12.10.2018

Perinteinen pitkän kaavan perjantaitalli. Siivottiin kipakasti talli tehtiin viikottaiset toimet ja mä ennätin vielä Sellan selkäänkin. Jotenkin olen alkanut siitä nauttia. Vaikka edelleen kaipaan isomaan liikettä hitaampaa frekvenssiä. Mutta parempaa tämä nyt kuitenkin on kuin olin alkujaan ajatellut. Ponilla ratsastelu! Ja mikä tässäkin kuviossa on kuitenkin tapahtunut niin meidä kahden kipakan tamman suhde on saanut uusia ulottuvuuksia viimeisen puolen vuoden aikana.

Tallihommien jälkeen lähdettiin vielä Haudankoskelle. Porukat on reissussa, joten sielläkin pitää piipahtaa muutaman kerran viikossa.

Ensi vuoden kisakalenteri alkaa muotoutua. Samalla komitea suunnittelee koulutuksia ja näyttäisi siltä, että on hyvä kausi alkamassa ja mullekin tulossa koulutuskeikkaa. Se on kiva, sillä olen ajatellut uudistaa omalta osaltani vähän metodiikkaa. Ja vielä on yhdet kisat jäljellä tälle vuodelle. Toivottavasti kisaajat lähtevät liikkeelle sankoin joukoin.

10.10.2018

A.Kiven päivä ja liput saloissa. Töiden jälkeen kiirehdin tallille. Tallihommia ja sitten Sellan selkään. Ei mitään ihmeitä, mutta kentällä. Kenttä on lanattu ja siinä on aika kiva kiemurrella.  Tei omat rutiinini ja varmistin, että Sella on järkevällä tuulella ja sen jälkeen Hamid pääsi taas harjoittelemaan hevosen hallintaan ja kevennystä. Tehtiin vähän juttuja liinassa ja koko ajan homma menee eteenpäin. On jännä, että tavallaan tyypillä on hevosen käsittelystä paljonkin osaamista, mutta perusratsastustaito on aika vaatimaton. Tosin Sella on muutamat perussävärit saanut, niin kummasti on arabi vaan keikkunut kyydissä.

Ratsastuksen jälkeen iltallipuuhat. Turpaterapiaa. Ja jos se sopii mulle, niin näyttäisi sopivan myös muille. Kalvava suru ja huoli helpottaa usein hetkellisesti hevosten kanssa touhutessa. En ole tietenkään ensimmäinen ihminen, joka tämän on saanut todeta ja tähän asiaan perustuu ihan oikeakin hevosterapia. Iso ja rauhallinen eläin jotenkin vaan saa ihmisenkin mielen rauhoittumaan.

Kiova lähestyy. Kurssiaikataulu ei ole vielä ihan lukkoonlyöty ja sen myötä lennot ja hotellitkin on toistaiseksi varaamatta.

RieRatin pikkujoulujen päivämäärä on myös lyöty lukkuun ja sinne on tarkoitus mennä. Taputellaan samalla NBCH-kisat loppuun.

07.10.2018

Aamulla mentiin yhdessä tekemään aamutallia. Oli mukamas kiire katsomaan formulaan.  Joutuisastihan se hoituikin. Ihan perussetti ja sitten takaisin kotiin. Kari nauttimaan niistä formuloista ja mä otin pienet aamupäiväunet omassa jättinojatuolissani. Puolen päivän jälkeen Kari lähti tallille. Olen vinkunut kentän lanausta jo muutaman kuukauden ja tänään se sitten tapahtui. Ruksi seinään!

Huoltotöiden jälkeen Kari päätti lähteä Sellan kanssa lenkille, koska olin kitissyt, että meinasin pudota kymmenen kertaa. ihan kuin se nyt enää jälkikäteen auttaisi. Mutta miehen logiikka jne. Tekivät puolentoista tunnin lenkin ja se kävi äijän selkään niin pahasti, että oikein inisi kotona illalla. Nähtäväksi jää, menisikö oikein lääkärille. Tuskin. Sella sen sijaan oli lenkillä käyttäytynyt oikein asiallisesti.

