Tämän vuosisadan viimeinen erikoiseksi luonnehdittava päiväys. Vielä jos sai jotain merkittävää tehtyä klo 14:15, niin johan on tähdet kohdillaan. Kari kävi huitaisemassa Urhon kanssa koirakentän lenkin. Kentän kupeessa mutkaisella asfalttitiellä tuli iso kuorma-auto kohtalaisella vauhdilla vastaan. Kari ehti muutaman kerran ajatella mielessään: ounou, ounou, ounou…. Sitten tilanne olikin jo ohi. En suuremmin pistä painoarvoa sille, että ihmiset hehkuttavat ja kehuvat omia eläimiään. Mutta ei voi kiistää, että mukavalta tuntuu, kun hevonen on fiksu ja rauhallisen ihmisen kanssa sekin on rauhallinen. Joskus on saatu palautetta, että valmiita hevosia otetaan ja niiden kanssa niin helpolla päästään. Meidän kolmikosta tämä viimeisin taitaa olla kaikista eniten valmis. Niitä sen pieniä omia erikoisuuksia tosin on, mutta selvästi vaikuttaa siltä, että hänen kuninkaalliset oikkunsa on aika helposti oiottavissa.

Kari ahkeroi vielä tarhoja siivoten ja mä osoitin sitkeyteni hommaamalla passia lentokentällä. Viikonlopun seminaarireissu oli jo hivenen uhattuna, mutta lupa-asiat ovat nyt kunnossa ja matkaan lähdetään. Oikeastaan olen taas ihan innoissani lähdössä reissuun ja tämähän on jo perinne, joka viime vuonna alkoi. Vaihdoin työporukan kanssa tehtävän Pietarin reissun hevosihmisten kanssa tehtävään Viron reissuun. Luulenpa, että en joudu katumaan.

Melli liikutti Hopon. Tekivät koirakentän lenkin. Hyvin oli mennyt ja mitäpä se muuten voisi Hopon kanssa mennäkään. Sella huililla, mutta äijä jaksaa hehkuttaa, että kinttu on mennyt merkittävästi nippuun. Mä en nyt enää ota tähän mitään kantaa. Kun oikein toivoo, niin havainnointi toki helpottuu. Urho vapaalla. K sai taas naulata ja naputtaa ja pääsi/joutui lyömään irtokenkää sen tasoiselle hevoselle, joka normaalisti kengitetään röntgenkuvien perusteella. Kaikenlaista, sanois Kokkosen Esa.

Omat hevoset vapailla. Pakkaslukemat rapsakkaasti lähes 15 astetta, jota vapaapäivä oli oivasti suunniteltu. Vaikka talvi sopii mulle ihan erinomaisesti, niin 10 astetta pakkasta on sellainen henkilökohtainen yläraja, että viitsin ulkosalla oleilla.

Karilla kengityskeikka taas Urjalan suuntaan. Odotetusti olikin hyviä uutisia tiedossa ja A is back in business. Se onkin paras uutinen viikkoon. Kari oli tosi mielissään.

Kiirusta aamusta iltaan. Vauhdikas aamu ja kymmeneltä noustiin jo ratsaille. Pojat olivat reippaalla tuulella. Suunnattiin Riitan kiepille. Reippaasti mentiin kaikki siihen soveltuvat kohdat. Käyntikin oli niin vetävää, että meinasi taas berberi hiertyä. Kiva kun saatiin pieni pakkanen, niin Hopolainenkin oli turkkinsa kanssa reippaana.

Mietin siinä matkan taittuessa, että ratsastus on kyllä monitahoinen harrastus. Joku haluaa hioa siirtymisien hivelevää täydellisyyttä ja me taas keskitymme siihen, että hevonen toimisi tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt kun uusi hevonen on tullut perheeseen, niin on taas paljon uutta kohdattavaa. Vaihdellaan vetovuoroja, ratsastetaan peräkkäin ja rinnakkain, turpa kiinni hännässä ja pilkkuna taivaanrannassa. Sanoinkin Karille, että Hopo sai taas uuden höyrypään koulutettavaksi. Ehkä se vielä tämän homman hoitaa.

Urho jäi looppiin Riitan tiluksien tuntumaan. Eroahdistusta ei tullut kummallekaan. Mutta kun uusi hevonen lisälenkin jälkeen sai Hopon hanurin taas kiikariinsa, niin sitten äijää vietiin. Tarjolla oli pientä pukkisarjaa ja muutakin mukavaa. Aika paljon sai isäntä tehdä töitä, että saavuttivat meidät sulassa sovussa ja sovitulla vauhdilla. Urholla on helposti tarve mennä aavistuksen kovempaa, kuin ratsastaja haluaisi ja siinä on vielä hivenen työstettävää. Martsari on toiminut hyvin ja siitä on jo nyt tullut vakkarivaruste.

