Karmaiseva ilma. Talvi yllätti hevosen omistajan. Koko yön ja päivän on satanut räntää ja lunta. Tarhaan pääsivät vain ne hevoset, joilla oli hokit alla – kolme poikkeusta lukuunottamatta pollet seisoivat sisällä.

Hopo oli tulla raamit kaulassa käytävälle, kun näki meidän tulevan. Kamalaa kieppumista ja hötkyilyä valmisteltaessa. Kari hyppäsi selkään ja lähti luikastelemaan kentälle päin. Käynnissä kaikki meni hienosti, mutta siirryttäessä raviin alkoi kompurointi. Ei hommasta tullut kentällä mitään ja Kari siirtyi hiekkaiselle kävelytielle ravaamaan pientä suoraa edestakaisin sen verta monta kertaa, että polle alkoi rauhoittua. Loppukäynnit korkokengillä kentällä ja sitten takaisin ja tilsojen irti koputtelun jälkeen talliin.

Pikku-Pauliinan päivä ja reipasta oli ollut. Pauliina oli antanut Hopon päästää lepopäivän höyryt pihalle ja sitten olivat tehneet C-merkin kouluohjelman. Kivasti oli mennyt.

Hopolle laitettiin lepopäivä, kun arvelimme viikonlopun pitkien lenkkien ja edellisen viikon Pauliinan kovien treenien vaatineen veronsa.

Hopolle lisättiin ruokintaan aamuruoka (1dl kauraa -1dl lesettä – 1dl progressia). Ilma oli kolea, mutta ei satanut ja lähdimme samalla kokoonpanolla maastoon. Reilut pari tuntia siinä taas vierähti ja mukavasti meni. Arska jopa oli välillä vetovuorossa. Ihan reippaasti se köpötteli ja mentiin metsiköissä vähän edellistä päivää enemmän.

On palattu perinteiseen syyssäähän. Vettä viuhmoo aamusta iltaan. Aamu valkeni jo varsin harmaana ja märkänä, mutta eipä siinä muuta kuin sadetakit päälle ja tallille. Hopo oli sentään tarhassa sadeloimi päällä, mutta Arska ilman mitään. Haettiin A ensin karsinaan kuivumaan loimen alle ja sillä aikaa laitettiin Hopo kuntoon. Sitten minä hyppäsin selkään ja tein vajaan varttitunnin alkukiemurat ja siinä vaiheessa oli Arskakin jo valmiina. Kari kapusi selkään ja lähdimme kahden ratsukon karavaanina matkaan.

Ilman pientäkään empimistä Arska seurasi Hopoa yli Poikkitien ja kohti Ainolaa ja siitä Kallio-kuninkaalaan. Sitten matka jatkui ohi Tuomalan koulun ja Tuomalan tien kautta Hakalantielle. Pienten metsätaipaleiden vaiheilla Arskaa pelotti aika paljon, mutta Hopon perässä se urheasti kulki jopa metsän siimeksessä. Tuomalanpolun tuntumassa Hopolle tuli niin kova pissahätä, joten oli pakko pitää pieni tauko, jotta se sai rakkonsa tyhjennettyä pientareelle ja sitten taas matka jatkui. Hopo meinasi itse tehdä stopin, kun iso vuonis olikin poikkeuksellisesti ihan tien vieressä ja sitä piti tovin verran tuijotella. Vuonis hirnahteli jo kaukaa ja olisi varmaan ollut halukas liittymään karavaaniin.

Takaisin tultiin koulun ohi samaa reittiä ja matka sujui todella kivasti. Tallilla annettiin poikien hetken kuivatella itseään bokseissa porkkanoita mutustellen. Harjailtiin niitä hetki ja loimitettiin ja vietiin tarhaan, jossa heinät jo odottivat syöjiään. Uskon, että koko nelikolla oli hyvä mieli, ainakin mulla ja Karilla oli, kun kurvailtiin vielä lenkin päätteeksi kakkapartiona potkimassa läjiä ojiin.

Koska Kati on poissa, lupasimme liikuttaa Arskaa myös. Olimme suunnitelleet, että tänään perjantaina menemme Hopon ja Arskan kanssa vähän uudelle kentälle pyörimään ja tutustuttamaan niitä toisiinsa.

Teimme aluksi pienen verkkalenkkin hiekkateillä sateen ja tuulen piiskatessa. Sitten siirryimme kentälle ja ravailimme uralla, teimme voltteja ja kiemuroita. Arska oli kovasti Hopon perään ja oli huomattavasti rennompi ja toisaalta virkeämpi kuin edellisellä kerralla. Hopoa ei liikuttanut tuon taivaallista, että oliko siellä kentällä joku toinen pyörimässä vai ei. Sille Arska tuntuu olevan kuin ilmaa: ei synnytä mitään tuntemuksia. Ei tarvitse edes uhitella.

