Aika kypsää.  Covid rajoittaa elämää ja mäkin jouduin etähommiin heti kuun alussa.  Vettä ja räntää ja joulukin oikeastaan vietettiin ilman lunta. Hevosten liikutus aika minimaalista.  Voi kun olis pakkasta ja voin kun olis lunta ja voikun ja voikun. Aika paljon voivoteltavaa. Jotenkin aika toivottomalta tuntuu myös alkavan vuoden suunnittelu. Henkireikä kuitenkin on hevoset.  Voi heitä, joilla ei ole mitään syytä poistua neljä seinän sisältä. Väläyteltiin ulkonaliikkumiskieltoa täällä etelässä ja mä keksin heti, että voin aina kysyttäessä sanoa, että olen menossa tallille!

Pidettiin vielä Suonpään valmennusporukan karonkka.  Aina minimalistinen oli sekin, mutta pidettiin kuitenkin. Perinteitä täytyy pitää yllä. Kesäleirit ja pikkujoulukaronkka! Kuten tyypillistä on, niin kesken hohtokeilauksen tuli hätääntynyt soitto tallilta, että Tatankalta tulee jalasta ihan hirvittävästi verta. Ja näinpä painettiin nilkka suorana illanvietosta tallille toteamaan, että kavionpohjassa oli ammattova viilto. Nooh, seppä oli lähellä ja ensiapu saatiin tehtyä. Ja onneksi Sarakin oli paikalla. Ja vajaan kuukauden toipilasajan jälkeen pikkutamman töppönen on taas kunnossa. Mutta aina säväyttää ja kauhistuttaa, kun jotain sattuu. Ja silloin just sattuu kun on ajatellut tekevänsä jotain muuta kuin rymyävänsä tallilla.

Ihmeitä ei ensimmäisestä Corona-vuodesta jäänyt käteen: Tatankan eka kisareissu ja Soronoo. Onhan sitä siinäkin.

Hevoset olla möllöttelevät. Tatanka ja Seljanka käyvät satunnaisilla lenkeillä, kentällä pyöritään jonkun verran ja Soroa ajetaan hiljalleen sisään.

Tairat puski vielä yhdet kisat läpi. Toimistohommat hoidettiin verkossa. Kaikki rokotukset ja luvat tsekattiin ennakkoon ja painostettiin niitä ratsastajia, joilla ei asiat olleet kunnossa. Se on kyllä hyvä systeemi, että hoidetaan hommat etukenossa. Kartat huoltopistekoordinaatteineen julkaistiin hyvissä ajoin. Lisäksi reittiselostukset tehtiin videoina. Eli pyrittiin välttämään kaikki lähikontaktit. Maskipakko vaadittiin kisapaikalle, tietenkin.

Kisat meni aika kivasti, sääkin suosi. Ainahan jotain toivoisi sujuvan toisin ja jotenkin alan kyllästyä siihen että sisäinen kontrolli on kadonut ja tuomariston tehtävä alkaa nykyään olemaan enemmän ja enemmän poliisihommaa. Nyt on kuitenkin tälläkin seuralla niin paljon lisenssitoimihenkilöitä, että jatkossa pärjäävät hyvin omin voimin, jos jaksavat samalla intohimolla kisoja järjestää. Toivoisin kuitenkin, että reiteillä kilpailijat ja huoltajat noudattaisivat sääntöjä ja toisaalta kiinnittäisivät huomiota siihen, jos joku ei noudata. Ihan mahdoton on saada stewardeja jokaiseen mutkaan vahtimaan. Säännöt on tehty noudatettavaksi ja ne koskevat kaikkia.  Jokaisen pitäisi niihin myös sitoutua. Ikävää on, jos huijaaminen ja sääntöjen venyttäminen alkaa yleistyä.  Ja jos esim. hevosen epäasiallinen kohtelu lisääntyy, niin se jos mikä näyttää lajin ikävässä valossa. Kahdelle ratsastajalle jouduin huomauttamaan kovasta pohkeenkäytöstä ja toiselle heistä kahdesti. Se on mielestäni aika paljon. Oikeastaan liikaa. Toivottavasti tapa ei meinaa yleistyä, sillä itse en siedä potkimista yhtään. Meidän lajissa hevonen joko kulkee, tai sitten selästä tullaan alas ja talutetaan.

