Sattuu ja tapahtuu Päivitetty 16.10.2008 Lokakuu 08 Taas on aikaa vierähtänyt ja monessa olen ollut mukana kuluneen kesän ja syksyn aikana. Porukat ovat tehneet uudet sillat metsäpoluille ja nyt on hyvä jolkotella metsälenkeille ja mammakin pääsee ojista yli. Pojat ovat olleet paljon kotona ja äijä sen sijaan aika paljon reissuissa mutta hyvin minulla on ollut seuraa. Tässä talven korvalla sattui nyt taas vähän ikävämmin. Kesällä jo muutamaan otteeseen satutin kannuskynnen ja itkuahan siinä aina tuli, mutta muutaman päivän levolla päästiin eteenpäin. Viikko sitten sen kuitenkin satutin metsässä oikein kunnolla ja Jarkon pikku-kissan kanssa painiessa samaiseen varpaaseen tuli vielä pieni naarmu, niin pitikin käydä niin, että haava ja varvas tulehtuivat. Kipu oli sietämätöntä ja lopulta en viitsinyt enää hypätä edes sohvalle tai mennä maahan makaamaan, vaan nukuin siten, että lepuutin päätä sohvalla ja seisoin. Siinä kohtaa emäntä totesi, että nyt on aika mennä lääkäriin. Siellä pistivät piikin suoneen ja hetkessä olinkin tolkku pois. Lääkäri-täti tuikkasi vielä antbioottia ja kipulääkettä nahkaan ja nyppäsi vääntyneen ja vaurioituneen kynnen pois. Olivat vielä epelit keksineet, että kun siinä viattomana uinun, niin leikkaavat kaikki kynnet ihan älyttömän lyhykäisiksi. Tassukkaan laitettiin vielä keltainen hymynaamaside, sillä lääkäri sanoi, että vaikutan niin iloiselta typykältä, että hymynaama sopii minulle. Ja niinhän se sopiikin! Operaatiosta on jo monta päivää ja olen antanut siteen olla paikoillaan, kun se on niin hieno. Kun lääkäri oli hommansa tehty, niin minut kannettiin vetelänä pehmoleluna odotushuoneeseen ja sain vielä yhden piikin- herätyspiikin kannikkaan. Koska päivä oli ollut rankka ja kunnon päiväunetkin jääneet ottamatta, niin en olisi millään viitsinyt herätä. Möykkäsivät ja läpsyttelivät käsiään kuitenkin niin, että pakkohan siihen oli herätä. Vetelä olin kuitenkin, enkä yrityksistä huolimatta pysynyt jaloillani, mutta heti, kun yhtään ympäristöäni aloin tiedostaa, niin häntää kuitenkin heilutin, että ymmärtäisivät kaiken olevan ok. Äijä kaappasi minut syliin ja kantoi autoon ja autosta omaan punkkaan ja siinä sitten nukuinkin vielä muutaman tunnin, sillä kuuppa oli aika sekaisin. Yöllä minut kannettiin vielä pihalle ja pisuttelin siinä sitten huojuen hyvän tovin ja sitten kannettiin sänkyyn emännän kainaloon ja siinä nukuin aamuun asti ja pää oliki silloin jo vähän selvempi. Nyt on annettu pari päivää kipulääkettä ja antibioottia makkarapalaan jemmattuna. Kyllähän minä nyt tiedän, että ne pillerit siellä on ja voisin ottaa ne ihan sellaisenaankin, mutta toki käytän tilaisuutta hyväkseni ja nappaan makkarat myös. Ja annan äijän olla siinä luulossa, että en muka ymmärrä ottavani lääkkeet samalla. Tietenkin ymmärrän! Vähän pillerit väsyttävät, mutta kinttukin on vielä kipeä, joten mikäpäs tässä on köllötellessä kaikessa rauhassa siihen asti, että saan taas koipeliinini kuntoon. Huomiota saa ainakin hyvin osakseen, kun vähän esittelee hymynaamasidosta. Toukokuu 08 Aika rauhallista on meillä ollut kuluneen vuoden aikana. En ole oikein saanut mitään sensaatiomaista aikaiseksi. Elämä etenee hyvällä rutiinilla. Täytin juuri viisi vuotta ja olen jo aikuinen. Vanha koira ei kuulemma uusia temppuja opi, joten eivät ole sitten enää viitsineet edes yrittää. Mikäpäs siinä, vanhojakin temppuja on niin paljon opittuna ja niitä kertaillaan. Rakkain leluni on sininen rengas. Harmi vaan, että sillä ei leikitä muuta kuin pihalla. Sisällä ei kuulemma heitetä ollenkaan rengasta. Vähän tylsää, mutta nyt kun tuli kevät ja kesäiset kelit, niin olemme olleet paljon ulkona ja naapurin lapsetkin ovat käyneet rengasta heittämässä ja sehän passaa. Tänään tapahui uusi juttu ja siitä ajattelinkin teille vähän kertoa. Hopo on muuttanut maalle Sipooseen ja tänään Helluntaina pääsin uuteen mestaan mukaan. Tiedättekin varmaan sanonnan, joka liittyy heiloihinja Helluntaihin. Noh, uudella tallilla minua odotti kaksi komeaa urosta. Aika pörhöisiä ja haukkuivat alkuun kovasti ja meinasin vähän ja panikoida, mutta sitten lopettivat haukun ja aloimme leikkiä. Hyvä meininki. Toinen uusi kokemus seurasi, kun lähdimme laumana kohti metsää. Isäntä leijui Hopon selässä ja minä teputtelin emännän vierellä narussa. Ja arvatkaa... kun päästiin metsään, niin Hopo lähti juoksemaan ja minä sain mennä mukaan. Siinä kipitettiin muutama kilometri ja sitten käännyimme ympäri. Avasin urut ja juoksin niin kovaa, kuin jaksoin takaisin mamman luo. Hopo jäi, joten olin voittaja. Älyn kivaa ja näin siis vanhakin koira oppi uutta, eli hienostuneesti hevosen kanssa juoksentelu. Toivottavasti pääsen pian taas uudelle tallille tervehtimään poikia ja juoksemaan Hopon kanssa kilpaa. Ja näin meidän kesken: voitan sen koska vaan ja miten vaan. Huhtikuu 2007 Säpäkästi alkoi meikälikan kevät. Kun lumet ovat sulaneet, niin mielettömiä hajuja ja makuja on suun saatavilla kaikkialla. Vähän on tullut lätäköistä ja ojien pohjilta lipiteltyä. 