Hopolle talutuslenkki ja paljon vihreän mutustelua siinä samalla.

Pikku-Pauliina käy kokeilemassa Hopoa ja on polleen varsin tyytyväinen.

Hain Hopsukan laitsalta kahtakymmentä vaille kymmenen. Taas se alkoi köpötellä ”portille” päin, kun pari kertaa mäeltä vislasin. Olimme samaan aikaan portilla. Hopo hörähteli, näki minut ja tietenkin tuliaisina oli pari herkullista omenaa. Hyvin nukutun yön jäljiltä polle oli ihan purussa ja kutterissa. Lauantaina oli ilmeisesti myös piehtaroitu raivokkaasti, sillä polle osoittautui mielettömän pölyiseksi.

Kahden ihmisen voimin harjasimme sitä moneen kertaan ja sitten kamat päälle ja eukko selkään. Olemme vähän perehtyneet matkaratsastuksen saloihin ja tänään olimme päättäneet ottaa aikaa yhdeltä peruslenkiltä ja illemmalla käydä mittailemassa kuinka pitkä matka on. Kari polki menemään jopolla ja minä puolestani Hopolla. Matka taittui väliin rennosti kävellen ja väliin reippaasti ravissa. Aamupäivä oli aurinkoinen ja Hakalantien maisemissa oli paljon lenkkeilijöitä ja muita reippailijoita.

Parin tunnin taivalluksen jälkeen pidimme pientä lepotaukoa omassa pihassa. Hopo tyhjensi rakkonsa ja nappaili ihanan vehreää syysruohoa apiloilla ja muilla pihan rikkakasveilla höystettynä. Jopoilija ja Hopoilija nauttivat ansaittuja virvokkeita ja hetken huilin jälkeen Hopo sai taas työkalut suuhun ja köpötteli Karin kanssa viimeisen siirtymän kotoa tallille. Palkkiona taas sylillinen omenaa ja päiväheinät.

Myöhemmin kävin matkoja mittailemassa. Selvisi, että Tiipiiltä kotipihaan on aika tarkalleen 5 kilometriä matkaa mutkittelevaa ratsastusreittiä pitkin. Matka, jolta otettiin aikaa ja johon aikaa kului tänään 1 tunti 50 minuuttia oli n. 14-15 kilometriä. Matkaratsastuksen ihanneaikakisassa 15 kilometriä pitää suorittaa 1h 15 minuutin ja 1 h 35 minuutin väliin. Eli meidän rentoa sunnuntailenkkiä ei kamalan paljoa tarvitsisi rutistaa, jotta tuohon haarukkaan pääsisi. Lenkin tuntivauhti oli n. 7 km/h ja kisoissa liikutaan 8-12 km/ h vauhdilla. Pitää kai lähteä ostamaan Hopolle syke- ja askelmittari, jotta treenaaminen voidaan aloittaa….

Pitkästä aikaa kunnon liikuntaa! Kari panee pollen viiden aikaan valmiiksi ja hyppää selkään. Matka kohti Rajakulmaa alkaa taas. Syksy on jo niin pitkällä, että polle saa suojien lisäksi kinttuihinsa heijastimet ja häntäheijastinkin laitetaan heilumaan.

Rajakulmassa kuski vaihtuu ja on minun vuoroni rytyyttää tunti läpi. Menoa ja nokitusta! Pienet pidätteet eivät tunnu missään ja painellaan ympäri kenttää niin että hipulat vinkuu. Mikään homma ei oikein onnistu, kun vauhtia on niin kamalasti. Tunnin jälkeen minä olen ihan poikki ja Hopo hiessä.

Kari köpöttelee heijastimet kiiluen takaisin kotitallille. Matkan varrella ensimmäisen kerran ratsukko kohtaa selvää häirintää. Muutama teini koittaa saada Hopon pelästymään keinolla millä hyvänsä ja rossaavat Hopon ympärillä fillareillaan kiljuen ja rääkyen Karin tulikiven katkuisesta sadattelusta huolimatta. Eipä Hopo tuosta kuumene, mutta ratsastaja sitäkin enemmän. Hopo olisi voinut jättää Rajakulman porttiin kohdistuneen kolistelunsa tähän episodiin, niin olisi teinien leikit loppuneet siihen. Meitäpä on niin moneen junaan.

Hopon viikko on kulunut Paasisalojen omppuja mussuttaen ja kevyesti liikkuen. Syynä tähän on jälleen eukon sairastelu ja äijän kiireet.

Hopolla olikin tänään paljon aktiviteetteja. Heti aamusta jo ennen kahdeksaa painelimme toppatakeissamme tallille ja laitoimme pollen kuntoon. Se on alkanut jo kasvattaa talvikarvaa ja tuntui mukavan pörhöiseltä. Kari hyppäsi selkään ja köpötteli kentälle lämmittämään hevosta ja puoli yhdeksän kieppeillä Pauliina hyppäsi selkään. Tavoitteena oli tutkailla ovatko väistöt ja etuosan käännökset parantuneet ja miten kengitys on liikettä muuttanut. Lisäksi toivoin Pauliinan tsekkaavan väistöjä ravissa ja takaosan käännöksen. Takaosan käännöstä Hopo tuntuu tarjoavan aika usein ihan luonnostaan ja Pauliinan pyynnöstä se teki sitä hienosti.