Tynkäiseksi jäänyt kisakausi on nyt taputeltu ja alkaa olla loppujuhlien aika.

Samaa menoa. Töitä, Koronakammoa, pimeää ja märkää. Ei oikein mitään lisättävää.

Urjalan kisojen valmistelut polkaistiin käyntiin. Uusia juttuja kehitellään pandemian johdosta, joten jotain hyvää tässä ajassa kuitenkin vähän on.

Ikävä uutinen SM-titteleiden osalta.  Rehuihin muodostuneen kofeiinipitoisuuden takia viisari värähti ja mitalit vaihtoivat omistajaa. Todella, todella ikävä juttu.  Muutenkin SM-kisoista jäi vähän tympeä jälkimaku ja tämä nyt oikeastaan huipensi homman. Tahatonta, ehdottomasti ja siitä syystä sitäkin ikävämpää.

Ei mitään uutta tai ihmeellistä. Hevosia liikutellaan vähäisesti. Kukin etenee omaan tahtiinsa. Soro solakoituu ja ottaa koko ajan enemmän ja enemmän roolia laumassa. Se on luonteeltaan kyllä todella kiva hevonen. Sosiaalinen ja ystävällinen.  Vielä kun saadaan sitä siedätettyä ja totutettua täkäläiseen maailmanmenoon, niin siitä tulee oiva menopeli.

Tatankan kanssa tehdään edelleen lenkkejä, joilla se on yksinään ja mä ainoastaan fillarilla mukana. Nyt mennään jo niin, että jättävät mut nielemään pölyä ja viipottavat omia menojaan. Joten saattajaa ei enää tarvita. Ehkä ensi vuosi voi taas olla vilkas kisavuosi meidän tiimissä.

Sellasta on tullut se tiimin luottohevonen. Niin aika tekee tehtävänsä. Entinen villikko on nykyään viileä viilipytty. Tai no siis niin viileä kuin nyt voi kuvitella.

Kari niinkin eksoottisella työreissulla kuin Tampereella. Satu urakoi enemmän tallilla. Mulla HUJOa ja sääntövaliokuntaa. Syksyistä ja kuraista ja pimeää on. Jotkut syyslomalla, mutta me oltiin töissä kun niitä nyt sattuu olemaan.

Aika hiljaista hevosrintamalla. Kari kävi testaamassa, että Soro toimii ilman satulaa. Aluksi se oli vähän ihmeissään. Kohtalaisen kuivaa, joten tarha ei ole ihan toivottomassa kunnossa. Takapelto sen sijaan on liian märkä ratsastettavaksi. Ainakin Karin mittapuun mukaan. Ja kyllä hevoset sinne selkeästi uppoaa, joten ei viitsi kenkiä lähteä hukkaamaan.

Hevoslehdissä on juttua Ritvan vaelluksesta. Hyvin on uutiskynnys ylittynyt. Hipppoksen juhlalehteen tulee siitä pieni maininta ja samalla vähän muutakin juttua myös matkaratsastuksesta. Toimittaja soitteli mulle maanantaina. oli kohteliaan kiinnostunut, mutta ihanan pihalla. Niin kuin tietenkin suurin osa ihmisistä on. Mutta ihan joka kerta, kun lajista pääsee jollekin puhumaan, niin yleinen tietämys lisääntyy.

Sorolla on selkeästi ollut havaittavissa pienimuotoista läheisriippuvuutta. Olen sitä nyt määrätietoisesti ottanut porukasta pois. Sunnuntaina vein sen talliin ja ekaa kertaa oli koko sisälläoloajan ihan rauhassa. Ei tarvinnut huutaa tai pyöriä.  Mun piti myös mennä sen kanssa kentälle, mutta kenttä on ikävä kyllä niin vetelässä kunnossa aamutuimaan, että päätin jättää väliin. Muutoinkin Soronoo on alkanut ottaa elämän lungimmin. Aika vähistä asioista se enää silmin nähden huolestuu. Ja jos huolestuu, niin siitä päästään nopeasti yli. Vielä kun ratsastuksellisesti löytyy harmonia ja saadaan kaviot kuntoon, niin ollaan voiton puolella.