2.4. aamulla otin taas kunnon huikat kesken aamureissun. Kun kotiväki oli poistunut ja olin juuri kellahtanut isännän ja emännän sänkyyn päiväunille, niin alkoi tapahtua. Vatsaa väänsi ja kivisti kamalasti. Koitin vähän vaihtaa asentoa ja silloin räjähti. Hätääntyneenä juoksin takaovelle ja sieltä kylpyhuoneeseen, missä kissatkin käyvät hädillään. Tavaraa tuli koko ajan ja koitin vielä suunnata takkahuoneen kautta isoon eteiseen ja pääoven tuulikaappiin, mutta ulospääsyä ei ollut. Lopulta vatsanväänteet loppuivat ja jäin häpeissäni odottamaan isäntäväkeä saapuvaksi. Isäntä tuli ensin ja joutui sitten raukka aloittamaan luuttuamisen, lakanoiden vaihdon ja pyykkäämisen. Olisin auttanut, mutta en ollut kovinkaan suureksi avuksi, varsinkin, kun piti käydä pihalla kyykkäämässä koko ajan. Suuri helpotus oli, että pääsin sisään ja ulos tarpeeni mukaisesti. Kun emäntä tuli kotiin, niin hävetti vähän vieläkin, mutta jotenkin oli myös paha olla ja aloin vähitellen tulla uneliaaksi ja torkkua. Lihaksia kolotti ja kivisteli ja liikkuminen alkoi tuntua vaivalloiselta. Taisin siinä nukkuessa vähän valitellakin ja samalla alkoi nousta kuume. Kun ihmiset olivat muutaman tunnin seurailleet heikentyvää tilaani, niin soittivat päivystävälle eläinlääkärille ja sitten minua vietiin. Olin kuulemma saanut suolistotulehduksen hörppimästäni vedestä. Hädissäni olin sitten kotona vielä satuttanut kinnerjänteeni, joten lääkärisetä löi piikin kipulääkettä nahkaan heti ja antoi isännälle ison kasan pillereitä. Antibioottikuuri suolistolle viikoksi ja kipulääkettä kintereeseen. Kotiin kun päästiin, niin olo olikin jo parempi, mutta kömmin kuitenkin mamman kainaloon nukkumaan ja nukuinkin hyvin levollisesti koko yön. Aamulla jatkoin tavoilleni poiketen unia yksinäni sängyssä vielä pitkään, kun muut olivat jo poistuneet aamuisiin toimiinsa. Isäntä jäikin kotiin pitämään minulle seuraa ja päivän mittaan voimani ja intoni palautui lähes ennalleen. Kun emäntä tuli kotiin, niin jolkuttelin häntä jo pihalle vastaan. Nälkä on ollut kova, mutta aika nihkeästi ovat antaneet syötävää. Oikeastaan olen ollut lähes paastolla. Kuulin puhuttavan, että tähän olisi voinut vaikka kuolla. Onneksi olen sitä verta kovaa tekoa, ettei pieni (eikä isompikaan) ripuli minusta henkeä vie. Täytyy kai tyytyä juomaan vain omasta kupista, ettei toista kertaa tarvitse kuorruttaa taloa lattiasta kattoon. Joulukuu 2006 Tänä vuonna ei ole ollut talvea ollenkaan. Pelkkää syksyä. Sataa, sataa ja sataa. Onneksi olen keksinyt uuden tavan viihdyttää itseäni. Teen tallitöitä! Aluksi emäntä ja isäntä vähän epäilivät, miten hevosten kanssa pärjään ja kyllähän ne minua vähän pelottivatkin. Ovat kohtuuttoman kokoisia, mutta tuoksuvat ihanilta. En kuitenkaan ollut uhkarohkea, vaan suhtauduin hevosiin vähän pidättätyvästi. Nykyään rakastan niitä ja haluaisin olla talleilla koko ajan. Käsittääkseni kotiväki ei enää parjäisikään tallilla ilman apuani. Haen hevosia tarhasta ja autan ruokien laitossa. Putsaan ruokaämpärit huolella ja siivoan irtoheiniä käytäviltä. Voisinpa muuttaa tallille asumaan. Siellä on ihania hajuja ja makuja ja aina kivasti väkeä, joita voin liehitellä. Jouluna sain taas makoisan siankorvan ja pari muutakin herkkua, mutta ne oli kääritty paperiin. En voinut repiä papereita, sillä sellainenhan on kiellettyä, mutta onneksi emäntä auttoi ja otti paperit pois. En tajua, miksi herkut olivat paperin sisällä, yleensä saan ne ilman papereita. Muutenkin on ollut kivaa, että kotona on joku ihminen lähes koko ajan. Edelleen ikävöin yksinäni ja saatan kanniskella emännän tai isännän tavaroita ikävissäni. En tohdi niitä enää yhtään järsiä, mutta mieli kyllä tekisi. Jouluna meillä kävi myös paljon vieraita. En jaksa siitä enää suuremmin villiintyä. Täällä nyt käy koko ajan kaikenlaista sakkia. Toisten naaman saa nuolla ja toisten ei. Eivät