Kari laahusti kotiin ja siitä Tiipiille väkertämään kotisivuja. Rita hoiteli iltatallin.

06.10.2018

Karilla on edelleen selkä kipeänä kun sai vähän kylmää kengityshommissa. Hän kävi kuitenkin tuuppaamassa hevoset pihalle. Mä olin saanut sovittua Hamidin kanssa, että tulee kärräämään soraa kasasta pihattojen kulkuaukkoihin, jotka ovat alkaneet mennä aavistuksen pehmeäksi. Puoli päivää lapioituaan alkoi hänenkin selkänsä kivistellä ja päätettiin lopettaa siihen. Nyt on hyvä pollejen taas tepastella iltaisin sisälle.

Olin luvannut liikuttaa Sellan. Koska sain seuraa, niin päätin alkulämmittelyjen jälkeen lähteä Ilmon kentälle. Siirtyminen naapuriin sujui ihan asiallisesti, mutta kentällä alkoi melkoinen show. Vanha kunnon Sella. Se otti säväreitä milloi mistäkin. Viitisentoista kertaa se sinkosi johonkin suuntaan. Kymmenen kertaa olin vähällä suistua kanveesiin, mutta niin vain pysyin kyydissä. Sellahan ei varsinaisesti halua erkautua ratsastajasta, mutta kun joku kahahtaa, heinä heilahtaa, sähkölanka vingahtaa tai jotain muuta tapahtuu niin sen vaan on pakko singota. Tällaista tällä rahalla.

Kun aloin lopettelemaan, niin ei meinannut millään tulla kokonaista kenttäkierrosta siten, että jotain ryntäystä ei olisi ollut, joten jouduin ottamaan kierroksen toisensa perään, kunnes lopulta onnistuimme ihan vaan kävelemään yhden kierroksen.

Sitten olimme  valmiit poistumaan. Olin aika tyytyväinen, että mulla oli seuraa. Onhan noiden kanssa aina omat riskinsä. Paluu tallille sujui taas ihan rauhallisesti. Jotain siellä kentällä oli sellaista, joka ei tänään sopinut pirtaan. Toki siihen tuulee kovasti ja muita hevosiakaan ei ole näköpiirissä, mutta silti. Ei ollut nautinnollinen tai onnistunut ratsastuskokemus. Mutta siihen olen tyytyväinen, että pysyin selässä, mutta melkoista taistelua se vaati.

Hamid oikeastaan laitteli Sellan pois. Hän on todella hyvä käsittelemään hevosia ja ihan oiva hoitaja. Oppinut lapsena sen taidon ja on hevosten parissa poikkeuksellisen rauhallinen. Oltiin paluumatkalla jo puhuttu, että laitetaan Tantaka myös ratsastusalmiiksi ja käydään juoksuttamassa sitä kentällä. Hoitaja haki hevosen puomille ja mä putsailin Sellan varusteita. Kari oli jo aiemmin todennut,että Tatankan omissa päävehkeissä ei enää säädöt riitä, joten on otettu Urholta suitset lainaan. En vaan mistään löytänyt Tatankan omia kuolaimia, jotka olivatkin Karin autosssa, joten otin sitten myös Urhon kuolaimet, jotka eivät olleet ihan sopivat. Niillä nyt mentiin kuitenkin.

Kun hevonen oli harjattu ja satuloitu niin hoitaja totesi, että onkos kypärä jossain. Vastasin, että onhan se tuolla, mutta en ole aikeissa mennä selkään. Ainoastaan juoksuttaa kentällä varuteissa. Tähän hoitaja kommentoi, että eikä kun sä menet selkään. Yritin inistä, että en ole vielä henkisestä valmis. Ininäni meni jotenkin kuuroille korville ja hevonen talutettiin jakkaran ääreen. Tatankaa ei ole vielä totutettu siihen, että selkään noustaan korokkeelta, mutta ajattelin, että kokeillaan nyt sitten.

