FCI:n
ryhmä 6
Ajavat koirat
(alaryhmä 3)
Suomen Kennelliitto-
Finska Kennelklubben ry
Alkuperämaa:
Dalmatia, Kroatian tasavalta
Vastuumaa: FCI
(Hyväksytty: FCI 14.04.1999, käännös SKL-FKK 4.3.2000)
KÄYTTÖTARKOITUS: Seura- ja perhekoira, soveltuu
koulutettavaksi monenlaisiin tarkoituksiin.
LYHYT HISTORIALLINEN KATSAUS: Dalmatiankoiran alkuperä on yhä epäselvä
ja oletusten varassa. Egyptin faaraoiden hautakammioista on löydetty
maalauksia, joissa esiintyy dalmatiankoirien kaltaisia koiria. Nämä kuvat
muistuttavat 1500 1700luvun maalauksia. Voidaan siis olettaa, että
dalmatiankoiria on ollut olemassa jo muutaman tuhannen vuoden ajan.
Kirkonkirjat 1300luvulta ja vuodelta 1719 vahvistavat oletusta, että rotu on
kotoisin Välimeren alueelta ja etenkin Dalmatian rannikon läheisyydestä.
Varhaisimmat kuvaukset löytyvät italialaisten taiteilijoiden maalauksista
1500-luvulta ja Dalmatian Zaostrogissa olevasta freskosta noin vuodelta 1710.
Thomas Bewickin teoksessa vuodelta 1792 on kuvaus ja piirros dalmatiankoirasta,
jota hän nimittää dalmatian- tai vaunukoiraksi.
Englantilainen Vero Shaw laati vuonna 1882 ensimmäisen rotumääritelmän, joka
virallistettiin vuonna 1890.
YLEISVAIKUTELMA: Tasapainoinen,
huomiotaherättävän täplikäs, voimakas, lihaksikas ja aktiivinen, linjoiltaan
sopusuhtainen, ei karkeatekoinen eikä kömpelö. Entisenä
"vaunukoirana" erittäin kestävä liikkuessaan kohtalaisella
nopeudella.
TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Rungon pituuden suhde säkäkorkeuteen on noin 10
: 9. Kallon pituuden suhde kuonon pituuteen on 1 : 1.
LUONNE / KÄYTTÄYTYMINEN: Avoin ja ystävällinen, ei arka eikä epävarma,
ei lainkaan hermostunut eikä aggressiivinen.
PÄÄ: Pitkähkö.
KALLO-OSA: Tasainen, melko leveä korvien välistä; selvästi havaittavat
ohimot. Vähäinen otsauurre eikä lainkaan ryppyjä.
OTSAPENGER: Kohtalaisen selvä.
KIRSU: Mustatäpläisillä koirilla aina musta, maksanruskeatäpläisillä
aina ruskea.
KUONO-OSA: Pitkä ja voimakas, ei koskaan suippo. Kuononselkä on suora ja
yhdensuuntainen kallon ylälinjan kanssa.
HUULET: Kuivat, melko tiiviisti leukojen myötäiset, eivät riippuvat.
Täydellinen pigmentti on toivottava.
LEUAT / PURENTA: Voimakkaat leuat. Täydellinen ja säännöllinen leikkaava
purenta, ts. ylähampaat ovat tiiviisti alahampaiden edessä ja suorassa kulmassa
leukoihin nähden. Hammaskaavion mukainen 42 hampaan hampaisto on toivottava.
Hampaat ovat sopusuhtaiset ja valkoiset.
SILMÄT: Kohtuullisen etäällä toisistaan, keskikokoiset, pyöreät,
kirkkaat ja loistavat. Ilme on älykäs ja tarkkaavainen. Mustatäpläisillä
koirilla silmien väri on tummanruskea ja maksanruskeatäpläisillä
vaaleanruskeasta meripihkanväriseen. Silmäluomien pigmentti täysin musta
mustatäpläisillä koirilla ja täysin ruskea maksanruskeatäpläisillä.
Silmäluomet ovat tiiviit.
KORVAT: Melko korkealle kiinnittyneet, keskikokoiset, tyvestään melko
leveät, päänmyötäiset, vähitellen pyöreähköä kärkeä kohti kapenevat ja ohuet.
Ne ovat väritykseltään selvästi musta- tai ruskeavalkoiset, mieluiten
pilkulliset.
KAULA: Verraten pitkä, kauniisti kaartuva, päätä kohti kapeneva; ei
lainkaan löysää kaulanahkaa.
RUNKO
SÄKÄ: Selvästi erottuva.
SELKÄ: Voimakas ja tasainen.
LANNE: Selväpiirteinen, lihaksikas ja hieman kaareva.
