Seitsemän jälkeen lähdin melkein -25 asteen pakkasessa ajelemaan Vammalan suuntaan. Pieni, mutta sitäkin innokkaampi porukka odotti matkaratsastuksen alkeiskurssia. Toivottavasti saivat, mitä olivat tilanneet. Uskon ainakin niin. Perussetti vedettiin läpi ja höysteenä oli paljon videoita, kuvamateriaalia sekä hyvää keskustelua. Uskon ja toivon, että pakkasta uhmanneet ihmiset saivat sellaisen kipunan, että pian nähdään myös kilpailupaikoilla.

Karin piti liikuttaa vähän hevosia, mutta selkä on edelleen kipeä, auto on edelleen jäässä. Hyvää oli se, että saivat haettua tallinaapurista rutikuivaa koivuklapia ja näin ollen saatiin mukavat takkatulet illalla, kun pakkasen edelleen kiristyttyä ennätin kotiin. Matkalla kävin luonnollisesti tekemässä iltatallin. Hevosia sai oikein huutamalla huutaa sisälle. Mitään kiirettä niillä ei ollut. Mulla oli tukka kuuran kuorruttama, kun sain heinät laiteltua ja pojat ruokittua. Talli oli viitisen astetta lämpimän puolella, kun lähdin kotiin.

Sari oli käynyt rapsuttelemassa tammoja ja ihastunut ikihyvikseen. Noh, en osaa kuvitella eläinrakasta ihmistä, jonka sydäntä Tatanka ei sulattaisi.

Karilla sakkasi auto kovaan pakkaseen. Muutenkin tuntuu, että koko pääkaupunkiseutu on jumissa, kun pakkanen menee yli -20 asteen. Tallilla riittikin puuhaa, mutta vielä ollaan plussan puolella ja hevoset ovat olleet ihan täysiä päiviä pihalla. Nyt on jo loimitettu. Pakkasrajaksi taitaa muotoutua juuri tuo -20 astetta.

Tatanka on myös saanut toppatakin päälleen. Ihme ja kumma eivät ole Pamelan kanssa repineet toistensa nuttuja. Ja nyt kun sanon näin, niin seuraavaksi on varmasti vain riekaleet jäljellä. Vähitellen pikkuruiset tyttöset opettelevat olemaan keskenään.

Mulla viimeinen lomapäivä. Aamulla vietiin johtotähti huoltoon. Satu puuhasteli tallilla aamulla ja päivällä. Meillä ei systeemit nyt ole ihan toimineet ja iltapäiväheinien laittaminen ei ole hoitunut ihan luontevasti, niin kuin alkujaan kuvittelin. Homma vaatii vielä vähän hiomista. Jos mennään liikuttamaan hevosia ja tekemään itse iltatallia, niin silloin ei ole ongelmaa, mutta jos on hevosten vapaa ja meidän vapaa, niin silloin väliheinien järjestäminen vaatii järjestelyjä.

Kari lähti aamutalliin kaveriksi, vaikka on selkävaivainen. Laitteli hevosille vedet ja joi kahvia. Tein kaikessa rauhassa tallihommia ja retuutin paalin sydämen lumisateesta sisälle. Meillä on taas mennyt ihan järkyttävä määrä heinää. Kolme tyyppiä syö neljän hevosen edestä!

Pakkasen torjunta vähän mietityttää. Eilen tallissa oli aamulla 4 astetta lämmintä. Tahtotila on, että pysytään plussa puolella. Kari oli laittanut puhaltimen päälle, mutta jättänyt kaikki räppänät auki. Illalla ne suljettiin ja tilkittiin pääoven ja karmin väliset rakoset. Tänään lämmintä olikin 8 astetta. Eli toimenpide tuotti toivotun tuloksen. Nyt on kuitenkin pakkasta ollut vasta 10 astetta, joten kun pärähtää toiset 10 lisää, niin voimme olla pienimuotoisesti pulassa.

Pojat lähtivät tyytyväisinä pihalle ja silmin nähden nauttivat näistä oikeista talvikeleistä. Vähän jopa kisailivat. Lunta satoi hiljalleen ja sataessaan maisemoi paikat ihan uuden näköisiksi. Ihanan valoista ja puhdasta.