Hengittelin hetken, sillä edelleen selkäännousu on mulle paha paikka. Siinä ei saisi olla mitään häiriötekijöitä. Annoin ohjeet miten toivon avustajan olevan ja hän puolestaan rauhoitteli mua. Nousin jakkaralle ja sovittiin, että kolmoselle nousen ja niin sitten tein. Tatanka seisoi tyynesti paikallaan. Seisoi tosin vielä senkin jälkeen, kun pyysin sitä liikkumaan. Se jotenkin jökötti vaan paikallaan. Lähti sitten vähän nihkeästi liikkeelle ja pyysin avustajaa johdattelemaan meitä kentä suuntaan. Taas kun pääsin selkään ja liikkeelle, niin itseluottamukseni palasi. Saa nähdä kuinka monta vuotta tuo selkäännousu tulee olemaan mörkö. Se on jännä tunne kun huomaa, että ei pysty täysin omia tuntemuksiaan kotrolloimaan. Sen suhteen olen kontrollifriikkia ja yritän aina säilyttää maltin ja mielenrauhan, mutta joissain tilanteessa se vaatii enemmän työtä kuin toisissa.

Kentällä otliin viitisentoista minuuttia. Typy oli rauhallinen ja samoin olin minä.  Sellan kanssa kamppulin jälkeen tämä oli tosi miellyttävä kokemus. Kun tulin alas selästä, niin vähän meinasi taas tuneet läikähtää pintaan. On ollut hevosten kanssa aika paljon epäonnistumisia ja pettymyksiä ja muutenkin laimeita hetkiä, niin tämä tuntui kyllä tosi kivalta. Eka kerta jää aina muistiin elämään. Tällä kertaa muistijälki on positiivinen.

Yhteispelillä tehtiin loppuhommat. Olin tosi hyvillä mielin. Sitten juotiin teet ja otettiin hevoset sisälle. Kun ajeltiin pois tallilta, niin kysyin avustajalta, että oliko hyvä päivä. Vastaus oli, että aina kun ollaan hevosten kanssa, niin on hyvä päivä. Ja niinhän se taitaa loppupeleissä olla.

01.-05.10.2018

Lokakuussa ollaan. Yllättävää kyllä kelit ovat aika kohtuulliset. Vähitellen puiden lehdet ovat värjäytyneet ja tälle viikolle ennusteltiin pohjoiseen jo ensimmäiset lumet. Sella on alkanut kasvattaa jo selvästi talvikarvaa. Tatankasta sitä ei niin huomaa, mutta se raasu on hinkuttanut laiduntamisen jälkeen kyllä ronskisti häntäänsä ja harjaansa. Selvästi on herkkä polttiaisille. Muutoin elämä tallilla on varsin tasaantunutta. Tuulisina päivinä jotain pientä höyryilyä on, mutta muutoin homma etenee leppoisasti. Aiempina vuosina hyviksi todetut rutiinit rullaavat. Tallityöt sujuvat nopeasti ja systeemit ovat sellaiset kuin ne nyt tässä tilanteessa voivat olla. Mitään suuria uudistuksia ei kannata suunnitella, koska lähtö on lähellä.

30.09.2018

Tämä olisi oikeastaan Tien päällä-päivitys, mutta kyseessä oli niin pieni ponnistus, niin menköön päiväkirjamerkintänä. Laitilassa osallistujamäärä oli varsin maltillinen. Vaatii järjestävältä taholta suurta intoa pyöräyttää kisat läpi muutamaa kisaajaa varten. Jotenkin surullista on kuunnella sitä narinaa, että kukaan ei järjestä kisoja kun samaan aikaan kisoihin ei tulla jos joku  niitä järjestää. Eläinkääkäri ja lisenssitoimarit eivät liikahda ilmaiseksi, joten pahimmassa tapauksessa seura maksaa siitä, että saa järjestää kisat.

