Aamu alkoi jo rutiiniksi muodostuneella aamuratsastuksella. Hopo oli kiltti ja hyvällä tuulella kaikin puolin. Kuumuus sitä vähän häiritsi ja teimme aika kevyen treenin. Lähinnä pyöritin sitä taas pelkällä painolla ja treenailin kevyttä istuntaa ravissa. Väistöt eivät tänään ottaneet onnistuakseen. Usein ne menee huonosti, jos ensin on tehty paljon juttuja pelkällä painolla. En tiedä onkä näillä yhteyttä, vai onko pelkkää sattumaa.

Hopolle ei tarvitse enää antaa herkkuja niin paljon, vaan sille riittää taputus tai kehuva äänensävy. Se vaikuttaa muutenkin kiintyneen meihin ja tunnistaa äänemme ja askeleemme tallin käytävällä. Närppiminen on vähentynyt huomattavasti, se tietää koska saa namia, joten sitä ei tarvitse koko ajan ”kysellä”. Tarhasta haettaessa se antaa aina nätisti laittaa riimun päähän ja kulkee narussa kiltisti.

Valmistelut ovat alkaneet sujua hyvin. Se seisoo kohtalaisen kivasti paikallaan. Ennen ratsastusta se on vähän vielä innokas ja liikehtii sen vuoksi. Ratsastuksen jälkeen se onkin jo tyyni ja antaa ropata huolella. Pään harjaamista ja rapsuttamista se edelleen vähän aristaa, mutta joskus antaa otsatukan altakin kuoputtaa. Jostain syystä se on hyvin tarkka päästään. Luottamus kuitenkin lisääntyy koko ajan molemmilla osapuolilla. Halistelua ja suukottelua se on alkanut sietää paremmin.

Ratsastuksen jälkeen lähdimme hakemaan Ansakujan valinnasta tolppaa. Aioimme häikäilemättömästi kopioida Tiipiin mallia puomista, jossa hevonen laitetaan kuntoon. Meillä on tarkoituksena pitää Hopsua kesällä satunnaisesti kotona laiduntamassa ja maastolenkkien pitstop on ollut jo usein tässä omassa pihassa. Kun tolpat oli haettu, niin Kari antoi lapion laulaa ja moottorisahan soida. Turhia taukoilematta jokusen tunnin hillittömän uurastuksen tuloksena makuuhuoneen ikkunan alla on nyt Hopon oma parsi, vain kiinnitysrenkaat puuttuvat.

Koska mamma on kuumeessa tuli Hopsu taas kotiin. Se muisti jo reitin hyvin ja aiemmin vähän uhkaavat portinpylväät ja sillat eivät nyt uhanneet sitä ollenkaan. Omassa pihassa ruoho maistui tällä kertaa 1h 15 min (lisätään vähitellen). Dottiekin sai olla irti ja hyöriä ympärillä, Hopo ei siitäkään suuremmin ole häiriintynyt. Koira alkaa vaan ahmia ruohoa hevosen tapaan ja koittaa saada pollen kirmailemaan kanssansa. Kaikesta päätellen ne pärjäisivät ihan hyvin, jos Hopsu viettää kesän mittaan välillä päiviä omassa pihassa.

Aamusta Kari kurvasi talleille ja laittoi Hopon kuntoon pientä matkaratsastuslenkkiä varten. Aiemmin olimme kotiinpäin suuntautuvilla lenkeillä käyttäneet hieman hankalaa reittiä, jossa jouduimme ratsastamaan kaksisuuntaista autotietä olemattomilla pientareilla. Nyt löysimme uuden reitin hiekkateitä kotipihaan asti.

Kotona Hopo sai rouskutella tunnin verran tuoretta ruohoa ja vihdoinkin saimme pestä kaikessa rauhassa Hopsun häntäjouhet, joiden pesua olemme suunnitelleet ostopäivästä lähtien. Ei muuta kuin ämpäriin lämmintä vettä ja pesuainetta ja dippaamaan. Lopputuloksena putipuhdas ja helpostiharjattava (kiitos silikonitipat by Sebastian) häntä, sekä pikimusta pesuvesi. Hopo ei ollut toimituksesta moksiskaan.

Puunauksen ja puputtamisen jälkeen Kari näytteli hevosmiestaitojaan ratsastamalla ensimmäistä kertaa ilman satulaa. Katsojan silmään ei vauhti päätä huimannut ja kokeilu jäi hyvin lyhytkestoiseksi. Ennen seuraavaa kokeilua täytynee tasapainoa kehittää…

Hopo on taas mamman pikku enkelipoika. Teemme aamusta treenit pelkillä painoavuilla. Menee aivan mielettömän hyvin: voltit ja ympyrät ja mitä moninaisemmat kiemuraurat. On se herkkä poika.

Alkuverkka tehtiin tallin ympäristössä maastossa ja pienen matkaa kuljettiin radan vierustaa. Tietenkin tuli juna…. ja takaa. Pientä teputusta, puhinaa ja mulkoilua, mutta rauhallisesti selvittiin tilanteesta. Juniin on hyvä tottua, sillä laitumetkin ovat aika lähellä rataa.

