17.-19.12.2018

Satu ja Rita ahkeroivat tallihommissa. Mulla oli oikeastaan jokaisena iltana jotain häppeningiä. Pekka kävi toivottamassa hyvät joulut ja toi samalla tila-autollisen leipää. Puolet sain kotiin yhdellä ajamisella ja eipä muuta kuin sauna tulille ja leivät lauteille. Se on siinä ja siinä, että päästään joulusaunaan. Tai voihan sitä saunoa leipien kanssa, jos ei homma ole siihen mennessä ohi.

16.12.2018

Ei mitään ihmeellistä. Panikoin hevosten juomista. Haluaisin varmistaa niiden juomisen aamuisin. Tallihommat tavanomaiseen tapaan. Pienen pientä lumisadetta. Sain mielenkiintoisien kirjoituspyynnön Brasiliasta. Ja hei, jos joku pyytää kirjoittamaan, niin kyllähän mä kirjoitan. Se on selvä.

15.12.2018

Aamutallissa rauha ja harmonia. Pedrokin pääsi mukaan ja pääsi myös vahingossa irrallaan pihalle kirmaamaan.  Nykyään tilanne ei ole täysin kontrolloimaton ja varsinkin aamuhämärissä se nyt ei suurta hämminkiä saa aikaiseksi. Tai kuulaa kalloonsa.

Hevoset olivat hyvällä tuulella, niin kuin oikeastaan joka aamu. Tatankakin lähti ihan reippaasti pihalle. Ne on hyvässä lihassa ja hyvässä karvassa, vaikka alkutalvi on ollut leppoisan lauha. Nyt kun pakkaset alkavat, niin täytyy aamuisin vähän juottaa. Ihan varmuuden vuoksi. Ähkykuolemia on taas ollut. Kyllä se aina sydäntä riipaisee. Ja niin kuin Talvikki pari vuotta sitten totesi, niin hevoset suolisto on kyllä harvinaisen huonosti suunniteltu. On oikeastaan ihme, että ovat säilyneet lajina hengissä.

Iltapäivällä Kari meni ratsastamaan. Sellan kanssa tekivät kentällä perusjuttuja. Mitä ne sitten ikinä heillä ovatkaan. Samaan syssyyn otti hevoset sisälle ja hoiteli iltatallihommat. Pimeää oli kuulemma kuin persreiässä. Meillä kotona ei ole lunta yhtään ja Ridasjärvellä sellainen aavistuksen omainen härmä juuri ja juuri peittää maan. Mutta ei sitä nyt oikein voi lumipeitteeksi sanoa, tai että maa olisi edes kunnolla valkoinen.

12.-14.12.2018

Eipä ihmeitä. Kari vähän taas työreissussa ja Rita urakoi tallilla. Kelit ihan pienesti pakkasella mutta lumesta ei voi sanoa olevan tietoa. Meillä on töissä hameviikko ja loppuviikosta tanttu alkoi tuntua jo aika tavalliselta vaatteelta. Olen puuhannut joulua. Lahjat alkaa olla paketeissa ja kortit tietenkin postissa ajallaan.

Pieni yllätys ja ihme saatiin viikon lopulla. Ninalle ja Jarkolle syntyi kuukauden etukenossa pienen pieni poika.  Voi sitä isän suunnatonta onnea ja ylpeyttä.

11.12.2018

Eilinen oli ankeuden huipentuma, niin tänään olikin ihan toista. Töiden jälkeen lähdin ajelemaan Hyvinkäälle päin ja ilahduin kun näin maan olevan valkoisen. Joku säävyöhyke siinä varmaankin menee ja kaupungin syksy muuttui maaseudun talveksi. Hevoset olivat hyväntuulisina pihalla. Kari oli lauantaina siivonnut pihatotkin ja totesin, että niissä on makoiltu ja vietetty aikaa.

Hamid lähti taas rengiksi mukaan. Ensin tehtiin rivakasti tallihommat. Sen jälkeen Hamid haki Sellan sisälle ja laitettiin se valmiiksi. Sitten ratsastaja selkään. Mä kävin vielä pudottelemassa vähän heinää. Kenttä oli ihan loistavassa kunnossa ja kun palailin takaisin kentän laidalle, niin siellä jo ravailtiin. Homma näytti hyvältä ja annoin muutaman tehtävän suoritettavaksi. Homma eteni ja siirryttiin tehtävästä toiseen. Sella teki työtä pyydettyä. Keli oli ihan loistava ja oikeastaan pitkästä, pitkästä aikaa ulkoilu tuntui ihanalta. Ei ollut kylmä, eikä märkä.

