Hopolla lepopäivä kengättömyydestä johtuen ja suuntasimme Espooseen katsomaan matkaratsastuskilpailuja. Todella mielenkiintoista touhua ja paljon suokkeja mukana. Ehkä tungemme joihinkin kisoihin toimitsijoiksi ja sitä kautta toimintaan mukaan. Hopo ainakin tykkäisi touhusta.

Aamupäivällä suuntasimme talleille. Ensin hain Hopon puomille ja laitoimme sen kuntoon. Kampesin taas itseni selkään ja lähdin kiertelemään pitkin maastoja vanhalle kentälle. Teimme muutaman käännöksen, väistöjä ja ravissa kiemurauria.

Samaan aikaan toisaalla Kari oli hakenut Seevun tarhasta, laittanut sen kuntoon ja ponkaissut selkään. Näin, miten he köpöttivät kävelytietä kohti takapeltoja ja lähdimme Hopon kanssa perään. Sänkkärillä teimme sellaiset kuviot, että Hopon kanssa ravasimme suurta ympyrää ympäri kenttää ja Kari pyöritti Seevua pienellä ympyrällä keskellä huomattavasti hitaampaa vauhtia. Jossain vaiheessa pojat olivat hivuttaneet itsensä niin lähelle toisiaan, että syntyi oikein kisaa. Kummallekaan ei tietenkään sopinut, että toinen menee ohi. Vauhti kiihtyi aika lailla ja Seevu-pappa olisi halunnut nostaa laukan. Kari pidätteli sen verran, että pappa hermostui ja pukitti yllättäen. Ja niinhän siinä kävi, että äijä läksi selästä, kuin leppäkeihäs.

Hopo tapahtuneesta innostuneena teki myös pienet pukit, mutta isolla ja raskaalla hevosella se on vain pehmeä heilahdus ja pysäytin sen katsoakseni, mikä Karilla on tilanne. Siinä vaiheessa äijä oli jo takaisin selässä. Oli ketterästi pudonnut jaloilleen ohjat nätisti kädessä ja matka jatkui vähän rauhallisemmissa merkeissä. Jäähdyttelimme hevosia puolisen tuntia, eikä niille viileässä ilmassa ollut tullu edes hiki kuin vähän satulan alle.

Puomilla huomasin, että Hopolla olikin sitten taas vain kolme kenkää. Tällä kertaa vuorostaan toinen etukenkä puuttui. Ei muuta kuin tekstiviestiä Anssille, että tämä on tilanne. Harmittaa aika rankasti tuo jatkuva henkien putoilu ja sekin, että odotellessa Hopo rikkoo kavionsa kivisessä tarhassa ja maastossa, jos sitä yhtään koittaa liikuttaa.

Hopolla lepopäivä, koska matkalla Rajakulmaan on edelleen tietyöt käynnissä ja tilapäisiä terässiltoja, joiden kolina on Hopolle vähän liikaa. Isäntä ja emäntä sen sijaan nauttivat täysin siemauksin Rajiksen ruunista järkyttävässä kaatosateessa. Märkää, mutta mukavaa.

Heti aamusella kirpeään sumuun ja selkään. Ensin vielä kyntämättä olevia peltoja ja hiekkateitä pitkin Järvenpääntien varteen rinnepellolle ja siellä reipasta ravailua kevennellen. Sitten hiekkaista kävelytietä kohti järveä pohkeenväistöjä tehden. Tien päässä muutama etuosankäännös. Jostain syystä väistöt ja käännökset sujuvat Hopolta todella hyvin maasto-olosuhteissa, mutta kentällä se vähän aina hyytyy.

Tien päässä hoksasimme keskellä tietä ihan pikkuruiset valkoiset lapaset. Eipähän muuta, kuin karautimme raviin ja noin kilometrin päässä saimme kiinni vaunuja työntävän kaksikon ja lapasten pudottaja löytyi.