Päätettiin palailla kotiin päin metsälenkin kautta. En ihan muistanut kaikkia mutapaikkoja ja niinhän siinä kävi, että juuri ennen kuin päästiin takasin tielle sattui Hopolle harha-askel ja upposimme jään läpi mutamonttuun. Vaari kävi polvillaan ja multa pääsi kiljahdus. Ja voi että sain siitä kuulla. Olin juuri selittämässä jotain juttua ja kun keikahdus sattui, niin toki pieni kiljahdus ilmoille kantautui. Kaikeksi onneksi mitään vaurioita ei tullut ja Hopo liikkui ihan puhtaasti kotiin asti.

Reissuun meni aikaa ihan piirun verran alla kahden tunnin. Hopedi hölkötteli 16km ja Princzis 17km. Käyntipätkää oli puolet, joten hyvää vauhtia pidettiin yllä hölkkäpätkillä. Tallilla molemmat saivat loimet päälleen ja painelivat pihalle heinille. Meillä oli taas kiire seuraavaan paikkaan ja ilta meni suvun parissa merkkipäivää juhlistellen. Vielä ennen kuin vuorokausi vaihtui, niin sain jotain ripsuja infoa kevään kisoista ja pistin tietoa eteenpäin. Nyt kun paletti olisi pian nipussa, niin voisi alkaa lähestymään potentiaalisia osallistujia vähän aggressiivisemmin, sillä kisakalenterin jokainen FEI-kisaaja laatii takuuvarmasti ennen kuin vuosi vaihtuu.

Kotimatka otti jälleen 2h 30min aikaa. Mennessä jo sanoin, että kyllä tuo mesta on syvällä! Paluuliikennettä ei ollut ollenkaan niin paljon, kuin menoliikennettä. Kiakkovieraat olivat ilmeisesti vielä putkassa…. ai niin, mutta eivät varmaankaan kulkeneen autolla, vaan junassa pummilla. Nuo yhteiskunnan tulevat tukipylväät.

Kari lähti melkein suorilla tallille. Hopolta piti vaihtaa kenkiä ja laittaa kumit. Kenkäkaupassa pari kansallispukuista bongasi äijän ostoksilta ja kyselivät hintoja kengitykselle. Nokkela mies sai sanottua, että valitettavasti ei rinkiin enää mahdu uusia asiakkaita. Heh heh, olisi siinäkin hanketta kerrakseen.

Sellan kintusta otettiin side pois. Jalka oli kuiva ja kylmä ja liike normaali. Hyvä, hyvä. Virtaa sillä reppanalla olisi vaikka muille jakaa. Väkkärit pudotettiin heti pois ja heinät ovat ihan minimissään. Sen myötä jäi myös psyllium siltä pois, mutta en ole oikein taipuvainen ajattelemaan, että meillä kuitenkaan olisi hiekkaongelmaa. Vakaasti uskon, että kun maa jäätyy lopullisesti, niin vesipierutkin loppuvat.

Sellan ja Hopon ruokailuhetket ovat huvittavia. Hopo rotevana kaverina oikoo vähän ja syö automaatin täyttöaukosta. Ilmeisesti toiminta on ärsyttänyt prinsessaa, jonka on täytynyt ruokailla hitaasti verkon läpi. On varmasti vaatinut osuuttaan kovasanaisesti. Tilanne on ratkaistu siten, että Hopo heittää ensin siivun tai pari heinää maahan, jotta neitokaisella on syötävää ja syö sen jälkeen itse kaikessa rauhassa suoraan tynnyristä. Vielä kun sen saisi opetettua siihen, että se säännöstelisi heinää ja antaisi vähän vähemmän ja pienemmissä erissä.

Itsenäisyyspäivän aloitin lueskelemalla muistoja sodan käyneistä hevosista. Silmäkulmat kostuivat. Valtava, valtava on ollut se työ, jonka tuon ajan hevoset ja ihmiset ovat tehneet. Siitä kaikesta saamme olla kiitollisia. Illalla kuulimme Tampereen mellakoista ja tuntuu aivan uskomattomalta, että jotkut haluavat juhlia itsenäisyyttämme vandalismin keinoin. Jos olisimme vanhan vallan alla, niin pahantekijät eivät olisi sakoilla selvinneet, vaan edessä olisi ankeat ajat.

Aamulla painelimme tallille. Yö oli tuonut ensilumen, mutta se oli märkää ja arvelinkin, että tilsaongelma koituu mun ja Hopon kohtaloksi. Kari ystävällisesti levitti kavionpohjiin tervaa, mutta vaikka vanhat konstit ovat usein parempia, kuin säkillinen uusia, niin tällä kertaa asia ei ollut näin. Käynnissä paakkuja syntyi ja ensimmäisessä vähän reippaammassa alamäessä liukumäkiefekti ei tuntunut miellyttävältä. Jatkettiin vielä hetken matkaa, mutta metsäosuuden alkaessa totesin, että me käännymme ympäri. Hopo pääsi vuorostaan häntäpesuun. Ärsyttää, kun koko kolmikko suttaa peräpäätään. Loimet tietenkin auttavat asiaa ja kuvittelen psylliumin vaikuttavan tuohon myös.