LANTIO: Vain hieman viisto.
RINTAKEHÄ: Ei liian leveä, kuitenkin syvä ja tilava. Rintakehän tulisi
ulottua kyynärpäihin. Eturinta on sivulta katsottuna selvästi erottuva.
Kylkiluut ovat sopusuhtaiset, pitkät ja kauniisti kaartuneet; rintakehä ei saa
olla litteä, tynnyrimäinen eikä epämuodostunut.
KUPEET: Litteät.
ALALINJA JA VATSA: Vatsalinja nousee selvästi kohti lannetta.
HÄNTÄ: Ulottuu suunnilleen kintereisiin. Tyvestä voimakas, tasaisesti
kärkeä kohti oheneva, ei paksu; mieluiten pilkuttunut. Ei liian alas eikä liian
ylös kiinnittynyt. Koiran ollessa rauhallinen häntä riippuu viimeinen kolmannes
loivasti ylöspäin kaartuneena. Liikkeessä häntä on hieman selkälinjan
yläpuolella, ei koskaan pysty eikä kiertynyt.
RAAJAT
ETURAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat täysin
suorat; luut ovat kauttaaltaan vahvat ja pyöreät.
LAVAT: Kohtuullisen viistot, sileäpintaiset ja lihaksikkaat.
KYYNÄRPÄÄT: Tiiviisti rungon myötäiset, eivät sisään- eivätkä ulospäin
kääntyneet.
VÄLIKÄMMENET: Voimakkaat ja hieman joustavat.
KÄPÄLÄT: Pyöreät ja tiiviit, varpaat ovat hyvin kaareutuneet (ns.
kissankäpälät). Päkiät ovat pyöreät, lujat ja joustavat. Kynnet ovat
mustatäpläisillä yksilöillä mustat tai valkoiset, maksanruskeatäpläisillä
ruskeat tai valkoiset.
TAKARAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat
täyteläiset, lihaksikkaat ja sopusuhtaiset sekä takaa katsottuna pystysuorat ja
yhdensuuntaiset.
POLVET: Hyvin kulmautuneet.
SÄÄRET: Voimakkaat.
KINTEREET: Vahvat ja hyvin kulmautuneet.
KÄPÄLÄT: Kuten etukäpälät.
LIIKKEET: Erittäin vapaat, sulavat, voimakkaat ja rytmikkäät. Pitkä
askel ja hyvä takaraajan työntö. Takaa katsottuna takaraajat liikkuvat
yhdensuuntaisesti, takakäpälä astuu etukäpälän jättämään jälkeen. Lyhyt askel
ja melovat liikkeet ovat virheitä.
KARVAPEITE
KARVA: Lyhyttä, kovaa, tiheää,
sileää ja kiiltävää.
VÄRI: Puhtaan valkoisella pohjalla joko mustat tai ruskeat täplät. Ne
eivät ole yhteenkasvaneet, vaan pyöreät, selvärajaiset, mahdollisimman
tasaisesti jakautuneet ja läpimitaltaan 2-3 cm. Päässä, hännässä ja raajoissa
täplät ovat pienemmät kuin rungossa.
KOKO JA PAINO: Sopusuhtaisuus on tärkeintä.
SÄKÄKORKEUS: Urokset 56 - 61 cm, nartut 54 - 59 cm.
PAINO: Urokset noin 27 - 32 kg, nartut noin 24 - 29 kg.
VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellämainituista on luettava virheiksi
suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Pronssaus (tilapäinen virheellinen pronssinsävy mustissa täplissä).
HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Selvä ylä- tai alapurenta; sisään- tai uloskiertyneet
silmäluomet (entropium tai ektropium), herasilmä, keskenään eriväriset silmät,
siniset silmät; kuurous; selvärajainen läiskä eli ns. blaffa silmien ympärillä
(monokkeli) tai muualla, joka ei kuitenkaan estä jalostuskäyttöä,
kolmivärisyys (mustia ja ruskeita täpliä samassa koirassa), sitruunanväri
(sitruunanväriset tai oranssit täplät); erittäin arka tai aggressiivinen
käytös.
HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin
laskeutuneina kivespussiin.
SUOSITUS: Dalmatiankoirissa esiintyvän kuurouden (20-30%) vähentämiseksi
suositellaan, että täysin kuurot ja sinisilmäiset dalmatiankoirat poistetaan
jalostuksesta, mieluiten myös toispuoleisesti kuurot.
- Koirat, joilla on "blaffa" silmän ympärillä tai muualla, tulisi
hyväksyä jalostuskäyttöön.
- Tulisi suosia koiria, joiden kivespussi on pigmentoitunut