juuri muuten poikkea toisistaan. Paitsi pikkuihmiset, niiltä saa yleensä aina herkkuja. Hetti ja Lotta jopa tuovat omia eväitä ja ruokkivat minua. Ei tarvitse tehdä edes mitään, kun työntävät vaan herkkuja suuhun. Sehän passaa, saisivat käydä useammin. Uudenvuoden aatto on kyllä paha paikka. Räiskeen, paukkeen ja välähdykset vielä voisin sietää jotenkin, mutta se rikin katku ja savu on sietämätöntä. En suostu kuuden jälkeen aattona menemään enää ulos. Yhdeltä voin taas harkita asiaa, varsinkin, jos pissahätä on kova. Muuten makailisin mieluiten emännän peiton alla sohvalla. Porukat lähtivät kuitenkin naapuriin hummaammaan puolen yön aikoihin ja pärjäsin toki täällä kotona itsekseni pari tuntia. Olenhan jo aikuinen ja hyvin käyttäytyvä neiti. Samaan syssyyn tapahtui metsälenkillä mielenkiintoinen juttu. Metsä kuhisi pyssykkämiehiä. Isäntä kertoi, että olivat väripyssymiehiä. Ukot kyllä kiinnostivat aika paljon, mutta kun isäntä ei erityisemmin kehoittanut menemään tekemään lähempää tuttavuutta, niin tutkailin heitä ainoastaa etäämmältä. Olivat viritelleet metsäämme nuotionkin. Puut olivat täynnä sinisiä ja keltaisia täpliä. Miltähän ne olisivat näyttäneet omassa turkissani. Tulin juuri tallitöistä ja nyt alkaa niin mukavasti ramaista. Taidan käydä vielä saunan lauteilla ottamassa iltalöylyt ja sitten puikahdan mamman peiton alle lusikka-asentoon nukkumaan. Kyllä tästä taas hyvä vuosi tulee. Syyskuu 2006 Minusta on tullut idoli ja julkkis. Emäntään otti yhteyttä eräs toimittaja ja pyysi saada minua koskeva haastattelu verkkolehteensä. Emäntä suostui ja minusta ilmestyi juttu tämän vuoden viidennessä numerossa verkkojulkaisussa Kissanpäiviä ja Koiranunta. Kaksisivuisen jutun löydät täältä. On niin helppoo olla tähti! Elokuu 2006 Nyt otti kipeästi! Pari viikkoa sitten pääsi paarma nappaamaan minua leukaan. Sen sain jotenkin pimitettyä kotiväeltä, sillä enhän toki halua mitään lääkitystä, saati sitten eläinlääkärikeikkaa. Tänään aamulla kävi vielä huonommin. Pieni viaton ampiaisen ahdistelu päättyikin niin, että se pääsi pistämään kuonooni. Isäntä ei tietenkään heti ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta kun palasimme metsäretkeltä kotiin, niin tapahtunutta oli turha koittaa peitellä. Kuononi oli kuin bernhardilaisella! Kaivoivat kyypakkauksen esiin ja kuuliaisesti nielaisin pari pilleriä. Eläinlääkäri kertoi puhelimessa, että viimeinen tabu pitää napata huomenissa. Turvotus alkoikin laskea aika nopeasti ja minua alkoi kovasti unettaa. Muutaman tunnin torkuttuani nenäni on jo melkein entisensä ja syöminen, sekä juominen onnistuu vaivatta. Huoooohhh... nukuttaa kuitenkin niin vietävästi! Heinäkuu 2006 Olimme taas Savitaipaleella mökkeilemässä. Isäntäväen mielestä alan tulla vanhaksi, kun pysyin koko ajan omalla alueella, enkä juurikaan haikaillut vieraisiin mökkeihin. Ei sitä enää oikein jaksa. Yllätin porukat myös menemällä vapaaehtoisesti veteen. Kerran kastui vähän selkäkin. Pulailin vesirajassa ja hain mutaan uponneita kepakoita, mutta uimaan en sentään vieläkään rohjennut. Emäntä oli jostain kuullut uudesta punkkimyrkystä (Frontline). Sain ekan annoksen jo alkukesästä ja yhtään punkkia ei ole löytynyt. Normaalisti Savitaipaleella olen ollut punkkeja täynnä, mutta nyt niitä ei ihollani näkynyt, joten aine lienee tehokasta. Heinäkuu 2006 Taas on aikaa vierähtänyt. Elämäni sujuu varsin mallikkaasti. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, juosta saa reilusti ja peiton alla on lämmintä nukkua. Kesä on kyllä koiran parasta aikaa, emäntä on paljon kotona ja meillä käy vieraita, jotka lepertelevät minulle ja lisäksi pääsen usein kyläpaikkoihin mukaan ja niissäkin on aina niin hauskaa. Elämä on ihanaa kolmivuotiaana, ei voi muuta sanoa. Kyllähän tässä on joitan pilvipäiviäkin ollut, se täytyy myöntää, mutta kukapa niitä viitsisi muistella. Joskus vieläkin ikävä kasvaa niin suureksi, että kaivelen pyykkikorista kotiväen vaatteita, jotta voisin niitä nuuskuttaa ja nukahtaa niiden päälle. Toisinaan tulee kanniskeltua kenkiä sänkyyn. Enää en tohdi niitä jyrsiä, kun siitä on ollut tapana saada hillitöntä huutia. Kumma, etteivät opi laittamaan kenkiä kaappiin, vaan jättävät ne lojumaan eteisen lattialle. Hieman traumaattinen kokemus oli, kun isäntäväki oli viettämässä laatuaikaa, ja jättivät minut kotiin. En edes kykene ymmärtämään, mitä se laatuaika muka on. Minähän olen heidän päivänsäteensä. Niin tai