Kun sain tallihommat tehtyä, niin ajeltiin tammalaan. Pikkuotukset vietiin taas talvilaitumelle. Olivat olleet siellä eilenkin useamman tunnin. Lähtö mammojen luota on kerta kerralta helpompaa ja tänään olivat jo oikein peuhailleet. Pamelalla oli ekaa kertaa loimi päällä. Tatankallakin on Turuselta perittyjä loimia, mutta ne on vielä liian isoja. Täytyy lähipäivinä sovitella ja miettiä, että käydäänkö kuitenkin ostamassa 105 cm loimi tämän viikon tarpeeseen. Kymmeneen asteeseen asti saa olla nakupellenä, mutta siitä kovemmilla pakkasilla taitaa olla pakko loimittaa. Sellakin on ollun nudena, mutta alkavan viikon pakkasiin täytyy sillekin laittaa toppatakki päälle. Pojat kun pääsevät pihattoon, niin saavat olla luomuna.

Neljältä lähdettiin taas tallin suuntaan. Laittelin Hopon valmiiksi ja lähdimme pienelle iltalenkille. Paappakin oli pakkasesta pörheänä ja menhoaluja olisi ollut. 5cm puuterilunta ei kuitenkaan ole pohjia pehmentänyt, joten rauhassa pitää edelleen ottaa. Tunti samoiltiin ja ukkeli pääsi vielä hetkeksi tarhaan. Annoin kaikille tupot heinää aloin tehdä iltahommia. Urho seikkaili jossain kentän takana, mutta kun tuli aika astella talliin, niin vihellyksestä se kipitti paikalle. Hopolla kun on erioikeuksia, niin avasin tammatarhan portin ja paappa sai astella omia aikojaan omaan boxiinsa. Se on kyllä niin ylhäinen, kun se itsenäisesti kopsuttelee karsinaansa. Määrätietoisesti.

Juotiin vielä kahvit/glögit, huudeltiin pojille heipat ja poistuttiin paikalta. Nyt alkaa olla arkikin jo lähellä. Tästä se vuosi taas käynnistyy. Julkaisin vuoden ensimmäisten kisojen kutsut ja olen lupautunut sinne myös tuomariksi. Matkaratsastuksen alkeiskurssi (Matkalla matkaratsastajaksi 1) järjestetään 6.1. Vammalassa. Näissä merkeissä matkaratsastusvuosi meikäläisen osalta käynnistyy. Suomalaisia on UAE:ssä kisaamassa Maktoumi cupissa viikon päästä. Kari joutui kieltäytymään kunniasta, koska nyt ei vaan pysty, monestakin syystä. Siitä huolimatta on älyttömän hieno juttu, että sinivalkoisia värejä siellä edustetaan. Lisäksi Nea on saanut kutsun President cupiin helmikuussa. Ilman muuta ansaittu asia ja mahtava juttu nuorelle ratsastajalle. Toisaalta tietenkin tunnustus ERTF:lle pitkään jatkuvasta työstä lajin parissa. Hyvä, että tunnustusta tulee kansainvälisesti, sillä välillä kyllä tuntuu, että kotimaassa tunnustuksen antaminen ja saaminen on kiven alla ja takana. En tiedä, mikä siinä on niin vaikeaa. Onko sitten sitä suomalaista mentaliteettia, että kateus menee arvostuksen ja kunnioituksen edelle. Mene ja tiedä. Asioita voi tehdä monella tavalla ja vaikea on määritellä oikeaa ja väärää tapaa toimia. Jos ERTF ei olisi vuosia lajin eteen tehnyt töitä, ei matkaratsastus olisi tosiaankaan Suomessa sitä, mitä se nyt on. Meillä on oma tapamme tehdä asioita, mutta yhteistyö ERTF:n kanssa on suonut paljon mahdollisuuksia, joita ei olisi tarjoutunut, jos olisimme vaan jääräpäisesti vetäneet ovet säppiin ja todenneet, että ME tehdään näin ja ME ei muita tarvita. Mitä enemmän olen katsellut muiden maiden touhuja, niin sen paremmin olen nähnyt, että yhteistyö on kaiken A ja O. Eivät ruotsalaiset tai norjalaiset ole parhaimpia ystäviä, mutta kykenevät tekemään yhteistyötä. Se tuntuu olevan meillä ihan mahdotonta. Jos teet yhteistyötä jonkun kanssa, niin leimaudut jotenkin heti. Käsittämättömän typerä näkemys asioista. Noh, en tyrkytä, en tuppaudu, mutta jos joku ehdottaa yhteistyötä, niin aika suurella todennäköisyydellä siihen tartun tavalla tai toisella. Ilmaista lounasta ei ole, mutta yhteistyö oman kokemukseni mukaan tuo aina merkittävää synergiaa ja kumpikin osapuoli hyötyy. Näin vuoden alkuun esittäisin kyllä toiveen, että tämänkin lajin parissa tiimit tekisivät enemmän ja enemmän yhteistyötä!