Urho ja Kari tekivät kympin lenkin vauhdikkaasti. Käyntiosuudet tietenkin käyntiä, mutta muut osuudet matkavoittavaa ravia ja laukkaa. Kyllä oli äijällä taas suu messingillä, kun tuli lenkiltä takaisin. Kun me käännyimme Hopon kanssa ympäri, niin ravasimme hevosenkenkälenkin kautta lähes tallille asti. Hyppäsin selästä ajas ja talutin perille. Sella oli aloitellut jo pientä tervetuliaispoukkoilua ja Minna oli aikeissa viedä sen sisälle juuri samalla hetkellä, kun putkahdimme sillan yli pihapiiriin. Laitoin Hopon takaisin tarhaan ja tilanne rauhoittui. Ehdittiin kymmenisen minuuttia jorista joutavia, kun Kari ja Urho ilmaantuivat näkyviin. Urho sai loimen päälleensä, sillä se oli vähän kostea. Hopo sai olla nudena. Vaikka taivaalta läsähteli kosteaa lunta satunnaisesti, niin arvoimme sen pärjäävään ilman palttoota.

Tallihomman jälkeen oli kiire siistiytymään ja sen jälkeen kiireesti tien päälle ja kohti Ekojärveä. Siellä lime-tiimi aloitteli sidosryhmien kanssa pikkujoulujaan lounaan merkeissä. Kun pääsimme paikalle, niin porukat olivat jo päättäneet vuoden 2015 valloittamisesta. Keltainen ja lime aikovat ilmeisesti tehdä jatkossakin tiivistä yhteistyötä. Italia siintelee mielessä. Illan edetessä ideat ja suunnitelmat muuttuivat villimmiksi, mutta se kai on varmaa, että kaikki paikalla olleet pyrkivät tavalla tai toisella lähtemään Haanjaan jo keväällä 2014. Springtime Ride Jokioisissa taitaa tulla liian varhain. Nähtäväksi jää, millainen maailmavalloitus tästä alkaa. Ilolla toivotan tervetulleiksi kv-reissuille uusia suomalaisia tiimejä. Yhteispelillä saadaan varmasti paljon aikaiseksi.

Hermostuttava klinikka käynti jälleen vuorossa. Ikävä kyllä toipilaskausi ei loppunut vieläkään. Uusi PRP-piikki ja 6 viikon päästä katsotaan uudelleen. Mulla menee niin hermo. Vahvuuteni ei missään nimessä ole kärsivällisyys. Jälleen kerran yksi juttu tämän harrastuksen parissa, joka kasvattaa luonnetta. Saattaa vaan olla, että muiden asioiden parissa pinna ei nyt sitten veny yhtään. Mä olisin melkeimpä valmis lyömään rukkaset naulaan. Onneksi meitä on näissä hommissa kaksi, kun toinen olisi valmis luovuttamaan, niin toinen puskee kahden edestä eteenpäin.

Hyvää tässä päivässä oli se, että Prinssin nakse diagnosoitiin harmittomaksi. Pitäisi se kuitenkin saada loppumaan. Tuollainen kosmeettinenkin haitta häiritsee mua.

Sella oli taas hoidettaessa klinikan ihannepotilas. Kun se pääsi kotiin, niin kova hirnuntakonsertti toivotti sen tervetulleeksi. Hopo odotteli portilla ja mokötti hetken, kun morsian jäi talliin huilailemaan lopuksi päivää. Mulla oli tunnin masennustila, mutta sitten päätin lopettaa murheilun ja keskityin alkavaan pitkään viikonloppuun.

Hopolla ja Sellalla vapaata. Urho teki Karin kanssa pölliksen. Pimeässä ja osin ihan uusissa maastoissa uusi hevonen toimi hienosti. Martsari on näppärä ja nyt odotellaankin, että posti tuo Urholle oman remelin. Hivenen arveluttava ilmestys oli pellolla liikuskeleva, huomattavalla heijastinmäärällä varustettu, koiranulkoiluttaja. Mutta kun hahmo alkoi puhua, niin huoli hälveni ja Urho pystyi ylväästi jatkamaan matkaa. Kympin lenkki taittui askellajista huolimatta reippaasti.

Melli liikutti Sellan ja Kari liikuttiHopon. Kentällä menivät. Kari valitti ratsastuksen jälkeen, että jalat olivat aladobia. Kenttä ja muutkin pohjat ovat kovat. Saisi tulla lunta. Urholla vapari.

Meidän piti poikkeuksellisesti kevyesti käydä liikuttamassa Hopo ja Sella. Päädyttiin kuitenkin perinteiseen maanantailepoon koko porukalle.