näin, mutta lähtivät ja jättivät minut dogsitterin hoiviin. Muuten kaikki menikin ihan kivasti, mutta sitteri halusi olla yöt omassa kodissaa, ja jäin yksin. Meinasi tulla paniikki ja vähän tulikin. Kun eukko ja äijä tulivat kotiin, niin en moneen päivään päästänyt heitä silmistäni, etteivät taas vaan katoa. Laatuaikaa - kissan viikset, sanon minä. Talleilla olemme käyneet ja siellä on mielisairaan mukavaa. Harmi vaan, että ei saa juoksennella ympäriinsä. Olen oppinut ymmärtämään niitä isoja elikoita. Ovat vaarattomia ja tuoksuvat hyvältä. Näin se elämä rullaa eteenpäin, tämä se on koiran elämää. Huhtikuu 2006 Päiväunten aika uuden bestiksen kanssa Helmikuu 2006 Jarko on lähtenyt miesten kouluun. Se on vähän niin kuin TOKO, mutta siellä ollaan myös yötä. Lähtisin mielelläni mukaan ja Jarko sanoikin, että tupa on aika viileä ja peitto ei vedä vertoja untuvapeitolle, joten olisin tervetullut jalkopäähän lämmön lähteeksi. Olisipa puuhaa aamusta iltaan ja koskaan ei tarvitsisi olla yksin. Tässä kuva, joka otettiin 19.2. kun Jarko oli lomilla. Tammikuu 2006 Poika halisteli minua erityisen huolella ja kertoi tekevänsä minusta armeijakoiran. En ymmärtänyt höpinästä mitään, mutta heilutin vimmatusti häntääni ja nuolin pojan naamaa. Nyt sitä ei olekaan näkynyt vähään aikaan. Odottelen kyllä ikkunan edessä kovasti ja tähystelen tielle. Emäntä on sanonut, että Jarko lähti armeijaan. Missähän sekin paikka on? Toivottavasti ottaa minut sinne joskus mukaan, sillä siellä on varmasti hauskaa. Joulukuu 2005 Vieraita kävi paljon ja minulla on kovasti uusia mini-ihmisystäviä. Enää en suhtaudu noihin metrisiin enakkoluuloisesti, sillä olen huomannut, että heiltä saa helpoiten herkkuja ja he juoksentelevat pihalla mielellään kanssani. Aivan vuoden lopulla yksi kissoista katosi. Aamulla autotallissa oli laatikko, jota kävin nuuhkimassa. Siellä se Elisa oli, mutta en ymmärrä miksi se ei tullut ulos. Muutaman päivän kotona oli varsin hiljaista ja emännän ja isännän kasvoilta sai nuolla paljon suolaista vettä. Sitä valui kovasti ja he vaikuttivat varsin poissaolevilta. Nyt palaa pihan perällä koko ajan kynttilä ja aina kun menemme illalla metsään ihmiset pysähtyvät kynttilän luo. Siinä on pehmeää maata ja kävin sitä kerran myötätunnosta kuoputtamassa, mutta sain huutia. Outo juttu. Uudenvuoden aatto on hämmentävää aikaa. Pauketta oli kuulunut jo monta päivää. Kotiväki lähti hevosen luo heti aamusta ja viipyivät monta tuntia. Vaikka en ole pitkään aikaan puuhaillut mitään ei-toivottua sattui pieni vahinko. Uusi kissa tiputti emännän silmälasit hyllyltä alas. Jotenkin puolihuolimattomasti tulin järsineeksi ne aivan palasiksi. Ei hyvä heilunut, kun emäntä tuli kotiin. Koitin hymyillä ja hyvitellä, mutta huonoa naamaa tuo näytti pitkän aikaa. Oikeastaanhan syy oli sen uuden kissanpojan. Marraskuu 2005 Elämä on urautunut tutuille urille. Mitään erikoista ei ole tapahtunut pitkään aikaan, enkä ole itsekään yllättänyt perhettäni millään muotoa. Jarko tuli syksyllä takaisin kotiin ja sen vuoksi minulla on ollut paljon seuraa ja pojasta suurta iloa. Loppukuusta tapahtui mullistavia. Kotiin tuotiin pieni harmaa rottaa muistuttava otus. Se sähisi ja pihisi aina kun kuljin ohi. Vähän jo oikein huolestuin, että mitä tässä pitäisi tehdä. Lopulta tajusin, että sehän on kissa. Aika villi ja saan siitä varmasti hyvän leikkikaverin. Nyt kun pihina ja puhina on loppunut saan sitä nuolla antaumuksella. 9.8.2005 Olimme koko perhe lomalla, tai niin no, hevonen, kissat ja akvaario jäivät tietenkin kotiin, mutta minun mielestäni meidän laumaan kuuluukin vain isäntä, emäntä ja minä. Olimme taas Savitaipaleella mökkeilemässä. Viihdyn siellä hyvin, vaikka veteen en tietenkään mene, sillä se on märkää. En tajua, mitä nuo ihmiset siellä pulaavat. Monta kertaa päivässä kirmaavat sieltä kuumasta huoneesta ilkosillaan veteen. Emäntä on huolissaan, kun mökin tuntumassa on kamalasti punkkeja ja minulle tehdään punkkitarkastuksia yhtenään. Eipä se suuremmiten haittaa, sillä nypertely ja näpertely sopii minulle hyvin. Harvoin punkit iholle asti pääsevät, mutta kyllä ne joskus pääsevät vähän vertanikin maistamaan. Olen jo sitä verta aikuistunut, että pysyn aika hyvin oman mökin liepeillä, mitä nyt välillä käyn vähän naapureita tervehtimässä. Taidan tulla vanhaksi, kun en jaksa enää niin paljon touhuta ja tohottaa, kuin aiempina kesinä. 