Puoli kuudelta kampesin pystyyn, kun en jaksanut illalla kerätä tavaoitani kasaan. Kuudelta polkaisin pirsisin käyntiin ja samaan aikaan Kari alkoi heilutella peittoa siihen malliin, että lähtisi aamutalliin. Sanottiin heipat ja mä nostin kytkintä. Espoosta nappasin arabivahvistuksen kyytiin. Olin kyllä yrittänyt korostaa kahta seikkaa. Ensinnäkin täällä on syksyisin kylmä ja toisaalta tiedossa on ihan minimaalisen pienet kisat keskellä ei mitään. Noh, kumpikaan seikka ei oikein ollut mennyt jakoon. Ajomatka meni assarin nukkuessa ja mun painaessa nikka suorana.

Ehdittiin paikalle hyvissä ajoin ennen pääluokan starttia. Toiveissa oli saada reitiltä kuvia, joten mun osaksi tuli lähteä seuraamaan ratsukoiden etenemistä ja Milla sai napsia kuvia. Sovittiin, että pyrin olemaan kilpailukeskuksessa ennen seuraavan luokan starttia. Ratsukot etenivät tavalliseen tapaan aika hyvin kimpassa, joten uskon että Milla sai vauhdikkaita kuvia.

Kun palaisin kilpailukeskukseen värjöttelemään niin homma rullasin tavanomaiseen tapaan ja ihan rutiinilla. SuMaRalla oli omaa toimihenkilökaartia hyvin paikalla, joten ei mitään ihmeellistä ollut ilmoilla. Eläinlääkäri hoiteli tarkastukset jouhevasti, sihteeri kirjasi, radiopuhelimien vältyksellä tiedot siirtyivät toimistaan ja kanslisti tikkasi ne tarviitaviin paikkoihin. Trackerit kertoivat missä ratsukot liikkuivat, joten kisajuna jyskytteli eteenpäin. Ainut  seikka, mikä aihetti oikeastaan yhtään kohinaa oli, että yksi huoltoauto näytti seurannan mukaan liikkuvan huomattavan usen samaa vauhtia ratsukon kanssa. Säännöissähän johtaminen on kielletty ja jos hevonen hölköttelee auton perässä, niin johtamistahan se on. Minut lähetettiin reitille, mutta mitään sääntöjen vastaista en havainnut.

Luokat alkoivat saapua maaliin. Tanja ja Laura putkahtivat paikalle ja sain purkillisen hunajaa. Saimme todeta, että uusi Mersu ei ole yhtään edeltäjäänsä parempi maasto-ominaisuuksiltaan. Assari totesikin, että olisi kannattanut lähteä Rangerilla. Ihan varmasti olisi, mutta eipä olisi siirtymät kotoa kisapaikalle tapahtuneet yhtä jouhevasti.

Ilolla seurasin, miten Saana tikitti oman suorituksensa. Team Nieminen on päässyt hyvin touhuun mukaan. Laura ja Tanja tietenkin menivät hosumaan tilanteeseen, mutta ihan loistavasti olisivat pärjänneet ominkin avuin. En viitsi yleensäkään tehdä asioista suurta numeroa, mutta varsinkin kun olen hommissa, niin suhtaudun suojattieni edesottamuksiin aika rauhallisesti. Ei suuria tunteita, niin kuin tapanani on sanoa. Mutta ainahan se on mukava nähdä ihmisten onnistuvan ja jos olet vielä jotenkin osallinen, niin sen mukavammalta se tuntuu.