Kärppälään suunnitellaan KV-kisoja ensi vuodelle. Tohina on ilmeisesti jo kova. Ja olisihan se hienoa saada tänne FEI-kisat ihan vaikka kerran vuodessa.  Joka viiden vuosi se vaatii mielettömästi työtä ja osaaminenkin välivuosien aikana karisee. Toivotan hankkeelle onnea ja sitä, että saadaan siitä vuotuinen tapahtuma. Reitistöstä en tiedä, mutta muutoin puitteet ovat upeat, niin kuin FEI-kisoissa tietenkin pitääkin olla. Myötä tuulta nyt vaan hankkeelle!

Kisoista palauduttiin nopeasti ja hyvä mielihän reissusta jäi. Seuraava startti on ehkä keväällä, mutta jos vielä jotkut kisat tulee, niin kuka tietää Tatanka saattaa lähteä mukaan. Koska sykkeen kanssa oli vähän säätämistä, niin tällä viikolla ilmestyi kunnollinen sykevyö. Ei ihan heti toivottavasti hajoa ja sykkeet saa lennossa.

Jokin aika sitten lähetettiin Englantiin tuubillinen FreeButea testaukseen. Vaikka valmistaja ja maahantuoja vannoivat ja vakuuttuvat, että mitään kiellettyä tuote ei sisällä, niin vähän on kuitenkin ollut kolea olo. Nyt saatiin vahvistus. Samalla hyvä ohjeistus siihen, että erilaiset yrttivalmisteet saattavat sisältää montaakin kiellettyä ja dopingiksi määriteltävää ainetta. Cavalorin tuotteissa yrtit uutetaan ja näin ollen mitään vahinkoaineita ei valmisteisiin eksy. Monet myslit kuulemma saattavat sisältää kiellettyjä aineita ja erilaiset yrttivalmisteet ovat kisahevosille ehdoton nou nou. Niistä kun ei ole mitään takeita. Tämä tieto on meillä kyllä ollut jo aiemminkin, mutta en ole osannut ajatella, että monet ihan yleiset myslitkin saattavat kiellettyjä aineita sisältää. Suuria kertymiä hevosissa silloin tuskin on, mutta viisari kuitenkin värähtää ja selvityksiä joudutaan tekemään.  Mutta tulipa nyt tämäkin testattua, että Cavalorin FreeBute ei sisällä mitään kiellettyä ainetta.

Soron kanssa hommat etenevät. Paljon käsittelyä ja satunnaisia selässäkäyntejä. Sella ja Tatanka olivat ratatreenissä. Tatankaa vähän jännitti menomatkalla, mutta paluumatka sujui rennosti. Sellaa nykyään harva asia enää hätkähdyttää, joten sen kanssa on nappulan helppo edetä ja kokeilla uusia juttuja.

Tatankan kanssa on tehty pyörä-hevoslenkkejä ja tällä viikolla pariin kertaan treenattiin juoksutusta sekä lastaustakin kerran.  Ilmoitin Saralle, että me ollaan kyllä valmiita kisaan. Ja vähän jännittyneenä Sara vastasi, että niin hekin. Sara ei ole yli kahteen vuoteen kunnolla ratsastanut, saati kisannut. Nyt olisi aika ja toivotaan, että kroppa kestäisi jollain tavalla. Rennosti saatii valmistautua. Kivahan se on miniluokkia mennä. Kaikenlainen panostus on niin pientä, että ei tunnu missään. Saa nukkua pitkään, tavaraa tarvitsee mukaan tosi vähän jne. Helpompaa kuin heinän teko.