Lopuksi kävin vielä itsekin selässä. Nappi kiusasi Tatankaa urakalla. Kun Sella oli liikutettu niin se laitettiin vielä hetkeksi pihalle. Kahdeksan jälkeen otettiin kolmikko sisälle. Nappi on vihdoinkin oppinut tulemaan pihaton rievuista läpi. Kyllä se onkin ottanut aika pitkän aikaa siedättyä.

Loppuharjaukset, loppuhalistelut ja sitten johtotähto kohti kaupunkia. Kotimatkalla sain tiedon, että Kuusharkun perheeseen oli saatu lisäystä kuukausi etuajassa. Äiti ja poika voivat hyvin, joten asiat ovat parhaalla mahdollisella tolalla. Ja kuinka ollakaan oli jo ehtinyt aiemmin päivällä käydä ostamassa jättimäisen Aasi Ihaan uudelle tulokkaalle.

10.12.2018

Ihan tavanomaisen ankea maanantai. Pimeää ja harmaata. Jotenkin tuntuu, että nyt on juuri se tympein aika vuodesta. Ennen se oli marraskuussa, mutta nyt näköjään joulukuussa. Eihän tässä muuta voi kun laskea päiviä siihen, kun valoisa aika lisääntyy. Ja täytyy vaan pitää mielessä, että kolmen kuukauden päästä maisemat ovat jo aika toiset.

Kari hoiteli iltatallin.

09.12.2018

Kari ahkeroi tallilla. Mua tympii jatkuva sade ja pimeys siinä mittakaavassa, että en pistänyt nokkaani ulos koko päivänä! Sain sentään jonkun joulupistoksen ja paketoin villinä lahjoja ja kirjailin kortteja. Kyllä se joulu vaan tulee, vaikka kelit on syksyiset.

08.12.2018

Aamulla lumi oli maassa ja vaikutti peräti siltä, että talvi on vihdoinkin saapunut. Noh, iltapäivällä lumisade muuttui räntäsateeksi ja vähän myöhemmin se muuttui lumisateeksi. Kari lähti innokkaana tallille ja suunnitteilla oli miellyttävä peltolenkki uudessa lumessa. Tallilta tuli hilpeitä viestejä jotka aika nopeasti muuttuivat vähemmän hilpeiksi kun kaatosade yllätti ratsastajan ja takin saumat päästivät vettä sisään ja loppujen lopuksi kuulemma kalsaritkin olivat märät. Somen voimakaan ei auttanut, vaikka vettynyt ratsastaja sai hyviä vinkkejä merinovillaisista kalsongeista ynnä muuta. Ratsastuksen jälkeen äijän oli pakko palailla kotiin lämmittelemään ja lähteä sitten iltatalliin uudelleen.

Mä lähdin iltapäivällä ajelemaan Forssan suunnalle Peräjoen kylätalolle jossa vietettiin SuMaRan pikkujouluja. Pohjille olivat pitäneet vuosikokousta ja kuuden jälkeen alkoi juhlallinen osuus. Ajomatka oli taas epämiellyttävä. Muistelin siinä ajellessani, että joinainen aikaisempinakin vuosina keli on ollut yhtä mielenkiintoinen. Jotain satoi koko ajan ja tien pinta nollan tuntumassa. Nina soitteli matkalta, että pito jokseenkin puuttuu. Olin aika tyytyväinen tuliteriin talvirenkaisiini. Kitkat on kitkat, mutta uuden karheat kitkat ovat kyllä ihan toimivat sekalaisessa sateessa.

Porukkaa oli paikalla vähän yli parikymmentä henkeä. Emännät olivat ahertaneet ja herkullinen joulupöytä houkutteli sanstaamaan moneen kertaan. Kaitsu harmitteli, että savustettu kala loppui tänäkin vuonna. Luulen kaikkien kuitenkin saaneensa ruokaa aivan riittävästi. Myös jälkiruokatarjonta oli massiivinen. Ihania pieni makeita oli sen kymmentä sorttia ja yleinen hupi oli maistella vähän jokaista ja raportoida siitä pöytäseurueelle. Samalla ratkottiin jotain älypähkinää, joka lopuksi ratkesi kaikkien suureksi iloksi.

Seura palkitsi vuoden aikana kunnostautuneet. Rita sai toistamiseen vuoden juniorin palkinnon hyllyynsä. Nuori nainen vaikutti kovin tyytyväiseltä. Ja syytä tietenkin onkin.  Kyllähän se aina on ensimmäinen tavoite, että menestyy oman seuran jäsenten välisessä kisailussa. Seuraava steppi on menestyä muiden suomalaisten kesken ja sitten kansainvälisesti.  Kun puhutaan kilpailusta, niin kaikki tekeminen tietenkin tähtää siihen, että on parempi kuin muut.