Pauliina kehui poikaa taas niin, että olimme pakahtua ylpeydestä. Uhkaili jopa ostavansa hevosen, jos kyllästymme. Eipä ole pelkoa, että kyllästyisimme. Väistöt ja käännökset olivat kuulemma kehittyneet roimasti. Väistöt ravissa eivät meinaa onnistua syystä tai toisesta. Pauliina arveli, että liikettä eteen on niin paljon, joten ristiaskeleet voivat olla vähän vaikeat ottaa.

Kengitys oli Pauliinan mielestä muuttanut hevosta paljon. Etuosan liike oli vähän pienentynyt, mutta toisaalta liikettä on ollut niin paljon, että välttämättä tämä ei ole paha asia. Laukassa polle pyrki muutaman kerran ottamaan ristilaukkoja ja muutenkin kengitys mitä ilmeisimme vaikuttaa suuresti juuri laukkaan. Anssin mukaan hevoselta vie vähän aikaa tottua uuteen kenkään, joten täytyy nyt vain rauhassa katsella, miten askellus asettuu. Toisaalta, vaikka liike pienenisi, niin aika merkittävää on sekin, jos kengät alkavat pysyä etusissa paikallaan.

Pauliinan jälkeen Kari vielä vähän pyöritteli ja sai ohjausta. Kun itse olen koko ajan kuumeessa, niin jätin ratsastuksen tälläkin kertaa väliin. Tämän jälkeen kotona nautittiin Hopon liikkeestä videota katsellen.

Illalla poikaa kävi tervehtimässä uusi vuokraajakokelas. Ei tyttö ainakaan ensinäkemästä pelästynyt, vaan tulee lähitulevaisuudessa pollea kokeilemaan. Saa sitten nähdä, mitä jekkuja Hopsulainen keksii.

Loppuviikko menee taas kotijoukoilta sairastellessa, joten Hopon liikutus on aika minimaalista. Rajakulman tunnitkin pitää perua oman kuumeiluni ja köhinän takia.

Uusien kenkien testailua eri askellajeissa. Liike tuntuu todella oudolta, mutta varmaan siihenkin tottuu. On kuin etupää leijuisi ilmatyynyillä. Jos kengät pysyvät nyt paikallaan, niin ei voi muuta kuin totutella uuteen liikkeeseen.

Anssi käy lyömässä Hopolle kengät alle. Uusi tyyli – uusi liike. Etusiin paukautettiin rockerit, jotta ne rullaisivat nopeammin alta pois ja takasissa näyttäisi olevan kunnon työhevosen kengät: paksuutta on ainakin niin paljon. Kengityksessä ei mitään mainittavaa, mitä nyt Hopo kerran nyppäisee Anssia takapuoleen ja saa siitä ansaitusti läpsyn heti. Sen jälkeen se onkin kiltisti aloillaan lopun aikaa.

Joskus alkeiskurssilla valittelin Pauliinalle, että paikat on kipeänä ja Pauliina totesi: ”Sillä se lähtee, millä on tullutkin. Selkään vaan ja jalustimet ylös!” Päätin noudattaa tätä ohjetta ja vääntäydyin selkään ähkien ja puhkien. Pari tuntia mentiin pelloilla kohtalaisen rauhallisesti ja sain lihaksiini vähän liikettä. Hopon ei tullut edes hiki kuin vähän satulan alle. Ilma oli taas mitä parhain ja mieliala korkealla ratsulla ja ratsastajalla.

Puuttuva kenkä ei aiheuttanut ongelmia pehmeällä alustalla, eikä Hopo yhtään aristanut jalkaa. Käytiin taas kentällä vähän kääntyilemässä ja tehtiin muutama väistökin. Kenttähommat ei Hopoa kamalasti innosta. Aina se vähän protestoi, kun pelloilta kurvataan kentän suuntaan. Haluaisi vain viilettää pitkin aukeita maita niin että harja hulmuaa.

Moni on kysellyt, miksi pitää hankkia oma hevonen, että eikö tunneilla käynti nyt riitä. Tällaiset aamut ovat suora vastaus tuohon kysymykseen. Ei riitä! En osaa sitä mielihyvän tunnetta mitenkään selittää, mikä valtaa mielen, kun saa painella pitkin kasteista maata, aurinko paistaa, juuri kukaan ei liiku ja kirkon kellot soivat kumeasti taustalla. Maa tuoksuu ja hevonen huokuu lämpöä alla. Se höristelee korviaan, kun itse selässä hyräilen ja on valmiina reagoimaan pieneenkin painon siirtoon ja vain odottaa, että koska mennään niin että hippulat vinkuu. Muuttolinnut kerääntyvät pelloille ja lehahtelevat lentoon isoina parvina. Harvalukuiset aamukulkijat pysähtyvät ja varjostavat silmiään katsellakseen maalaisidylliä höystettynä perinteisellä suomielokuvan pollella. Siitä kaikesta tulee niin hyvä mieli, että sitä ei voi millään rahalla ostaa. Siinä vastaus siihen, miksi piti ostaa oma hevonen ja miksi siihen on valmis syytämään sen ylimääräisen rahan ja ajan, joka arkielämästä jää.