Sitten siirryimme uudelle kentälle ja teimmä vielä vähän käännöksiä ja otimme muutamat laukat ja loppuravit. Sitten taas peltoja pitkin takaisin puomille ja sen jälkeen Hopolla alkoikin olla jo päiväheinien aika. Sumu oli hälvennyt ja aurinko paistoi. Taluttelin poikaa hetken pellolla ja se tyytyväisenä nappaili suun täydeltä tuoretta ruohoa.

Miettimään jäin kuitenkin sitä, että jonkun poikkitietä kaahaavan Torven oli ihan pakko soitella torvea, kun kuljimme hevosen kanssa pellolla. Ilmeisesti olisi tosi mukavaa nähdä, kun hevonen nousee pystyyn tai säntää paniikissa säikyttelijää karkuun. Vaikea ymmärtää, että joku ihminen saa tuollaisesta oikeasti tyydytystä. Onneksi Hopsu ei ole niitä hevosia, jotka joka töräyksestä säpsähtelee, vaikka pakoeläin onkin.

Hopo saa puuttuneen kegät takaisin kavioonsa ja Pikku-Pauliina paukkaa selkään. Vauhdikasta menoa alusta loppuun ja poika painelee hiki päässä illan hämärtyessä. Yhteistyö on alkanut pelata kivasti ja mammankin silmään meno näyttää hyvältä, olin kentän laidalla sparraamassa.

Hopolle lepopäivä, mutta varustepuolella tapahtuu kehitystä, sillä ostimme uudet VENYMÄTTÖMÄT jalustinhihnat. Aikä näyttää venyvätkö vai eivät.

Päivä meni Helsinki International Horse Showssa, mutta iltaselle sitten intoa uhkuen selkään. Kenkä kun on hukassa, niin ei sitä ihmeitä voi tehdä ja sekin vähä, mitä yritin ei ottanut sujuakseen. Aina ei vaan voi voittaa.

Kengän puuttumisen takia teimme ihan kevyet treenit. Köpöttelimme pellon kautta uudelle kentälle ja kentälle teimme paljon käynnissä voltteja, kiemurauria, väistöjä ja käännöksiä. Ravissa minä tein ympyröitä ja Kari vuorollaan kiemurauria. Loppuverkassa köpöttelimme taas peltojen kautta tallille.

Hopo oli todella pahalla tuulella, kun menimme, seisoi takapuoli ovea kohtia ja sain jututtaa sitä pidemmän aikaa, ennenkuin se suostui edes kääntymään. Kai sitä harmitti madotuksesta johtuva sisällä seisominen.

Puomilla sattui pienoinen haaveri, kun selkään kiivetessäni Hopsu astui etusella askeleen eteen ja varasi siihen reippaasti painoa. Ikävää tässä oli se, että Karin pottuvarvas sattui olemaan alla. Varvas kesti huonosti useamman sadan kilon painon ja seuraavana hankintalistalla on kuulemma teräskärkiset kengät. Pakko mainita, että minulla sellaiset on ollut heti alkuvaiheista lähtien ja varpaat ovat pysyneet ehjinä. Noh, vahingosta viisastuu.

Madotuspäivä. Illalla näytti madotuslääke olevan sujuvasti poskilla, joten mitä ilmeisimmin sen ottamisessa ja antamisessa on ollut lievää erimielisyyttä.

Hopon kanssa käytiin iltahämärissä taluttelulenkillä. Kun veimme sen boksiin, niin huomasimme, että etusesta oli kenkä taas pudonnut.

K on alkanut viereisessä boksissa kenkimään väliseinää niin, että laudat ovat mutkalla. Kaikesta päätellen Hopon pinna ei sitä kauaa kestä ja ennemmin tai myöhemmin lataa takaisin niin että raikaa. Hopolla on nyt muutenkin ollut vähän sellainen kausi, että takajalat huiskaa kohtalaisen vähästä ärsytyksestä. Syyna osittain varmasti se, että vieruskaverin kanssa on kränää. Liekö syynä laidunkauden päättyminen ja tallin uusi Hekta-tamma