Kari lähti aamulla Humppilaan humppaamaan neljän hevosen kanssa. Nakkasi mennessään omat hevoset pihalle. Homma meni omasta mielestä ilmeisen kivasti. Kun minä ajelin tallille kymmeneltä, niin totesin, että isot pojat ovat säkeillä ja vähän mietin, että missähän valkoinen on. Touhuilin hetken tallissa ja kun lähdin hakemaan kottikärryjä, niin kappas vaan Urho oli ovella vastassa. Nappasin sitä otsatukasta kiinni ja tarkoitukseni oli talutella se takaisin sinne, mistä ikinä se olikaan tullut. Tyyppi ei ollut yhteistyökykyinen, vaan riuhtaisi itsensä irti ja kipaisi puomin taakse karkuun. Lähdin hakemaa riimua ja tässä vaiheessa avonaisesta portista tunki pihapiiriin myös kaksi ruskeaa hevosta. Karilla oli siis veräjä auki ja hevoset karkasivat, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Homma jatkui seuraavaan tyyliin: Hopoa otin tukasta kiinni ja talutin sen avoimesta portista takaisin tarhaan, Hemppa seurasi kuin hai laivaa, niin kuin sen tapana on. Lähdin metsästämään Urhoa, joka ei edelleenkään antanut itseään kiinni, vaan juoksenteli mua karkuun. Sain ohjattua sen kentän suuntaan ja portin alalangalla suljin tien takaisin. Hetken juoksentelimme peräkkäin kentällä ja sitten lähdin noutamaan porkkanaa. Hopo ja Hemppa seurailivat todella suurella mielenkiinnolla kentän tapahtumia ja osallistuivat ilotteluun tarhan puolella. Porkkanaa annoinkin ensin aidan yli Hopolle ja nakersin sitä vähän itsekin. Siinä vaiheessa Urhon ahneus ei enää antanut myöden, vaan se nöyrästi sukelsi riimuunsa, jotta sai palasen oranssia herkkua. Karkuretki ja kaikki hauskuus oli ohi, palautin sen tarhaan ja aloitin tallihommat puoli tuntia myöhässä. Kari sai kirpeän viestin. Itse oli jättänyt iltatallin aikaan takaportin auki ja aamulla sitten iloisena poikana laittanut hevoset sinne. Ihme, että olivat kolmatta tuntia keskittyneet johonkin muuhun ja lähtivät retkilleen vasta silloin, kun satuin jo olemaan paikan päällä.

Olin ajatellut meneväni ratsastamaan, mutta canceloin hankkeen, koska kolmen hevosen juoksutus sai luvan riittää. Tein tallihommat valmiiksi ja kiirehdin kotiin katsomaan hiihtoa. Jostain pitäisi vaan löytää vielä muutama räsymatto ennen tulipalopakkasia, joita on lupailtu jo seuraavalle viikolle.

Iltatalliin mentiin yhdessä. Pauliina ja Neppe tulivat tutkimaan paikat ja samalla Kari porasi heille parit kengät. Ennen tätä äijä teki taitoja heinäpaalin kanssa ja sai jonkun noidan nuolen selkäänsä. Illemmalla alkoi vaikuttaa siltä, että mistään lihasperäisestä ei ole kyse, vaaan ongelmia saattaa olla tiedossa. Mutta ei kuulemma mene lääkäriin ennen kuin jalat lähtee alta. Ja sanokaa mun sanoneen, kyllähän ne tätä menoa vielä lähteekin.

