Päivä meni Helsinki International Horse Showssa, mutta iltaselle sitten intoa uhkuen selkään. Kenkä kun on hukassa, niin ei sitä ihmeitä voi tehdä ja sekin vähä, mitä yritin ei ottanut sujuakseen. Aina ei vaan voi voittaa.

Kengän puuttumisen takia teimme ihan kevyet treenit. Köpöttelimme pellon kautta uudelle kentälle ja kentälle teimme paljon käynnissä voltteja, kiemurauria, väistöjä ja käännöksiä. Ravissa minä tein ympyröitä ja Kari vuorollaan kiemurauria. Loppuverkassa köpöttelimme taas peltojen kautta tallille.

Hopo oli todella pahalla tuulella, kun menimme, seisoi takapuoli ovea kohtia ja sain jututtaa sitä pidemmän aikaa, ennenkuin se suostui edes kääntymään. Kai sitä harmitti madotuksesta johtuva sisällä seisominen.

Puomilla sattui pienoinen haaveri, kun selkään kiivetessäni Hopsu astui etusella askeleen eteen ja varasi siihen reippaasti painoa. Ikävää tässä oli se, että Karin pottuvarvas sattui olemaan alla. Varvas kesti huonosti useamman sadan kilon painon ja seuraavana hankintalistalla on kuulemma teräskärkiset kengät. Pakko mainita, että minulla sellaiset on ollut heti alkuvaiheista lähtien ja varpaat ovat pysyneet ehjinä. Noh, vahingosta viisastuu.

Madotuspäivä. Illalla näytti madotuslääke olevan sujuvasti poskilla, joten mitä ilmeisimmin sen ottamisessa ja antamisessa on ollut lievää erimielisyyttä.

Hopon kanssa käytiin iltahämärissä taluttelulenkillä. Kun veimme sen boksiin, niin huomasimme, että etusesta oli kenkä taas pudonnut.

K on alkanut viereisessä boksissa kenkimään väliseinää niin, että laudat ovat mutkalla. Kaikesta päätellen Hopon pinna ei sitä kauaa kestä ja ennemmin tai myöhemmin lataa takaisin niin että raikaa. Hopolla on nyt muutenkin ollut vähän sellainen kausi, että takajalat huiskaa kohtalaisen vähästä ärsytyksestä. Syyna osittain varmasti se, että vieruskaverin kanssa on kränää. Liekö syynä laidunkauden päättyminen ja tallin uusi Hekta-tamma

Pikku-Pauliina jälleen ohjissa kiinni. Olivat tehneet paljon kiemurauria ja muutenkin taivuttelua uudella kentällä. Lisäksi laukan nostoja käynnistä ja palaamista takaisin käyntiin. Siinä palaamisessa oli arvatenkin pientä viivettä. Puomilla kaikki oli mennyt hyvin.

Pikku-Pauliinan päivä.

Kiipeän selkään kahdeksalta aamulla ennen töihin lähtöä. Hopo on valmisteltaessa kiltti ja lenkki menee muutenkin kivasti. Virtaa on kuitenkin mielettömästi ja takapellolla ravaamme mäkeä ylös moneen kertaan ja poika lämpenee oikein kunnolla. Kiirettä on edelleen niin paljon, että volteilla se kanttaa jälleen mielettömästi.

Hiekkatiellä teemme väistöjä ja käännöksiä ja ne meneekin kivasti, mutta kun taas tullaan uudelle kentälle, jonka laidassa estekalusto houkuttelevasti seisoo, niin poika on ihan pitelemätön. Ei kuuntele, eikä ehdi, puskee vaan kohti esteitä. Tyydymme näin ollen muutamaan kiemurauraan ja kahdeksikkoon ja jatkamme peltoreittejää pitkin takaisin tallille.

Loppuhoidon aikana Hopo on esimerkillisesti, mutta puomilla ei olekaan muita. Taluttelen sitä vielä pellolle napsimaan viimeisiä vihreitä ja sitten takaisin laitsalle porkkanoiden kera.

Tallilla taas aamulla varhain. Kari oli kuullut Merkulta, että uutta kenttää saa käyttää, vaikka aidat vielä puuttuvat. Olimme suunnitelleet, että kiertelen ensin Hopon kanssa reippaan peltolenkin ja sitten menemme uutta kenttää koittamaan.

Kenttä on entistä suurempi, mutta jotenkin se tuntui Hopolle silti pieneltä. Voi olla, että puuttuvat aidat aiheuttivat sen, että vauhtia oli liikaa ja sen vuoksi kenttä tuntuu ahtaalta.

Mulla on jotain häikkää istunnan kanssa. Jalustinhihnat eivät tunnu millään mitalla hyviltä ja toisen hihnan venyneisyys häiritsee pahasti. Lisäksi en ole tottunut uuden kengityksen tuomiin muutoksiin hevosen liikeessä, vaan heilun ja keinun satulassa huonolla tasapainolla. Aamun touhu ei mennyt perjantaita tai lauantaita paremmin. Volteilla Hopo tuntuu kanttaavan niin, että kaatuu ja väistötkään eivät onnistuneet toivotulla tavalla. Käännöksissä vähän sanomista ja kokonaisuudessaan ratsastuksesta ei jäänyt kovinkaan onnistunutta fiilistä. Kentän pohja sen sijaan tuntui loistavalta.

Ratsastaja vaihtui ja Kari puolestaan pyöritti poikaa hetken kentällä. Vauhtia oli edelleen kamalasti ja isoillakin ympyröillä se veteli ihan kallellaan, vaikka ratsastaja kuiknka koittaa pitää sisäpohjetta vastassa. Kari veti itsensä hikeen ja sitten taas vaihtui ratsastaja.

Keventelin muutaman kierroksen ja lähdimme sitten vielä sänkkäreitä pitkin verkkalenkille. Ratsastaminen on aina kivaa, mutta tällä kertaa jäi vähän hampaan koloon, kun ei saanut yhteispeliä toimimaan niin hyvin, kuin parhaimmillaan. Kotona aloin pommittaa Pauliinaa tekstiviesteillä, että missä vika, kun suksi ei luista.

Rajakulmassa tunnit. Vauhtia riitti alusta loppuun ja hikosimme molemmat. Siirtymillä pelottava juttu oli tietöiden takia laitetut väliaikaiset metallisillat. HUI!

Pikku-Pauliina käy toista kertaa selässä. Yhteistyö sujuu ihan kivasti ja vähän saatiin uutta kuvamateriaalia katseltavaksi. Pauliina tekee päätöksensä, että hän alkaa käydä Hopoa ratsastamassa pari kertaa viikossa.