30.7.2005 Olimme bileissä! Minutkin oli kutsuttu Monosten tupaantuliaisiin Siuntioon. Olen käynyt mestoilla aiemminkin, mutta tällä kertaa olivat ylittäneet itsensä. Paikalla oli runsaasti koiravieraita ja toistakymmentä pikkuihmistä ja hulppeat tarjoilut: lihapullia ja sitä rataa. Pikkuväessä on sekin hyvä puoli, että niiden kädet ja kasvot ovat sopivalla korkeudella livottaviksi. Lisäksi niillä on aina käsissä jotain syötävää sitä verta höllästi, että se saattaa pudota ja juuri silloin on suuni auki sattumalta alla. Eihän hyvää ruokaa voi maahan pudottaa. Emäntä ja isäntä vaan soittelivat ja laulelivat. Sitä laatua olen kuullut kotona jo riittävästi, joten viihdytin juhlaväkeä näyttämällä temppujani ja olemalla hurmaava. Suurin osa vieraista oli sitä mieltä, että olen ihana. Ja oikeassahan he ovat. Emäntä sanoo, että eivät ole kai lukeneet tätä sivustoa, eivätkä tiedä, että joskus saatan olla oikea riesakin. Tein rodulleni jälleen kerran hyvää PR-toimintaa. Voisivat palkata minut johonkin markkinointitoimistoon, sillä olen loistopakkaus esittelemään täpliäni, taitojani, upeaa kroppaani ja lyömätöntä luonnettani. Ehkä täytyy kuitenkin antaa kotiväelle sen verta tunnustusta, että ovat pitäneet minusta hyvää huolta. Saan riittävästi liikuntaa, minulle sopivaa ruokaa ja minulla on myös jonkinlainen kuri. On asioita (vaikkakin aika vähän) joita en saa tehdä ja sitten on asioita, joitan joudun tekemään. Minulle ei huudeta, eikä minua muksita, joten suhtaudun ihmisiin varauksetta. Vanhempia lajitovereita arvostan ja annan heille auliisti periksi, enkä halua riitaa ja olen tokossa tottunut muihinkin koiriin. Lisäksi minua on kuskattu pennusta asti mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja viihdyn isoissa ihmisjoukoissa kuin kala vedessä. Enhän ollut kuin muutaman kuukauden vanha, kun olin jo Järvenpään blues-kadulla jamittelemassa ja suurilla syntymäpäiväjuhlissa Mäki-Kullaksilla. Olen ollut asuntoautoreissuissa ja mökkireissuissa mukana niin monta kertaa, että en osaa edes laskea. Ja säännöllisesti olen kyläpaikoissa hoidossa, että oppisin olemaan vieraiden ihmisten kanssa ihan yksinkin. Osa charmistani on tietenkin luontaista, mutta kyllä salonkikelpoisuus tulee harjoituksen myötä. 26.7.2005 Ihanaa aikaa. Mamma on kotona aina ja isäntäkin pääsääntöisesti. Päivittäin käyvät tallilla ja sinne eivät ota minua mukaan, mutta muuten on seuraa aamusta iltaan. Lisäksi täällä on koko kesän rempannut jotain pikkuväkeä. Alun epäröinnin jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että tämä pikkuväki on juuri parhaita vieraita. Jaksavat juosta ympyrää ja heittävät palloa loputtomasti. Sopii tälle koiralle. Varsinainen läpimurto tapahtui, kun Sipiläisen perheen pienin uskalsi minua koskettaa. Olen nuuhkinut Lottaa salaa kyllä monta kertaa, mutta aina se on alkanut kiljua ja kiivennyt isänsä olkapäälle. Tänään Hetti ja Lotta olivat täällä uimassa juoksin heidät pyörryksiin. Eivät malttaneet lähteä kotiinkaan, kun meillä oli niin hauskaa. Illalla uni tuli hyvin silmään ukkosen jytistessä ja salamoiden välkkyessä. 25.6.2005 Juhannusjuhlat olivat niin rankat, että tänään olen pääsääntöisesti nukkunut. En oikein ole jaksanut edes kylkeä kääntää. Edes sian korva ei saanut minua innostumaan, vaan säästelin sitä monta tuntia. Ruokakaan ei juuri maistu. Nukuttaa vaan niin vietävästi. Taidan olla kesäloman tarpeessa. 24.6.2005 Koko päivä ollut jotain kummaa hosumista ja hässäkkää. Lopulta minutkin pakattiin autoon ja lähdimme Haudankoskelle. Tavoilleni uskollisena aloittelin pienimutoisen konsertin, kun käännymme Pukkilan risteyksestä kohti Askolaa. On niin ihanaa juosta serkkujen kanssa pitkin maita ja mantuja ja haukkua kilpaa. Remppasin ja remusin koko illan ja puoli yötä. Itku pitkästä ilosta sanotaan ja niihän siinä pääsi käymään, että rakovalkeaa ihaillessani tohkeissani astuin hyttyskynttilään. Itku tosiaankin pääsi. Takatassu kuumotti niin vietävästi, että juoksin kiljuen pientä ympyrää kolmella jalalla. Lopulta emäntä kaappasi minut kainaloonsa ja tarkisti tilanteen. Vähän tassua kuumotti ja vähän tassun syrjästä oli kärähtännyt karvaa, mutta kaikesta päätelle jään henkiin. 