Satu tuikkasi isot pojat pihalle ja me mentiin kymmenen korvilla tammalaan. Lapsoset oli tarkoitus laittaa talvilaitumelle keskenään. Mua vähän jännitti, että millainen show tilanteesta syntyy. No ei juuri minkään moinen. Sella oli luonnollisesti lähdössä mukaan, kun Tatankaa alettiin viedä tarhasta ulos. Muutaman juoksuaskeleen mamma otti ja huhuili perään. Jäin portille varmistamaan, että sille ei tule mitään kuningatarideoita, kuten vaikka rynnistellä langoista läpi. No ei tullut. Hölkötteli tarhassa hetken ja seuraili tarkasti minne jälkikasvu on menossa. Pene otti lungimmin, mutta sen pariskunnan vieroitus onkin jo edennyt pidemmälle.

Varsojen talvilaidun on tosi kivasti sijoittunut niin, että kumpikin mamma pystyy tarkkailemaan jälkikasvunsa edesottamuksia. Muksuja lähinnä kiinnosti syöminen. Tatanka pirulainen polki jalkaa, kun Pamela tunki samalle heinäkasalle! Kaikkea kanssa! Jaettiin heinä, niin ei tarvinnut polkea jalkaa. Pikkupimut ottivat tilanteen todella iisisti. Tonkivat maata ja puuhastelivat sitä sun tätä. Päivän kohokohta oli pellolla juoksennelleet peurat. Niitä piti vahdata.

Varsojen jälkeen menimme katsomaan pappoja. Ihan yhtä tyynesti siellä otettiin vastaan vuoden eka päivä, kuin miten otettiin vastaan vuoden vika päivä. Pienen pieniä lumihippusia tipahteli taivaalta, talvi lupailee tulevansa. Ei mikään mieleen painuva uusi vuosi. Kotona itse tehtyä perunasalaattia, nakkeja ja lihapullia ja mäkihyppelyä. Mitäpä sitä ihminen muutakaan kaipaisi.

Aamulla kiirehdin aamutalliin. Pojat ovat niin hauskoja aamuisin ja olen suunnattoman tyytyväinen tuohon meidän systeemiin. Ulos ja sisään porukka menee ihan vaan ovia availemalla. Vähän tosin mietin, että mitenkähän tuo muuttuu, kun blondi tulee taloon.

Hörpin termosmukista glögia ja seurailin poikien puuhia. Aurinko vähitellen nousi ja lähdin ajelemaan tammojen luokse. Siellä odoteltiin harjausta ja seuranpitoa. Varsat laitetaan pian kokonaan yhteen ja hyvä niin, sillä kumpikaan ei emästään saa riehukaveria, vaikka kuinka yrittäisi. Merkun kanssa mietittiin, että mitenkähän pienet ottavat paukut vastaan. Kyseessä kuitenkin ihan city-talli, joten takuuvarmasti jytinää on tiedossa.

Köröttelin kotiin syömään ja sitten lähdettiin uudelle kierrokselle. Ensin Ridasjärvelle ja ratsaille. Reilu tunnin lenkki juuri ja juuri ennen pimeyden laskeutumista. Tarhassa oli heinää jäljellä, kun palailtiin takaisin ja tyytyväisenä mutustelivat paukutuksesta piittaamatta. Ennakkotietona oli, että Hemppa saattaa vähän reagoida. Sen tiesin, että Hopolle jyly on samantekevää ja Urho toimii muiden mukana. Taivas oli pilvinen, joten valoloistoa ei oikeastaan näkynyt ja tasainen jyly on ehdottomasti parempi, kuin satunnaiset hiljaisuuden rikkovat paukut. Lähellä oleva ampumarata ovat ilmeisesti hoitaneet siedätyksen. Olin tosi iloinen, kun huomasin, että mitään draamaa ei ollut tiedossa.

Otettiin pojat kuitenkin puoli kuudelta sisälle. Jätettiin sterkat pauhaamaan. Ainoa kuuluva kanava on Aalto, joten hevosen mielenrauha ehkä eniten häiriintyisi kanavavalinnasta. Yövalo jätettiin myös päälle ja peitin pari ikkunaa, ettei Hemppa Herra hermostuisi. Käyttäytyivät ihan normaalin illan tavoin, joten rennolla fiiliksellä lähdettiin kohti tammalaa.