Tatanka ylitti odotukset. Lastautui hyvin, käyttäytyi nätisti. Ei aiheuttanut kaaosta, eikä äijäkään kapsahtanut kanervikkoon. Meillä oli kaikkia varusteita kahdet mukana, jos olisi riekkuessaan hajottanut jotain, mutta ei ollut kummoista pelkoa riekkumisesta. Tarkastuksetkin meni hyvin ja olin ikoinen, että Johanna oli vettinä. Hän toimii aina niin rauhallisesti ja jäi ensikertalaiselle varmaankin hyvä tunne toimituksesta. Ja tuloshan sieltä napsahti. Tatankan eka ruusuke.  Kisaraportti tästä pitää kirjoittaa ja aikanaan se löytyy raporttien osiosta.

Hyvä päätös viikolle. Ja mukavaa palautetta saatiin, kun useampi totesi, että kiva nähdä meitä pitkästä aikaa taas yhdessä kisatohinoissa. Totta, muutama vuosi on ehtinyt vierähtää siitä, kun viimeksi oltiin omalla hevosella ja omalla tiimillä startissa. Ehkä oli jo aikakin.

Tavanomaiset touhuilut jatkuvat. Kelit ovat poikkeuksellisen lämpimät, mutta myrskytuuliakin on satunnaisesti. Tatankan treenit kisauraa varten jatkuvat ja Soronoon treenit ratsuksi. Sella saa olla kummassakin touhussa mentorina. Jännältä tuntuu, että myrskytuuli on tyyntynyt siinä määrin, että voi olla mallina muille. Ja hyvinhän Sessan hommansa hoitaa. Eipä silti, mä sieltä selästä välillä joudun jalkautumaan, kun meno ei ole riittävän tasaista, mutta omistajansa mittapuun mukaan tamma on helppo kuin keinuhevonen. Ja niinhän se onkin, että vika on aina ratsastajassa. Niin tässäkin tapauksessa.

Sellainen suunnitelma oli ilmoilla, että Kari vielä tänä syksynä lähtee Hypnozella kokeilemaan 2*-kisaa Padiseen.  Korona on kuitenkin vellonut koko syksyn, osallistumismaksut ovat olleet poskettomat ja muutenkin hanke on ollut pahassa vastatuulessa jos ei jopa karilla. Toinen suunnitelma on ollut, että Tatanka starttaa ensimmäisessä kisassaan tämän kesän kuluessa.  Treeni on ollut maltillista ja nuorelle hevosella sopivaa. Käytiin Hepokalassa, on lastattu ja on maastoiltu. Nyt on edetty siihen pisteeseen, että käydään lenkeillä sillä tavalla, että mä ajan fillarilla ja Kari kulkee ratsain.  Tosi hyvin homma etenee. Jotain pientä keskustelua silloin ja tällöin, mutta tosi hyvin typy on reissuissa toiminut.  Lisäksi se juo lenkeilläkin todella hyvin ja viilentämiset sujuu kuin vettä vaan.  Voisi kai sanoa, että olemme valmiit.

Soronoo treenaa maltillista ravia ratsastaja selässä.  Sekin etenee hyvin. Pitäisi vaan ratsastaa useammin. Se on nyt kaiken kaikkiaan tilanne jokaisen hevosen kanssa. Nyt kun ovat taas tallilla, niin ratsastaa pitäisi enemmän.

Viikonloppuna käytiin Tanjan luona. Juhlistettiin synttäreitä ja samalla käytiin sanomassa Valedrolle heipat. Itkuhan siinä tuli. Tietenkin. Kyseessä on hevonen, jonka luottamus piti suurella työllä saavuttaa. Se opetti meille paljon ja lujitti ystävyyttäni Tanjaa sellaisella tavalla, jota ei mikään muu juttu olisi saanut aikaan. Valedron myötä myös meidän ihmisten suhde on erityislaatuinen. Mutta kun katselin hevosta, niin ymmärsin, että sen on aika lähteä Urhon seuraksi.  Pilke silmissä oli himmentynyt. Moni asia oli muuttunut. Silitin sen kaulaa ja itkin. Annoin viimeiset porkkanat. Jää hyvästi Valedro. Myötäelän Tanjan surua ja tuskaa. Vaikka päätös on oikea, niin luopuminen on musertavaa. Ja ikävä, suru, tuska tulee seuraamaan mukana vuosia.