Ihan viimeisenä tuli vielä spessukiitos ja ihanan yllätyksen se kohdistuikin muhun. Olen pyrkinyt siihen, että jos tuomariksi pyydetään niin menen ja aika usein jätän myös kilsat laskuttamatta. Omaa tyhmyyttäni joo, mutta jos seura järjestää kisat, joissa osallistujia on kourallinen niin on tuntunut kohtuuttomalta laskuttaa. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ilmaista työtä ei pidä tehdä. Mutta tietyssä mittakaavassa talkoitakin pitää tehdä. Noh, niin tai näin, nyt kuitenkin sain pienen ja kivalta tuntuvan muistamisen siitä syystä, että suhtaudun kivasti siihen, että pyydetään ja kai mä aika kivasti koitan ne toimarihommatkin hoitaa. Tai kivasti sillä tavalla, että noudatan kyllä sääntöjä ja olen mielestäni tasapuolinen riippumatta siitä, onko jotain henkilökohtaisia kontakteja hyvässä tai pahassa. Se on mun mielestä vähän niin, että jos olet “virassa” niin sitten ei henkilökohtaiset suhteet ratkaisen. Eikä sen mielestäni pitäisi ylivoimaisen vaikeaa olla kenellekään. Liian usein tuomarit ja stewardit jätetään huomioimatta, joten tuntui kyllä kivalta saada SuMaRalta tunnustusta. Ei niitä kisojakaan ole, jos ei joku sinne  viitsi lähteä toimihenkilöimään. Se olisi hyvä myös kisaajien muistaa. Toivottavasti tästä nyt kaiken kaikkiaan alkaa vähän uudenlainen aikakausi ja ainakin itse aion tuomarikoulutuksissa korostaa sitä, että lisenssitoimihenkilöt eivät ole mitään kynnysmattoja vaan meidän pitää ottaa jämäkämpi ote tekemiseen. Arvostusta ei saa, jos ei itse arvosta työtään. Eli ensimmäinen juttu on, että toimarit ottavat hommansa tosissaan ja sen myötä arvostusta tulee varmasti myös kilpailijoita ja huoltajilta.

Myös Suonpään Malja löysi uuden sijoituspaikan. Tällä kertaa se lähtee pohjoiseen. Anu Elsilälle. 2012 lahjoitettin malja seuralle ja määriteltiin että se luovutetaan joka vuosi kauden yritteliäimmälle ratsastajalle. Pitkien etäisyyksien vuoksi se henkilö oli tänä vuonna Anu. Hän ei ikävä kyllä ollut paikalla vastaanottamassa pystiä, mutta eiköhän se perille löydä. Muutaman vuoden malja viellä kiertää ja sitten se löytää pysyvän kodin. Täytyy miettiä, lahjoitammeko seuralle sitten uuden kiertopalkinnon. Palkintoja ei koskaan ole liikaa ja kaikki kannustus on tervetullutta ja kannustaa jatkamaan eteenpäin.

Kotimatka oli yhtä ärsyttävä kuin menomatkakin. Vettä satoi oikeastaan ihan kaatamalla loskaisten teiden pinnalle. Vähän siinä mentiin välillä vesiliirrossa ja välillä loskaliirrossa, mutta turvallisesti kuitenkin neliveto kuljetti kotiin asti. Hyvä reissu ja kiva oli nähdä matkaratsastajia näin kisakauden ulkopuolellakin. Kyllähän me yhtä isoa perhettä olemme, kaikesta huolimatta. Puolet enemmän olisi vaan saanut olla  väkeä, niin olisi ollut sellaista aitoa juhlahumua. Mutta pianhan on taas isot juhlat kun seura täyttää 20v ja ehkä silloin väkeä tulee sankemmin.

07.12.2018

Kovin moni ei vaivautunut töihin tänään. Sen huomasi aamulla jo liikenteestä ja asian alleviivasi se seikka, että Kirkkokadun pihalla oli loisteliaasti parkkipaikkoja vapaana. Tein muutaman tunnin tehokkaasti töitä ja aloitin viikonlopun tutustumalla Dace Strausan näyttelyyn joka tällä kertaa oli ripustettu Espooseen. Hienoja töitä. Jos mulla olisi tonni ylimääräistä, niin ostaisin niistä yhden tähän meidän olohuoneen seinälle roikkumaan.  Kyseinen työ puhutteli mua erityisesti. Mutta ikävä kyllä nyt ei sitä tonnia ole, niin jäi kaupat tekemättä. Muutama työ oli ymmärtääkseni myyty. Se on varmasti taiteilijalle näin joulun alla  mieluinen juttu.