Hopo on ollut vähän hermostunut viimeisen viikon ajan silloin, kun ympärillä on paljon vierasta väkeä, vieraita hevosia tai muuten vaan hässäkkää. Takajalka huiskii liian herkästi. Olemme päättääneet käydä talleilla sellaisiin aikoihin, kun siellä on suhteellisen rauhallista. Kuten jo moneen kertaan on todettu, niin aamulla Hopo on kiltti, hässäkkää on silloin vähän ja kentällä saa olla yksin. Vähitellen edetään ja yhteinen sävel löytyy.

Hopo sai uuden tarhan. Isompi rinnetontti jossa on puita, pensaita ja runsaasti muitakin virikkeitä. Olimme niin innoissamme, että tutkimme tarhan läpikotaisin ja iloitsimme pollen puolesta. Kai poika oli itsekin iloinen, sillä ensimmäistä kertaa ei meinannut suorilla tulla työntämään turpaansa riimuun. Taisi jo odotella iltaheiniä, eikä mitään liikutusta. Teimme sitten vaan riimulla pienen lenkin, harjailimme ja annoimme sen rouskutella puolisen tuntia vihreää. Kyllä tuntui maistuvan.

Samuel ja Julia kävivät ratsastamassa (talutuksessa). Hopo oli kuin mamman pikku enkeli (jota se luonnollisesti onkin) ja kohteli lapsia aivan kunnioittavasti ja fiksusti. Molemmat harjasivat ja kuivailivat poikaa ratsastuksen ja suihkun jälkeen todella tomerasti. Aamupäivisin polle on parhaimmillaan. Yhteistyömme on edenny siihen pisteeseen, että aiemmin niin hermostuneet harjaussessiot ovat muodostuneet miellyttäväksi ja rentouttaviksi niin hevoselle, kuin harjaajallekin.

Vaikea uskoa samaksi hevoseksi, joka edellisenä päivänä oli oikkuillut Päiville ja Suville ja näyttänyt kaikki huonot puolensa. Niin kai se vaan on, että toisinaan kaikki käy ja toisinaan ei sitten mikään!

Tänään päätimme tehdä taas vähän pidemmän lenkin ja karttasivuja tutkittuamme olimme löytäneet kohtalaisen rauhallisen reitin talleita kotiin. Minä kapusin selkään ja Kari starttaili Jopon käyntiin ja tällaisella laumalla lähdimme liikenteeseen. Matka meni hyvin, vaikka paljon tuli vastaan uutta outoa. Kotipihassa Hopo sai muutaman tupsun tuoretta ruohoa ja vettä. Sitten Kari hyppäsi selkään ja ratsasti pojan samaa reittiä takaisin. Taas uusi alue opittu tuntemaan. Ajatus on kesällä patikoida aika useinkin omalle pihalle hetkeksi oleilemaan. Kokeilu antoi viitteitä siihen, että tulee onnistumaan jatkossakin. Matkaa pikkuteitä kotiin tulee n. 5 kilometriä ja takaisin tietenkin toinen samanmoinen. Varmaan taas illalla uni maittaa.

Kauran vähennys on tehnyt selvästi hevosesta leppoisamman. Vauhtihakuisuutta ei ole ollenkaan enää niin paljoa. Ja varmaan siihen vaikuttaa sekin, että ympärillä pyörivät ihmiset tulevan päivä päivältä tutummiksi ja myös otteiltaan varmemmiksi

Hopsulle laitettiin kesäkumit alle. Anssi kysyi heti ensitöikseen, että hivuttaako hevonen. Onhan se hivuttanut. Nostettuaan kavion kengittäjä totesi, että kavioita on vuoltu vinoon hivutuksen estämiseksi, mutta hän korjaisi asian kengän muotoilulla. Kavio vuoltiin suoraksi ja lyötiin vanhojen, liian pienten kenkien tilalle isommat. Ja jo lähti Lyyti kirjoittamaan! Hivutus loppui heti ja parhaassa tapauksessa suojia ei tarvitse enää ollenkaan käyttää. Kyllä ammattimies on aina ammattimies. Poika käyttäytyi hevosmiehen käsittelyssä kiltisti ja Anssi sai Hoposta uuden asiakkaan.

Päivi kävi ratsastamassa ja sai sekä hevosen, että itsensä hikeen. Vähitellen Hopsu alkaa kuunnella avuja ja Päivin kärsivällisyys tuotti loppuvaiheessa tulosta. Hyvä hevonen siitä vielä tulee, kunhan vaan ajan kanssa jaksetaan tehdä töitä. Vauhtia riittää, vielä kun mukaan saadaan malttia, niin kaikki on paremmin kuin hyvin.

Virtaa on edelleen niin paljon, että kaura-annosta pienennetään entisestään ja korvataan osin Racing Progress -täydennysrehulla. Etsimällä ja kokeilemalla se paras variaatio varmasti löytyy. Heinää menee reippaasti (10-15 kiloa), joten ei se poika nälkään ainakaan kuole.

Hopo oli ollut yöjalassa. Se jäi aamulla kiinni itseteossa, kun liikuskeli omin päin tallin käytävillä. Osaa siis avata yksiönsä lukot. Tästä lähtien täytyy varmistaa, että myös alalukko on kiinni. On se aika poika. Myös riimunarut aukeavat silmän räpäyksessä – Niin omat, kuin vieressä käsiteltävien lajitoverienkin vetosolmut.