23.5.2005 Maanantai on aina paha päivä. Viikonloppuisin on niin kiva yhdessä puuhata ja askarrella. Tänään ei aika kulunut. Hetken mietiskelin, että mitähän sitä tekisi. Sitten hoksasin, että isännän vaatekaapin ovi oli jäänyt hitusen varran raolleen. Pienellä puuhastelulla sen saikin auki. Alahyllyllä oli mukavia muovilaatikoita. Yhdessä niistä oli isännän unihousuja. Kaikissa tuntui niin kotoinen isännän unihousun tuoksu, että pistin säpäleiksi kerralla neljät. Tuuletusaukkoja on nyt aika sopivasti, ei tarvitse yöllä kuumuutta valittaa. Eipähän tullut suosionosoituksia tästäkään hankkeesta. Illalla olinkin ihan poikki, kun päivä meni puuhaillessa. 15.5.2005 Pitkästä aikaa jotain tavallisuudesta poikkeavaa toimintaa. Pääsin edustamaan rotuani Helsingin Sanomien järjestämään Helsinkiläisten toimintapäivään Tuomarinkartanoon. Minun tehtäväni oli olla paikalla, näyttää viehättävältä ja olla lasten sekä aikuiten paijattavana. Sehän sopii! Kaiken muun mukavan lisäksi paikalle tuli myös minua vuoden nuorempi Taito. Kiihkeä poika! Olisin halunnut kirmata kaverin kanssa pitkin peltoja, mutta valitettavasti meidät pidettiin narujen jatkona ja saimme aikaan ainoastaan pientä painia. Myöhemmin tuli paikalle vielä kolme muutakin täplä-ääliötä, joten kokoontumisajot olivat valmiit. Saimme osaksemme toivottua huomiota ja pidän itsestään selvänä, että maanantain Hesarissa tai ainakin viikkoliitteessä on minusta kuva. Jos ei nyt ihan etusivulla, niin jollain toisella lähes yhtä merkittävällä paikalla ainakin. Kevät 2005 Täytin 2 vuotta. En siis ole mikään pentu enää. Muuten olen aikuistunutkin, mutta aina välillä tekee mieli hypätä aidan yli ja juosta pitkin naapureiden pihoja. Meille tuli uudet naapurit ja he vievät pihan perälle ruoantähteitä avokompostiin. No minulle ei ole temppu eikä mikään hypätä aidoista huolimatta sinne kompostiin kasan päälle ja kaivaa sieltä parhaat herkkupalat suuhuni. Emäntä siitä kyllä vähän hiiltyy, mutta kuka hullu vastustaisi niin herkullista kattausta. Toinen juttu josta tulee toruja on se, että enää minulle ei riitä se, että pääsen yöllä peiton alle nukkumaan. Sinne pitäisi päästä myös päivällä. Touhussa lakanat välillä vähän ovat kärsineet, kun kaivan itselleni sopivaa unipaikkaa isännän ja emännän sänkyyn. Jos ei peittoja muuten saa hyvin päälle, niin ne pitää sitten asettaa paikalleen hampaita apuna käyttäen. Saattaa siinä joku lakana joskus revetä, mutta eihän ilman peittoa kukaan nuku, vai nukutko sinä? Meille tuli myös hevonen taloon. Se on aika iso. En pelkää sitä ollenkaan, vaan odotan onkos siitä juoksukisassa mihinkään. Haastan sen heti kun vaan sopiva tilaisuus tulee vastaan. Jos haluat tienata helpolla, niin laita roposi likoon täpliksen puolesta. 31.12. 2004 Raketit eivät ole sittenkään kovin mukavia. En halunnut mennä illalla ollenkaan ulos. Nenässä haisi pahalle ja korvissa jytisi. Sohvalla peiton alla on paljon mukavampaa Talvi 2004 - 2005 Ostivat toppapuvun. Kuka nyt sellaisessa kehtaa kulkea. Täytyy häpeäkseni tunnustaa, että se lämmittää aika mukavasti. Vielä kun saisi pienet huopikkaat tassuihin, niin pakkasilla voisi olla ulkona tuntukausia. Mielipuuhaani on talvisin se, että mennään Tuusulanjärven jäälle ja saan juosta valtavia ympyröitä ja hätyyttää harakoita lentoon. Syksy 2004 Kun koulu taas alkoi jouduin viettämään päiväni yksin. Se on kyllä kamalaa. En oikein jaksa tehdä enää pahaa. Siitä kun tulee aina huutoa. Kenkiä kuitenkin kanniskelen. Niistä saa kunnon tuoksut, kun on perhettä oikein kova ikävä. Joskus saatan vähän järsiäkin. Muuten olen kiltti, vaikka yksinolosta harmistunut. Kun emäntä ja isäntä ovat laskettelureissuissaan minulla on nykyään Essi. Essi on mukava ja tunnollinen tyttö ja pääsen aina hänen kainaloonsa nukkumaan, kun omat ihmiseni ovat poissa. En heitä sitten niin kovasti ikävöi. Toisinaan olen mummolassa hoidossa, mutta siellä on se huono puoli, että en osaa kiivetä portaita yläkertaan ja näin ollen en sitten voi kitistä sänkyyn peiton alle, vaan joudun nukkumaan yksin alakerrassa. Aika karmaisevaa. Kesä 2004 Emännällä oli taas pitkä loma ja meillä oli oikein hauskaa yhdessä. Lomilla olin osittain mukana ja osittain mummolassa kylässä. Minusta alkaa tulla ihan hyvätapainen koira. Tosin sänkyyn on päästävä nukkumaan ja mielellään peiton alle ja hihnassa en malta olla vetämättä. En oikein ymmärrä mitä virkaa sillä narulla on. Koiran kun täytyy tehdä, mitä koiran täytyy tehdä..... eli juosta! 15. maaliskuuta 2004 Kamala päivä. Olen pikkaisen lipitellyt tassujani. Viikonloppuna se taisi mennä vähän överiksi ja varsinkin yöllä tuli nuoltua varsin intensiivisesti varpaiden väliä. Veivät lääkäriin! Eikä siinä vielä kaikki. Pitäisi pitää lampun varjostinta päässä!! En todellakaan aio suostua yhteistyöhön. Tästä alkoi nyt viikon sota sortoa ja ylivaltaa vastaan. Olen valmis hyppimään ja pomppimaan ja rimpuilemaan viimeiseen koiravoimaan asti, jotta välttyisin siltä kaulurilta, kissatkin nauraisivat. 