Vähän siinä suunniteltiin, että mennään vielä porukalla syömään, mutta sitten todettiin, etät lähdemme kyllä tyystin eri suuntiin. Olisi ollut kiva turistan Turusen ja Hanun kanssa. Harmittaa kun asutaan niin kaukana toisistamme ja Tanja on huikean kiireinen. Sesonki tuntuu kestävän läpi vuoden tavalla tai toisella. Ja upeahan se on, että businekset vetää. Vähän se vaan vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Eikä se itsellänikään ole paljon helpompaa. Työ vie veronsa. Jos sitä voittaisi lotossa, niin kyllä keksisin paljon mitä tehdä.

Kun pikkuluokkien palkinnot oli jaettu ja pääluokankin kärkiratsukot olivat saapuneet maaliin, niin anelin luvan poistu paikalta. Tulokset olivat illalla KIPAssa ja homma muutenkin taputeltu. Vettä ei satanut, vaikka keli oli vilakka. Vielä on tälle vuodelle yhdet kisat tarjolla. Toivottavasti sinne mr-väki suuntaa sankoin joukoin. Ensi vuoden kisakalanteria suunnitellaan jo ja mitään hillitöntä kisasumaa ei ole tiedossa. Harmi homma.  Ne jotka haluavat kisata alkavat  katsella Viron ja Ruotsin kisoja, jos meillä ei kisat toteudu. Kv-ratsukoiden toive on ollut ,että saataisiin vuotuiset kv-kisat kotimaahan, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että kansallisiinkin kannattaa läheä muualle  jos haluaa olla varma että kisat toteutuvat ja saa ratsastusseuraa.

 

Viikko 39

Sadetta, aurinkoa ja viilenevää säätä. Tarha on kohtalaisessa kunnossa. Elin toivossa, että kun takatontilta kaadettiin puutavaraa niin päästäisiin aitaamaan sinne tarhalaajennusta, mutta realiteetit puraisivat. Ei ole mitään toiveita saada aluetta siihen kuntoon, että sinne voisi laittaa hevosia. Ehkä viiden vuoden päästä. Ja näillä näkymillähän me emme enää tuolla silloin ole. Yhtenä iltana sinne tupsahti ostajaehdokkaat kun olin tekemässä iltatalli. Jotenkin löi mielen malalaksi, vaikka tiedossahan se on, että ennemmin tai myöhemmin ostaja löytyy.

Ukrainassa on FEI-toimarikoulutus. Mun pitäisi päivittää tuomaritaso ja jos vaikka vihdoin ja viimein saisin sen stewardikurssin käytyä. Sehän mulla on alun alkaen ollut tavoite, että pääsen FEI stewardiksi. Pidetään nyt peukkuja, että homma natsaa.

Viikko 38

Syksy hiipii hiljakseen maisemaan. Illan pimenevät aiemmin ja aamuisin maiseman täyttää usein sankka usva. Satu pääsääntöisesti nakkaa hevoset pihalle ja vaihtelevalla kokoonpanolla hoidellaa sitten liikutukset ja tallihommat. Sella on pienimuotoisessa treenissä, jota tosin noudatetaan huonosti. Kenttä on aika ruohottunut, mutta ollaan neuvoteltu naapurista käyttöön ismpi kenttä tarpeen mukaan. Ja tarvetta siinä mielessä onkin, että Tatankan kanssa aletaan vähitellen siirtyä eteenpäin ja toivottavasti pian saadaan ihan ammattilainenkin käymään selässä. Toistaiseksi on edetty omin avuin. Pikkutamma on tosi rauhallinen. Selkäännousut on helppoja ja muutenkin draamaa on ollut äärettömän vähän. Valmistelut sujuu hyvin, painoavut toimii ja mitään ylimääräistä hötkyilyä ei ole esiintynyt. Tuntuu vähän oudolta listata pelkästään helposti sujuneita juttuja. Hauskempaahan se on aina kirjoittaa kommelluksista ja niistä myös oppii parhaiten. Mutta tämä menee nyt näin. Leppoisasti.

