12.11.2005

Heti aamusella tallilla. Suunnitelma oli, että menen maastoon. Alku menikin kivasti ja ratsu sekä ratsastaja olivat hyvällä mielellä. Hopolla oli tosin kova hinku nappailla viimeisiä vihreitä ja siitä meillä oli vähän erimielisyyksiä.

Väistöjä ja käännöksiä tehtiin tiepätkillä ja hienosti meni. Sänkipellolle ajattelin mennä vähän kevyesti ravaamaan, mutta homma meinasikin mennä rodeoksi. Kun palasin takaisin tielle, niin syykin selvisi. Toinen etukenkä oli jälleen kerran jäänyt maastoon.

Ei auttanut muu kuin hypätä alas ja taluttaa polle tallille. Matkan varrella menimme vielä kentälle pyörimään talutuksessa. Harjoiteltiin vähän pysähtymistä, seuraamista ja väistämistä. Hopo oli nätisti.

Loppuhoitelun aikana se oli myös sievästi, mutta narua piti koko ajan nykiä. Taivaalta vihmoi vähän vettä, joten harjaamisen ja kuoputtelun päätteksi laitettiin taikaviitta päälle ja Hopo meni takaisin kuraan seisomaan.

Kari oli tällä välin löytänyt pudonneen kengän ja sitten vaan tekstiviestiä Anssille ja jäädään odottamaan seuraavaa selkäännousua.