Kun päästiin Järvenpäähän, niin olin hetken kauhuissani, kun näin, että karsinat olivat tyhjillään ja lapsoset pihalla. Jyly oli melkoinen ja taukoamaton. Viikon verran on jo paukkunut, joten siinä mielessä siedätystä on tullut. Tyypit touhuilivat tarhassa ihan normaalisti. Ei siis mitään huolta tai hämminkiä. Otettiin typykät kuitenkin kohta kuuden jälkeen sisälle. Harjailtiin toistamiseen ja tarjoiltiin porkkanaa. Varsat olisivat halunneet riehua. Pieni hidaste oli väliin rakennettu seinä. Tatanka pukitteli ja kikkaili karsinassa, joten leikkikaveria se on kovasti vailla. Pimu on jo niin iso, että ihminen ei sen kanssa voi kilvoitella. Tulee kipeää.

Kotona vielä kurkittiin valvontakamerasta meininkiä. Kaikki hyvin ja hevostasavallassa rauha.

Kiirehdin töiden jälkeen suoraan tallille, sillä keli oli poikkeuksellisesti pakkasella ja halusin käydä tarkistamassa, että vesi on sulaa ja heinää on. Lisäsin heinää ja otin kannatuksen vuoksi Urhon ja Hopon karsinat. Kokkailin safkat valmiiksi ja kiirehdin kotiin. Kellokoskella morjestettiin Karin kanssa, joka oli menossa tallin suuntaan toimittamaan yhtä satulaa ja ottamaan hevosia sisälle. Tallihommiakin oli jäänyt vähän jäljelle, joten äijä sai viettää laatuaikaa.

Viikistä saatiin tulokset. Streptokokki, varsojen kausiflunssa. Kuitenkin lyötiin antibioottikuuri päälle viideksi päiväksi. Saavat olla ja elää muutoin normaalisti. Nyt olisi sitten aika hoitaa varsan vakuutukset kuntoon. Melkoisen loven klinikkakäynnit tekevät muuten aina lompakkoon. Mutta kuten eräs ystävä totesi, rahaahan meille tulee joka kuukausi, joten ei sen perään kannata itkeä. Totta. Enemmän olisi itkettänyt joku työlästä hoitoa ja elinikäisiä vaurioita aiheuttanut tauti.

Hanna oli käynyt etsimässä sopivaa rekvisiittaa Kuuman kisoihin. Huonosti löytyi, joten saattaa käydä niin, että tavoillemme uskollisina meidän ratsukko osallistuu ilman hupailua. Nämähän ovat Urhon juhlakisat. Meidän yhteistyömme alkoi tasan kaksi vuotta sitten juuri Kuumassa.

Aamulla kiirehdittiin tallihommiin. Ei mitään ihmeellistä ja pojat painuivat pihalle heinilleen. Mulla oli sitten jo kiire keskustaan SRL:n urheilufoorumille. Odotin mielenkiinnolla Aki Riihilahden esitystä ja se olikin hyvä. Kaverilla on hauska tapa esiintyä ja sisältökin oli kiinnostava. Tärkein viesti oli ehkä se, että meidän jokaisen suurin talentti on motivaatio ja innostus. Painotus oli muutenkin tarinoissa ja mielikuvissa ja siinä, että asioita kannattaa aina tehdä vähän eri tavalla ja hakea hallittua muutosta. Valitettavan vähän oli jälleen matkaratsastajia paikalla. Mun on tosi vaikea keksiä syytä siihen, että oman lajini harrastajat eivät näe arvoa verkostoitua ja tarkastella asioita peilailleen kokemuksia muiden lajien kautta.

Olin lupautunut panelistiksi pienten lajien paneeliin. Osallistujien kesken meillä on hyvä meininki. Mitään sensaatiomaisia asioita emme keksineet, mutta tärkeää on olla tekemisissä muiden lajien kanssa. Jälleen nostettiin esiin monilajikisat. Ypäjä ehdotteli monilajileiriä. Asia jäi toivottavasti hautumaan. Käytiin läpi mm. somen haltuunottoa. Matka oli ensimmäinen lajikomitea, joka aloitti fb-ryhmän ja silloin kovasti epäiltiin, mitä mahtaa seurata. Pari vuotta meni hyvin, mutta tänä vuonna on jouduttu turvautumaan moderointiin. Aihe kiinnosti, sillä muilla lajeilla tämä vaihe on vasta tulossa. Nuorisotyö oli myös yksi puheenaihe ja näkyvyys, esikuvat, menestyksen hyödyntäminen ja moni muu juttu.

