Hopo

Jäävin-Poika Jäävin-Jylhä Uskoton
Jäävi
Suviposti Hovi-Posti
Suvituuli
Narina Vieteri Vilperi
Vekkuli
Lelu Naksu
Tähti

29.5.1991 – 13.11.2016
Suomenhevonen 1351-91
Säkä n. 165cm

Hopo oli meidän ensimmäinen hevosemme, joka Pohjanmaalta haettiin 2005 aprillipäivänä.  Tämä ei ollut kuitenkaan mikään vitsi tai pila, vaan Hopolle kuiskasin tuolloin, että se ei lähde meiltä enää ikinä mihinkään. Olin sen seitsemäs omistaja. Ja meillä Iso H sitten viettikin seuraavat 11 vuotta. Hyviä vuosia!

Alku ei ollut helppo ja ruuna näytti meille välittömästi kaapin paikan. Välillä otettiin osumaa ja yksi täystyrmäyskin sattui kohdelle ja viikon sairaalareissu ja olkapään leikkaus vähän myöhemmin. Se ei suhdettamme heikentänyt, ehkä jopa vahvisti, sillä pohjalaisen tapaan periksi ei annettu. Opimme elemään rinnakkain toinen toisemme hyväksyen ja toisiamme kunnioittaen. Viimeisinä vuosina ei tarvittu sanoja ei suuria eleitä, ajatus riitti.

Hopon ylivertaisuus ei ollut nopeus tai tuulen kepeä askel, vaan kylmä pää ja kova luonne. Hopo oli opetusmestari, luotettava ystävä, elämämme hevonen. Hevosia tulee ja menee ja ne voivat olla korskeampia, nopeampia tai kauniimpia, mutta mikään hevonen ei voi koskaan viedä Hopon paikkaa sydämistämme. Hopo tulee olemaan aina ykkönen, kaiken alku ja perusta. Se oli tallin ykkönen ja kaikki mitä tehtiin tai jätettiin tekemättä tapahtui Hopon ehdoilla.

Parhaat saavutukset:

ESRA:n 2008 alueranking II Matkaratsastus

“Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko ja kivut häiritsevät untani, niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä. Sinä tulet surulliseksi – minä ymmärrän. Alä anna surusi estää sinua,sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen, rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta. Tulevaa ei kannata surra. Et haluaisi minun kärsivän, kun aika koittaa, anna minun mennä. Vie minut sinne missä he auttavat minua mutta, pysy luonani loppuun. Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle, kunnes silmäni ovat sulkeutuneet. Tiedän, että aikanaan sinäkin huomaat, se on ystävyyttä, jota minulle osoitat. Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut, niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt. Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä, jonka täytyy tehdä päätös. Olemme olleet niin läheisiä – me kaksi näinä vuosina älä anna turhaan sydämesi itkeä”
(Kirjoittaja tuntematon)