä palasissa liikutus. Pysyisipä vaan nahoissaan. Kollasin riehumisepisodin jälkeen kintun. Ei huomautettavaa.

Piti tosiaan olla seminaaripäivä Virossa. Puhumaan oli saatu kv-eläinlääkäreitä. Tarjolla olisi ollut teoriaa ja käytäntöä. Noh, ei voi mitään, kun ei voi mitään. Suomalaisia onneksi paikan päällä kuitenkin oli, joten varmasti tiedonjyväsiä saadaan myös meille. Olisi kuitenkin ollut kiva käydä moikkaamassa virolaisia tuttuja ja tämän tyyppisissä tilaisuuksissa on aina hyvä näyttäytyä. Ja vähän oli ostoslistaakin tehty matkan varalle. Mutta eipähän mitään. Lyötiin lukkoon ensi vuoden kilpailukalenteri, pistettiin kämppää joulukuntoon ja Kari kävi ostamassa joululahjoja. Nytpä sopii sitten joulu tulla. Hevoset pitivät vapaapäivänsä ja me saimme illemmalla pieniä otoksia seminaaripäivän annista. Ensi vuonna yritetään sitten taas uudelleen.

Mähän en usko mihinkään näihin pahoihin päiviin tai varmoihin päiviin. Ennemminkin 13. perjantai on yleensä ollut ihan hyvä päivä. Tämä viikko on kuitenkin arjessa ollut haastava ja loppua kohden tuntuu sitten vaan paranevan. Yöllä myrskysi niin, että katto meinasi lähteä. Taisi olla talven pahin myrsky näillä leveyksillä. Meillä onneksi sähköt säilyivät, mutta toisin oli esimerkiksi tallilla. Voin vain kuvitella sitä riemua, kun aamulla on kannettu vesiä ja siivottu karsinoita pimein päin. Meille urbaaneille oli jo eksoottista laitella hevosia iltapäivällä valmiiksi otsalamppujen valossa. Kyllä maailma olisi pimeä, jos ei sähkötuikut loistelisi kaikkialla. Kun päästiin selkään, niin pohdiskelin sitä, että vanhoina hyvinä aikoina täällä pohjolassa yö tosiaan tuli silloin, kun aurinko laski. Siinä olikin illalla tunteja aikaa tehdä päreen valossa käyttöesineitä.

Tuttu ratsastusreitti vaikutti todella aavemaiselta. Monessa talossa pidettin takassa tuli ja kynttilöitä oli sytytelty palamaan. Meitä valotti lähes täysi kuu. Sen valossa melkein hahmotti maisemaa paremmin kuin otsalampun kanssa. Mun tuikku oli lisäksi hyytymään päin. Rentouttavaa ja ihanaa oli reippailla Hopon ja Urhon kanssa. Hevoset olivat fiksuja ja rentoja ja meillä oli oikein mukava lenkki. Ketään ei tietenkään nähty ja pimeys haukkasi meidätkin sisäänsä. Urho teki mennen ja tullen kilsan ylimääräisen hölkkäkiepin. Mun silmä ei koskaan ratsukkoa havainnut tulevaksi, mutta Hopo kyllä tiesi jo hyvissä ajoin, että nyt sieltä taas tullaan. Hyvää treenia Urholle, mutta se tuntuu olevan seurahevoselle aika immuuni. Sillä ei ole mitään ongelmaa jättää kaveria, eikä sillä ihan pitelemätöntä halua ole myöskään kaverin perään. Ja kun kohdataan, niin hyvin voi mennä ohi ja jatkaa omaa matkaa.

Pimeässä tehtiin loppuhoidot ja jätettiin hevoset talliin. Sella oli otettu varmuuden vuoksi sisälle lenkin ajaksi. Vaikka maa on nyt ollut jäässä, niin sen hanuri on edelleen riitteessä. Taitaa olla niin kuin ennenkin, että säiläri ei vaan sovi. Harmillista. Nyt kun se on ollut nälkäkuurilla, niin on vähän hoikistunut. Katsellaan jouluun asti näillä eväillä ja sitten mietitään taas uutta, kun liikutus jälleen jatkuu.

Hyvillä mielin ja posket punaisina ajeltiin kotiin. Kari lähti pesemään mun autoa, että päästään siistillä pelillä aamulla reissuun. Mä jo vähän keräilin matskuja. Puoli kasilta Kari soitti ja kertoi saaneensa Tallinkilta tekstarin, jossa kerrottiin, että meidän reissumme on peruttu! Autokannen yhden rampin romahtaminen oli aiheuttanut sen, että autoja mahtuu alakansille vähemmän. Olivat päättäneet, että yhden päivän risteilijät saavat jättää autonsa kotiin. Kari luonnollisesti soitti perään, mutta mitään ei ollut asian suhteen tehtävissä. Seminaarin lisäksi oli tietenkin tarkoitus käydä vielä vähän jouluostoksilla yms. Tanja ja Nina tarjosivat luonnollisesti kumpikin meille kyytiä paikasta A paikkaan B ja päinvastoin. Ihania ihmisiä. Mutta ei me nyt oikein innostuttu lähtemään muiden kyyditettäviksi. Oma kyyti, omat aikataulut jne. Tehtiin päätös jäädä kotiin ja laitettiin Tallinkille korvausanomus sisälle. Eipä siinä puolessa tunnissa paljon parempaan ratkaisuun kyetty. Ärsyttävä homma, mutta ehkä merkit olivat tämän suuntaiset jo keskiviikkona kun totesin, että mulla ei ole edes virallista henkkaria.

Hevosilla vapaata. ihmisillä todellakaan ei.