Mulla piti olla sunnuntaina taas verkossa Matkalla matkaratsastajaksi 1 -alkeiskurssi, mutta pohjoinen asiakas meni puihin. Alkuinnostus oli kovaa, mutta loppupeleissä porukka hiipui niin pieneksi, että päätettään perua.  Vähän harmittaa, sillä noita verkkon yli pidettyjä kursseja on kyllä kiva pitää. Ihan ilokseni pitäisin niitä vaikka kerran kuussa. Olenkin miettinyt, että pitäisikö pokkana lyödä lukkoon vaikka kuun ensimmäisen torstain, pistää ilmolinkin jakoon ja silloin illalla järjestää aina jonkun osion. Niin paljon helpompaa rupatella omassa työhuonneessa kuin ajella maailman ääriin. Joka sekin on tavallaan fine, mutta vie melkoisesti aikaa.

Ulkomaan kisoja on tullut seurattua. Kiinnostavia happeningejä. Hyvää viidettä kytätä käänykästä tilanteiden etenemistä.

Junnut treenailee omaan tahtiinsa. Suunnitelmissa on koko porukan mennä vielä Halloweeniin tekemään hyvänmielensuoritus.

10.-14.09.2018

Hevoset olivat koko viikon tallissa yöt. Stu aamulla kävi laittamassa ne pihalle ja me muut sitten vuorollamme otimme ne sisään. Vähitellen aletaan antaa väkkäreitäkin jo aamuin -illoin. Kauraa meillä on monen vuoden tarpeisiin, kiitos Riitan. Heinän kanssa on edelleen vähän niin ja näin, mutta lupauksia on annettu moneltakin suunnalta.

Sellan kanssa kävin loppuviikosta kentällä taivuttelemassa. Kenttä on ruokottomassa kunnossa, se pitäisi ehdottomasti lanata tai pian meillä ei ole enää hiekkakenttää vaan ruohokenttä. Pauliina vähän naureskelikin, että kaikesta päätellen aitojen sisällä ei kamalasti tehdä töitä.

Sellan kanssa meillä sujuu ihan kivasti. Ei suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Yhtenä yönä näin unta, että lähdimme Hillan kanssa ratsastamaan. Toivottavasti se on enneuni ja jossain vaiheessa meillä kummallakin on taas ihan oma hevonen alla.

Työporukan kanssa meillä on liikuntakamppis päällä ja yritän houkutella sakkia suokkivaellukselle. Saa nähdä ,miten painostukseni tehoaa.

Linnut tekevät muuttoa. Ridasjärvellä homma oikein korostuu, kun kokoontuvat järven lähituntumaan tankkaamaan ja keräämään voimia.

08.-09.09.2018

Säät alkaat olla sellaiset, että hevoset tulevat välillä ihan mielellään jo sisälle. Aamutallit hoituvat aika helposti  valoisan aikaan ja iltaisinkin ennättää kotiin ennen pimeää, mutta kyllä päivä vauhdilla lyhenee ja sen aistii, miten pimeä vähitellen valtaa maan. Vielä pitää yrittää sinnitellä vastaan ja jos vaan aurinko paistaa niin sitä yrittää olla ulkona ja ottaa jokaisen säteen talteen.

Sella kävi Karin avustamana lauantaina parin tunnin käyntilenkillä. Ei mitään ihmeitä raportoitavaa siitä. Hyvässä säässä saivat edetä.

Maailmalta kuuluu kummia. MM-kisoihin moni matkusti suurin odotuksin ainakin siitä, että kokee elämänsä kisan. Näin tapahtuikin, mutta ihan eri merkityksessä kuin oli lupa odottaa. Kisäjärjestäjät eivät ehkä olleet ihan kartalla, sääolosuhteet näyttivät voimansa ja koko kisa oli yhtä kaaosta ja rimpuilua vaikeasta tilanteesta toiseen. Lopputuloksena keskeytyneet kilpailut. Tästä puhutaan vielä varmasti pitkään.