Koska tämä kausi on tällä erää viimeinen komiteakauteni, niin olin lupautunut myös vetämään lajiseminaarin. Sain siis tehdä kyllä ihan täyden päivätyön. Ennakkoon odotin myrskyistä tapaamista. Koko vuosi on ollut myrskyisä ja olen monelta osin tyytymätön siihen, miten osa lajin harrastajia on ääntään halunnut tuoda kuuluville. En hyväksy millään muotoa omille kintuille kusemista, tai harrastajille soittelua ja ryönän kaivelua. Enkä myöskään jatkuvaa somessa nokittelua. Kunnioitan sitä, että asiat hoidetaan kasvotusten. Ja käsitellään asiat asioina. Kai se on tämä naisvoittoinen harrastajakunta, joka aiheuttaa sen akkamaisen selkään puukottamisen ja rivien välistä lukemisen ja vanhojen kaivelun. Niin tai näin. Olen ollut myös tyytymätön hallituksen kykyyn hoitaa tätä vellovaa tilannetta, joten päätin jo aikoja sitten, että mun on ihan turha käyttää yhtään enempää voimavarojano komiteahommiin. Mutta sen mitä teen, teen kunnolla loppuun asti ja siitä syystä lupauduin seminaarin puheenjohtajaksi. Homma oli helppo, peruskauraa. Kukaan ei poistunut ovet paukkuen tai silmä mustana. Nyt on enää yksi kokous ja muutama hoidettava homma, sitten pääsen huutelemaan puskista ja kaivelemaan epäkohtia ja nalkuttamaan kaikesta mahdollisesta. Ja ehdottomasti somessa.

Perinteen mukaan seminaarissa palkittiin myös onnistujia. Jonna oli kutsuttuna paikalla, joten otin hänet arvokkaasti jakamaan palkinnot. Nina oli hoitanut tyylikkäät muistoesineet ja uskoisin, että löytävät jokaisen palkitun palkintohyllyltä sopivan paikan.

Meillä oli vielä perhejuhlakutsu vetämässä ja siitä syystä olin sopinutkin, että jos ei seminaari lopu ennen puolta seitsemää, niin meidän on pakko poistua. Koska puheenvuoroja ei käytetty, niin aika alittui roimasti. Näin ollen ehdimme seuraavaankin kohteeseen vain vähän myöhässä. SuMaRan väki jäi gaalaan edustamaan, Turusen klaani lähti radalle, Perälä lähti viettämään poikansa kanssa laatuaikaa ja Uuttulaiset taisivat mennä narisuttamaan patjaa. Kukin kaikkosi taholleen. Toivottavasti ensi vuonna seminaarissa on vieläkin enemmän väkeä ja ennen kaikkea toivottavasti foorumille osallistuu vähintäänkin puolet lajiseminaarin väestä. Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että me lajin harrastajan teemme itsemme näkyväksi muiden lajien harrastajien keskuudessa. Jos meitä ei koskaan missään näy tai kuulu, niin meitä ei myöskään ole olemassa.

Satu teki iltatallin. Ei mitään ihmeellistä. Kun pääsimme kotiin, niin nukahdin sohvalle. Ihan käypä työpäivä.

Mulla oli iso presis töissä, joten ajatukseni oli keskitetty siihen. Kari oli ilmestynyt yöllä tontille, joten hän suuntasi aamulla tallille. Ohjelmassa oli rokotus ja raspaus ja pitkälle venähtänyt madotus. Tammoillahan samat systeemit hoidettiin jo aiemmin ja Sella yllätti varmaan itsensäkin ja antoi raspata rauhoittamatta. Samalla kaavalla mentiin poikien kanssa. Seisoivat suorin polvin ja saivat kiitokset. Hopon hammasrako oli suhteellisen hyvässä jamassa. Sen suhteen jatketaan tarkkailua. Urhon voisi raspata vähän useammin. Nyt on kuitenkin homma hoidettu. Ohjelmassa piti olla myös verikokeet, mutta eipä niitä nyt sitten postin lakon vuoksi otettu. Se on jännä, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näissäkin asioissa.

Kari teki myös iltatallin, joten mulla oli ihan tallivapaa päivä. Olin aika hyvällä mielellä, kun äijä on taas kotona.