14. maaliskuuta 2004 TOKO alkoi taas. Kyllä siellä on hauskaa. Paljon lumikokkareita, hieno homma. Osaan temput, mutta en jaksa odotella niin muita. Sen odotusajan voisi purra lumikokkareita tai riehua. Opettaja kyseli olenko rauhoittunut yhtään, isäntä vastasi että enpä juuri. Oikeassa oli. En ole, enkä aio rauhoittuakaan. Kuulemma lyhyt pinna…. Emäntä jätti jotain järsittävääkin, mutta eivät ne minua kiinnostaneet, koska olin perin juurin loukkaantunut siitä, että en kelvannut luokkakokoukseen mukaan. Kun ovi napsahti kiinni ja auto ajoi pihasta ulos, niin aloin toimeen. Ensin pöngin sängyn tietenkin ylösalasin ja heittelin kaikki tyynyt lattialle. Sitten jahtasin vähän kissoja, siinä tiimellyksessä kissa tiputti sulista tehdyt koristetupsukat maljakosta. Niiden silppuamiseen eteisen lattialle kului hyvä tovi. Hienolta näytti: koko eteinen täynnä mustia sulkia ja untuvaa. Tämän jälkeen nappasin kolme styrox-levyä ja nakersin ne pieneksi silpuksi höyhenien päälle lattialle. Muuta en sitten ehtinytkään tehdä, kun emäntä jo palaili kotiin. Ei näyttänyt kovinkaan iloiselta, kun höyhenet suupielessä menin ovelle tervehtimään. Se huusi ja raastoi punaista tukkaansa. Ei ymmärrä modernia sisustusta. 6. maaliskuuta 2004 Luokkakokous Isäntä lähti jo päivällä miksauskeikalle ja me emännän kanssa vietimme aurinkoista maaliskuun päivää. Illan hämärtyessä alkoi emäntä liikehtiä rauhattomasti ja minä siinä mukana. Kaikki viittasi siihen, että minut jätetään taas yksin. Emäntä pynttäsi ja laittautui ja selitti minulle, että luokkakokoukseen pitää mennä vanhoja ystäviä tervehtimään. En vaan ymmärtänyt, miksi minäkin en voinut mennä näitä ystäviä tervehtimään. Osaanhan käyttäytyä seurassa ja kaikki minusta pitävät. Maaliskuu 2004 Koiran paras ystävä on lumikokkare. Jos niitä vaan joku heittelisi, voisin peuhata lumessa kokkareita etsien ja pureskellen aamusta iltaan. Illalla käpertyisin emännän ja isännän väliin sänkyyn peiton alle. 26.2. Isäntä jätti epähuomiossa päivällä melkein puoli kiloa juustoa keittiön apupöydälle. Illalla emäntä kyseli juustoa. Kukaan ei tuntunut tietävän missä se on. Minä kyllä tiesin. Seuraavana aamuna eteisen oven takaa löytyi käärepaperit. Minä ja isäntä jäimme kiinni. Kyllä oli vatsa kovalla pari päivää. 25.2. Kahdeksan tunnin päivä yksin. Se on kyllä liikaa. Olin todella touhukas. Ensin pudottelin kaikki tavarat emännän ja isännän sängyn päädyssä olevalta hyllyltä. Sitten järsin aikani Remeksen uusinta kirjaa. Kuivalta vaikutti. Sen jälkeen kaivoin kaikki peitot ja tyynyt esiin sängystä ja kuoputin aluslakanat rikki. Sitten hain kylpyhuoneesta huopikkaita yhden kerrallaan. Hain niitä kolme kappaletta ja jemmasin ne sänkyyn peitteiden alle. Lopuksi raatelin ja levitin ympäri kämppää poltettavaksi aiotut paperiroskat. Otin vielä takan vierestä pari polttopuuta ja pureskelin niitä. Oi että olin illalla väsynyt, kun väki tuli kotiin. Helmikuu 2004 Emännällä on usein niska kipeä ja sen hoitoon käytetään kummallista pussia, minkä sisällä on kauraa. Eräänä päivänä se oli jäänyt sänkyyn tyynyjen sekaan. Löysin sen. Keksin sille uuden käyttötavan. Sitä voi myös purra ja riepotella. Harmi vaan, että kaurajyväset levisivät pitkin sänkyä ja makuuhuonetta. Isäntä ei ollut iloinen, kun tuli kotiin…. emännästä puhumattakaan! Sain uuden lelun. Mikään muu ei ole kestänyt viikkoa pidempään ehjänä. Minulla on vahvat leuat. Tämä Kong ladataan täyteen herkkuja, enkä kovalla yrittämiselläkään ole saanut sitä hajalle. viikko 8 Olin ensimmäistä kertaa hoidossa poissa kotoa monta yötä. Hyvinhän se meni. Emännän vanhempien luona on kolme setteriä ja sulauduin hyvin joukkoon. Vaikka olenkin vielä pieni, niin koitin parhaani mukaan pomottaa vanhempia koiria. Hyvällä menestyksellä. Hoitopaikassa oli paljon kummallisia sääntöjä. Ei päässyt edes sänkyyn nukkumaan. Oviakaan ei saa itse avata, vaikka osaa. Ruoka oli kuitenkin todella hyvää ja ulkona sai olla niin paljon kuin halusi ja kavereita, joita voi kiusata, on koko ajan lähettyvillä. Tammikuu 2004 Vuosi vaihtui paukutellen. Isäntäväki vähän mietiskeli, että kuinkahan pennun käy. Turhaan miettivät. Olehan tottunut varuskunnasta kantautuvaan jytinään, joten