Usvaa putkeen. Koko päivän oli niin sankka sumu, että olikin todellinen Halloween tunnelma. Aamu venyttiin kotona, koska Karin piti ehtiä kauppaan ostamaan torttua tarjottavaksi tallille. Viestiä sieltä napsahi kuitenkin heti aamusta. Princzis oli kuin ei olisi missään ollutkaan. Ja niinhän sen tietenkin pitikin olla 22 km:n lenkin jälkeen, mutta toki matkustelu oli vähän uutta ja vauhdit osalla lenkistä kovat. Eikä siltä jatkossa sellaisia vauhteja pyydetä, mutta nyt haluttiin nähdä, miten se kulkee pyytämättä ja yllättäen. Hyvin kulki, niin kuin on tullut jo todettua.
Hopo ja Sella pääsivät ihan ensin käsittelyyn. Mä vaihdoin kaikessa rauhassa kuulumisia, kun Kari jo ehti hakea hevoset sisään ja kantaa kamat. Sellan häntä oli niin ikävässä jamassa, että otinkin sen pesuun ja Kari satuloi Hopon sillä aikaa. Sitten hypättiin selkään ja suunnattiin Linjamäen suuntaan. Puolet lenkistä sujuikin ihanan leppoisasti ja sakeaa sumua ihmetellessä. Samalla käytiin vielä läpi edellistä päivää. Olemme olleet vähän hämmennyksessä, sillä monelta ihmiseltä on tullut kannustavia yhteydenottoja tämän uuden käänteen ansiosta. Mukavaltahan se on tuntunut, että moni tuntuu elävän näitä meidän kuvioita mukana ja lähettävän tsempitystä. Voisi sanoa, että se on jopa vähän liikuttavaa. Eikä meidän kulttuuriin ehkä ihan kuulu sellainen olalle taputtelu, mutta nyt sitä on kyllä kovasti tullut.
Paluumatka oli vähän rassaavampi. Sellalle ei jälleen kerran sopinut ollenkaan se, että askellaji ei ole laukka. Pisti melkoista pukkijuttua ja kaikkea muutakin mitä osaa. Hopon kanssa sitten ihmeteltiin menoa. On se kovaa, kun ei laukkailla luvan kanssa saa. Sellalta viedään kaikki hauskuus siinä ja kyllä se ihan joka ikinen kerta jaksaa asiasta protestoida.
Kun päästiin tallille, niin pistettiin kaksikko tarhaan ja Kari alkoi siivoushommiin. Mä hain uuden hevosen puomille. Sitä vähän jännitti. Ei ole ehkä tottunut olemaan puomilla. Kevyesti harjailtiin. Kari oli jo käynyt kopeloimassa jalat ja selän ja persauksen. Kaikki oli kuten edellisenäkin päivänä. Puomilta lähdettiin vähän kävelemään. Sella ja Hopo seurailivat tilannetta ja kiusasivat Karia tarhassa. Kun olimme hetken kävelleet, niin päätin juoksuttaa isoa poikaa liinassa. Se oli sillekin asialle yhtä herkkä, kuin kaikelle muullekin. Oikea kierros näytti olevan parempi ja vasen vähän vaikeampi. Juoksutusraippa ei ollut sille mieleen ja myöhemmin selvisikin, että ei ole sellaiseen kammottavaan kapistukseen tottunut. Hämärän tullen lopeteltiin, käytiin vielä vähän kävelemässä ja kauhistumassa auton takana kyykkivää renkaiden vaihtajaa fikkari päällä. Kauhistuminen oli samaa tasoa, kuin Hopon kauhistumiset. Aika hienoa. En oikein jaksa sellaisia draamahakuisia hevosia. ihanaa, jos elo on aavistuksen seesteisempää.
Kari olikin jo siirtynyt uuden hevosen tarhaan. Yritti pakkohalailla uutta hevosta, mutta ilmeisesti Ruotsin prinssi ei ole tottunut siihen, että joku roikkuu kaulassa. Karin mielestä sen on kuitenkin syytä tottua ja siedätti huolella. Poika parka pakitteli hämmentyneenä karkuun. Kun työt oli tehty, niin vallattiin Ainon kaappi uuden hevosen kamoille. Aamulla oli käyty läpi meidän loimivarastoa ja löytyihän sieltä muutama loimi, joka oli Hopolle pieni, mutta Sellalle iso. Nyt on välimuodon hevonen tallissa, niin kaikille on käyttöä. Pimeässä poistuttiin paikalta ja sääennuste lupaa yhtenäistä sadetta koko viikolle. Voi voi. Tutustuminen uuteen sujuisi paremmin, jos kelit olisivat mukavammat. Mutta meneehän se näinkin.
