Kevyttä köpöttelyä ja vähän vauhdikasta raviakin. Kävimme molemmat selässä.

Hopo oli kolhaissut hokilla jalkaansa, joten kiireen vilkkaan ostamaan putseja myös takasiin. Naarmuun vähän puhdistusainetta ja haavavoidetta ja haava tarkkailuun.

Juoksutusta pellolla, kun kentällä oli tunti. Hopo oli kuin ladattu ase ja vauhtia oli tarjolla. Turisteilla oli taas kerran kuvattavaa.

Hopon liikutus on aika paljon Pauliinan varassa, sillä Kari tekee takkahuoneen remonttia ja minä lepäilen lääkekuurin aiheuttaman väsymyksen kourissa. Maanantaina käyn sentään aamulla tekemässä pitkän ja vauhdikkaan parin tunnin lenkin. Pauliina saakin ennen lomia ratsastaa reippaasti. Oli jopa koittanut juoksuttaa, mutta eihän siitä mitään ollut tullut, kun olin unohtanut kertoa ne muutaman kikat, jotka tarvitaan, että poika kehällä juoksee.

Viikonloppu tarjosi pitkästä aikaa sitä, minkä vuoksi tähän harrastukseen alunperin villiinnyimme. Viikkoon en ollut selässä käynytkään ja edellisen viikon ratsastukset olivat lähinnä luisteluharjoituksia jäisillä pinnoilla tilsat alla.

Kun lauantaiaamu sarasti, tuntui jalka terveeltä ja aurinko pilkisteli taivaalta. Pakkasta oli reippaat 5 astetta. Hopo tuli lönkytellen portille vastaan hyväntuulisena, kun ei ollut eukkoa nähnytkään viikkoon. Ainakin emäntänä täytyy sen verran inhimillistää, että vaikutti sen ikävöineen mammaa.

Käsiteltäessä se oli rauhallisesti ja tamppasin sen oikein huolella. Joku voisi keksiä hevosta varten mattopiiskan korvikkeen. Imuri kuulemma jo on kehiteltynäkin, eikä varmaan ihan turha keksintö, sillä Hopo pölisi kuin eteisen paimentolaismatto.

Kampesin itseni selkää ja lähdimme upeassä säässä köpöttelemään. Kiertelimme lähialueen maastot ja varovasti testasimme peltoalueita, jotka on jätetty talvikäyttöön. Hopolla oli voimaa ja virtaa kuin keskikokoisessa kylässä ja ravasimme pitkiä pätkiä niin että tukat hulmusivat. Vähän aristelin jalkaani, mutta vikaa tuntuu enää olevan ainoastaan korvien välissä, sillä mitään kiputiloja ei tuntunut missään vaiheessa. Ei edes alas tultaessa ja sitä jännitin kaikista eniten.

Pito oli kuin olisi liisteriä kavion pohjissa. Kumit estivät lumen tarttumisen ja hokit purivat muutaman sentin paksuiseen lumi/jääkerrokseen, kuin lämmin veitsi voihin. Marraskuun lopun liukastelu ja kompurointi oli enää ikävä muisto takaraivossa.

Kolmen vartin jälkeen vaihdoimme taas kuskia ja Kari jatkoi samaa rataa tunnin verran. Hopo vaikutti niin tyytyväiseltä, että sitä piti lopuksi taas kovasti halistella ja palkita porkkanoilla. Annoimme sen vähän aikaa kuivatella tallissa ja sitten laitettiin ekaa kertaa toppaloimi päälle, ettei vaan tule vilu reippaan lenkin jälkeen.

Sunnuntai oli edellisen päivän toisinto, paitsi että auringon sijasta maiseman täytti kostea sumu ja lämpömittari oli nollassa. Muuten homma kulki aivan edellisen päivän tyyliin, paitsi että teimme vähän enemmän töitä kentällä ja sekin oli kohtalaisen kivassa kunnossa, lukuunottamatta yhtä jäistä nurkkaa. Ja kaikilla taas mielettömän hyvä mieli. Nyt vaan odotellaan, että lunta tulisi kunnolla ja pelloilla voisi viilettää täyttä laukkaa.

Loukkasin jalkani alkuviikosta, joten tämän viikon on Hopon kanssa puuhailu jäänyt pääasiassa Pauliinalle. Virtaa on edelleen vähän liikaa, sillä liikutusta ei ole ollut tarjolla ihan samaan malliin kuin aemmin. Syynä lienee jäinen maa ja kova kenttä.

Torstaina Hopo sai tilsakumit alle ja lumen kerääntyminen loppui siihen. Kunhan Kari saa takkahuoneen remontin kuntoon ja minä kinttuni toimimaan, niin poika pääsee taas kunnolla liikkeelle. Maastossa ei ole käyty sen jälkeen, kun hokit laitettiin, sillä lunta ei ole nimeksikään, eikä hokkeja ole huvittanut asfaltilla hioa.

Joulukalenterin sijaan Hopo sai tällä viikolla hevoslelun omenanmakuisella herkulla. Toivottavasti siihen voi vähän purkaa energiaa, kun liikuntaa ei ole ihan toivotulla tavalla ollut tarjolla.

Nyt on sen verta ollut pakkasta, että tarhakin on alkanut jäätyä. Ehkä kohta ollaan siinä pisteessä, että putseja ei tarvitse joka ilta ottaa pois, kun ovat alta ja päältä niin kurassa.

Pikkupakkanen, lähes aurinkoinen talvisää. Tiet on vedetty höylällä todella liukkaiksi. Tällaisella kelillä ei neljä hokkia tunnu riittävän ja lunta tarttuu mukaan kuitenkin, vaikka sitä ei paljoa olekaan. Teimme puolen tunnin rauhallisen kävelylenkin ja olimme molemmat vähän jännittyneinä, kun välillä pito tuntui häviävän täysin. Sykerö tuli vastaan ja kyselin pitoa, hyvin kuulemma piti. Jälkikäteen tutkailin jälkiä ja huomasin, että Sykeröllä onkin kuusi hokkia per ketara. Johan se tuo pitoa lisää. Alamäet varsinkin mentiin aika luikkaasti.

Koko päivän tulee taivaalta jotain ja pääsääntöisesti vaakatasossa. Vähän kun kävi ulkona, niin tuntui, että nuttura lähtee päästä. Yhteistuumin päätimme, että Hopoa ei liikuteta ja Kari käy sitä tallilla moikkaamassa..

Pauliina L touhuilee pollen kanssa. Kenttä huonossa kunnossa, joten retki etenee pitkin tallialueen hiekkateitä käynnin merkeissä. Muutama laukannosto käynnistä nousee napakasti ja nappiin. Pitkät verkat siihen päälle parempia talvikelejä odotellessa.

Vettä, räntää ja loskaa. Hopolla lepopäivä.

Ihanan aurinkoinen talvipäivä. Maa on juuri ja juuri valkoinen ja pakkasta pari astetta. Ihmisiä kävelytiet täynnä, kun sää kerrankin suosii. Minua ja Hopoa keli ei helli. Tiet on aivan peililasina ja sen verta lunta kuitenkin kertyy kavioihin, että hokit ei pidä. Luistelemalla mentiin hetken matkaa, kunnes molempien turvallisuuden vuoksi hyppäsin alas selästä ja talutin pojan takaisin talliin. Hierottiin sitä siellä sitten oikein kunnolla ja taluttelin sitä vielä hetken ja vein tarhaan.