ei minua räiskyvä ja valottavat paukahdukset häiritse mitenkään. Mukavaahan se vaan on, kun porukat on pihalla kanssani pitkin yötä. Minusta on tullut varsinainen saunakoira, kun saunan lämmitys alkaa, niin menen jo valmiiksi parkkiin takkahuoneeseen, että pääsen varmasti lauteille heti, kun muutkin menevät. Emäntä on alkanut opettaa minulle sormia. Osaan jo peukalon, etusormen ja keskarin. Tosin aika usein nappaan koko käden suuhun, niin menee varmasti oikein :) Joulukuu 2003 Kiiman loppuvaiheessa on niin villi olo. Toteutan itseni harjoittelemalla astutusta. Koitan itse astua meidän leikattua kollikissaa ja 12-vuotias seniorikin käy koekaniiniksi. Mitä siinä on muka niin kinkyä? Täytyyhän tytön oppia. Marraskuu 2003 Olin taas pitkän päivän yksin. Aika ei kulunut. Löysin jostain kuulakärkikynän ja sitä olikin kiva pureskella. Kannoin sen sänkyyn ja täplitin päiväpeiton sekä itseni. Edellisenä päivänä emäntä oli värjäillyt hiuksiaan ja kävin pyörähtämässä kesken toimituksen ja sain itseeni todella kestäviä oransseja täpliä. Nyt minussa on siis mustaa, sinistä ja oranssia. Muutama päivä tämän jälkeen minulle alkoi kasvaa sarvi kuonoon. Minusta oli siis tulossa sarvikuono. Pari päivää ihmeteltyään ihmiseni päättivät viedä minut jälleen kerran lääkärille Keravalle. Lääkäriä nauratti sarvi ja uusi väritykseni. Kuonossani oli kohtalaisen kokoinen sarven alku. En saanut mitään lääkitystä. Tulimme siihen tulokseen, että olin lyönyt kuononi. Varmaankin kissoja kiusatessa. Ilmeisesti joku heistä oli antanut avokämmentä oikein huolella. Kuhmun parantuminen vei aikaa kuukauden. Pari päivää myöhemmin pengoin emännän yöpuvun sängystä ja raatelin sen…. Oli niin tylsää. Lokakuu 2003 Autot ovat ihania. Ne ajavat meidän tiellä niin hiljaa, että niiden kanssa voisi ottaa kisaa… jos saisi. Otan kuitenkin. Isäntä on raivoissaan! Lokakuu 2003 Löydän metsälenkillä kuolleen jäniksenpoikasen ja isäntäväen käskyistä, kehotuksista ja aneluista huolimatta pistelen sen poskeeni. Matokuuri alkoi heti, kun saavuimme kotiin. Nami Nami! Syyskuu 2003 Emäntä aina sanoo, että isännän lenkkarin on kamalat ja haisee pahalta. Järsin ne turmiolle….. ihan emännän mieliksi. Elokuu 2003 Mamin työt alkavat. Ovat tehneet minulle hienon portin… puusta. Ensimmäisen päivän jälkeen lopputulos on jo selvä. Toisena päivänä piena on jo poikki ja hymyilen sängyssä, kun väki saapuu kotiin. Sen jälkeen portti hävisi ja saan olla missä haluan. 9. elokuuta 2003 Isäntä ja emäntä olivat Tuusulan Rantatien taiteiden yössä tosi myöhään. Eivät suostu heräämään, vaikka olen käynyt lipaisemassa molempia monta kertaa. Yöpöydältä löytyi jotain mielenkiintoista ja hampaita kutittaa niin vietävästi. Esine tuoksuu mamille ja tuntuu kivalta hampaissa. Raksuu mukavasti. Äkkiä alkaa tapahtua, kun emäntä säntää ylös. Kaikki raajat heiluvat ja suusta tulvahtaa ilmoille ennenkuulumatonta ääntä. Pakenen paikalta ja jätän kapistuksen sinne. Olivat kuulemma kalliit sävytetyillä linsseillä varustetut silmälasit... hmph... Heinäkuu 2003 Toiset naapurit valmistelevat juhlia. Ovat istuttaneet nurmikkoa ja kuivuutta uhmaten kastelevat sitä. Haluavat hienot ja tarkat pengerrykset. Minä en niitä arvosta. Mikään ei ole hauskempaa, kuin sännätä naapuriin ja pöllyttää kuivaa pehmeää multaa oikein kunnolla. Emäntä sanoo, että on naapurisopu piukoilla ja isännän pään päällä pyörii musta sadepilvi. Heinäkuu 2003 Keittiön pöydältä oli hävinnyt riisisuklaapaketti. Mistä kummasta minä voisin tietää mihin se on joutunut…. 17. heinäkuuta 2003 Lomamatkalla Metsäkartanon majoitusalueella. Olimme ajaneet Onkamosta Metsäkartanoon ja isäntäväki oli helteen vuoksi litkinyt liikaa limua. Päättivät molemmat lähteä vessaan ja jättää minut yksin asuntoautoon. Ikkunat jäi auki, mutta hyttysverkot kiinni. En pitänyt siitä, että jäin yksin. Verkko tuntui mukavalta hampaissa. Isäntä ei ollut hyvillään, kun koitti kesken reissun saada autoa huoltoon, että itikat eivät purisi meitä öisin. Muutamalla satasella siitä kuitenkin selvittiin ja kovalla nuhtelulla. Mutta kun en halunnut olla yksin…… Kesäkuu 2003 Hoksasin, että naapurin Sallin lelut kasataan heidän oven ulkopuolella olevaan koriin. Sieltä niitä on kiva hakea omaan pihaan. Samassa paikassa on Sallin emännän tohveleita. Onko se nyt niin iso juttu, jos kannan niistäkin toisen kotiin? Vastavuoroisesti olen vienyt paljon isännän työkaluja naapuriin, mutta hän ei taida sitä tietää.