Kentältä siirryimme taas hiekkateillä ja kävimme vähän pellollakin pyörimässä. Ihan kiva lenkki. Sitten taas lopuksi menimme kentälle pyörimään. Arska lähti Karin kanssa pois ja Julia pääsi tekemään Hopon loppukiemuroita. Hopsu ei noteeraa tyttöä mitenkään ja oli taas varsin ilkeä. Tai siis välinpitämätön. Pyysi Julia mitä tahansa, niin tämä vaan löntystää eteenpäin oman mielensä mukaan. Koitin tytölle sanoa, että Hopo kun ei ole mikään ratsastuskouluhevonen, joka tekee saman kuin edellä oleva ihan vaan vanhasta muistista, vaan Hopoa täytyy oikeasti ratsastaa. Paha mieli siitä likalle tietenkin tuli, kun ei mennytkään niin hyvin, kuin normaalisti ratsastustunnilla, missä on kymmenen hevosta jonossa. Mun piti Hopoa oiken komentaa, että se pysyi edes kentällä ja lopulta kävelin sen edellä ympäri kenttää ja sitten homma lopetettiinkin siihen.

Erilaisten järjestelyjen vuoksi kapusin selkään jo ennen kahdeksaa. Pienen maastolenkin jälkeen kurvailimme kentälle. Hopo ei ollut koulukiemuroista kovinkaan innoissaan ja kokeili jopa unhoon jäänyttä jumittamista. Eli seisoo paikallaan kuin patsas, vaikka selässäolija tekisi mitä. Pienen keskustelun jälkeen alkoi homma taas toimia.

Väistöt eivät myöskään innostaneet, mutta käännökset menivät tänään hienosti. Ravailimme vähän kiemuroita ja täivuttelin sitä muutenkin suuntaan jos toiseenkin. Vaikka ohjelma oli mielestäni tarkoituksellisen kevyt, niin karvaturri oli jo mennyt hikeen.

Julia on syyslomalla meillä ja hänellä on takana n. 10 ratsastuskoulun tuntia. Koulun hevosilla homma sujuu hienosti, joten reippaana tyttönä hän kiipesi Hopon selkään. Aluksi poika ei meinannut lähteä liikkeelle ja kun se sitten lähti, niin ei meinannut pysähtyä. Sitkeän yrittämisen jälkeen se alkoi kuunnella ratsastajan avuja ja toimia niiden mukaan. Julian ongelmana on kuitenkin se, että hän antaa niin paljon ristiriitaisia neuvoja hevoselle, että ei polle voi niitä mitenkään noudattaa. Raviin siirtymisessä tarvittiin minua vähän murisemaan, niin sitten lähti ravi rullaamaan kiihtyvällä vauhdilla, sillä epävakaa ratsastaja antoi pohjetta jokaisella askeleella. Heikoimpia olisi jo vauhti huimannut. Muutaman kierroksen jälkeen oli ratsastaja valmis jäähdyttelemään.

Puomilla Hopo oli kauniisti, kun sai olla yksin ja hässäkkää ei ollut. Illalla Pikku-Pauliina tulee vielä Hopoa pyörittämään ja meidän pitäisi liikuttaa Arskaa.

Olin selässä taas jo ennen yhdeksää. Kiertelimme hiekkateitä ja pieniä maastotilkkuja tallin lähialueella. Kävimme vanhalla kentällä pyörähtämässä ja myös testaamassa uutta kenttää. Lopulta päädyimme taas viimeiselle sänkipellolle ravaamaan mäkeä ylös.

Puomilla Hopo oli ensin ihan kiltti ja rauhallinen, tosin pissahätä oli aivan mieletön. Sitten se teki Fasua kohtaan yläättävän komennushyökkäyksen. Ärsyttävää, että aina välillä sen pitää äksyillä ja ärhennellä, vaikka kukaan ei hänen arvoaan ja olemistaan mitenkään uhkaa.

Kävin päivällä Hopoa harjaamassa ja taluttelemassa. Nappailtiin piennarten viimeisiä vihreitä. Pikku-Pauliina pongahti selkään kuuden kieppeillä ja pyöritteli Hopo tunnin kentällä. Menivät voltteja ravissa ja pieniä ympyröitä laukassakin. Pauliinan mielestä Hopo taipui edellistä kertaa paremmin ja oli varsin tyytyväinen ratsastukseen.

Anssi käy naputtamassa uuden kengän kadonneet tilalle ja nyt on taas hyvä kopsutella menemään. Ensi kerralla lyödään jo talvikenkää alle ja sitten onkin Anssilla uudet ongelmat, kun koittaa ratkaista sen, että polle astuu kauniisti alleen, mutta pitää kengät jalassa.

Kengityksen jälkeen Hopo saikin kunnolla liikuntaa, ensin minä vedin puolessatoistatunnissa itseni hikeen ja sitten Kari teki vastaavan treenin. Kaikki olivat taas tyytyväisiä ja kengätkin pysyivät jalassa.