Näyttelystä kiirehdin kotiin. Kari kipaisi ottamaan hevosia sisälle vähän etukenossa. Hienoisesti myöhässä ajettiin Cafe Vennyn pihaan Tiipii-tallin pikkujouluihin. Olin ennakkoon ihmetellyt, että mikähän paikka on kyseessä, mutta Ainossa ymmärsin, että kyseessä olikin edesmennyt Ratsumestari.  Hyvä että Ainon kuppila on saanut jatkajan. Ruoka oli hyvää, modernin jouluista. Keskustelut pyörivät luonnollisesti hevosissa. Ohjelmaa oli mukavasti tarjolla, sillä maneesissa pyöri iltatunnit. Vaikka ei pitäisi otta toisten tekemiseen mitään kantaa, niin vaikea oli olla ottamatta. Karin kanssa tietenkin supatettiin havaintojamme. Mutta onhan se tyystin eri asia käydä kerran viikossa tunnilla kuin elää sen oman kaviokkaan kanssa arkea päivästä toiseen. Ja harrastushan se silloin on siinä missä vaikka kerran joku jooga tai jumppa, jossa käydään kerran viikossa. Mutta puhutaan tietenkin ihan eri asiasta, jos puhutaan viikottaisesta ratsastustunnista tai oman hevosen kanssa harrastamisesta. Eikä varmaankaan pitäisi vertailla näitä kahta toisiinsa. Tai pitäisi ainakin muistaa tietyt reunaehdot.

Vatsat pinkeinä siirryttiin Vennystä Merkun kämpille. Oltiin poikkeuksellisesti ihan ensimmäisinä paikalla. Vähitellen muukin sakki etsiytyi kohteeseen. Siinä vierähti tuntu jos toinenkin. Pikkutunneilla kurvailtiin kotiin. Kiva oli istua iltaa pitkästä aikaa. Varmasti taas vuoden pästä tapaamme samoissa merkeissä.

02.-06.12.2018

Pikkupakkasta ja pikkuplussaa vuoron perään. Välillä on pientä talven tuntua, mutta välillä tuntuu syyskuulta. Maa on kuitenkin selkeästi jäässä ja kun lumipeitettä ei ole, niin vähissä on liikutusvaihtoehdot. Kenttäkään ei jäänyt ihan tasaiseksi joten nyt vaan odotellaan kiihkeästi lunta satavaksi. Ja sellaista lunta, joka jää maahan.

Alkuviikosta Satu ja Rita hoitelivat tallihommat ja mä kikkailin ihan muita juttuja ja Kari nautiskeli lämmöstä Barcelonassa. Itsenäisyyspäivänä Hamid kävi Sellan kanssa pellolla. Kierrettiin reunoja pitkin ja todettiin että tässä vaiheessa pelloilla ei ole yhtään vettä. Eli kun tulisi nyt se lumi, niin pääsisi peltolenkkiä vetelemään ja hevosia treenaamaan.

Sella oli kivalla tuulella ja toimi ihan todella asiallisesti. Olen kyllä tosi yllättnyt ja iloinen siitä, miten hyvin se on ottanut vähän kokemattoman ratsastajan selkäänsä. Toisaalta Hamidilla on ilmeisesti synnynnäistä hevosmiestaitoa merkittävästi enemmän kuin keskimääräisellä tuntiratsastajalla. Hevoset taitavat arabeille olla lähtökohtaisesti tuttuja eläimiä.

  Osittain pohjat olivat hyvät ja pääsivät ottamaan muutaman vauhdikkaamman pätkän. Pääsääntöisesti tallilta pois päin niin vauhti pysyi maltillisena. Yhden suoran tulivat tallia kohti ja näin jo tamman hännän asennosta, että nyt on aika lähellä vähän kipakampi kyyti.  Mutta ei siinä mitään, ratsastajan ja ratsun tiet eivät erkautuneet. 

Myös Tatanka pääsi hetkeksi kentälle. Sillekin alkaa olla rutiinisuoritus, että laitetaan varusteet ja joku kiipeää selkään. Homma ei aiheuta minkään sortin suuria tuntemuksia. Varovasti varovasti nyt vaan edetään ja toivon todella, että ei sössitä mitään ja aiheuteta minkään sortin traumoja. Jotenkin tosi kiva on työskennellä hevosen kanssa, jolla ei ole (toistaiseksi) mitään ihmisen aiheuttamaa ongelmaa. Mekin on tavattu hakattuja ja typerästi kohdeltuja, pilalle lellittyjä ynnä monella muulla tavalla “pilattuja” ratsuja, Aika normaalia on, että ihminen omat ahdistuksensa ja pelkonsa sälyttää myös eläimiinsä. Toistaiseksi meillä on mennyt ihan putkeen ja yritetään samalla linjalla myös jatkaa.  Ehkä hyvää on, että meitä on kaksi ihmistä joilla vähän erilaiset näkemykset ja täytyy hakea konsesusta. Tästä syystä ehkä olemme toistaiseksi onnistuneet. Ja onhan meillä koko ajan ollut osaavampia ihmisiä taustatukena ja konsultaatiota on tarvittaessa otettu.