Huhtikuu

Vuoden alku oli hyvin marraskuinen. Sen liisäksi saimma Koronan iloksemme. Koko maa ja kaikki harrastustoiminta tyrehtyi siihen. Team Ronaldon ja Team Töppärän kanssa teimme vaisusti töitä. On aika vaikea motivoitua harjoitteluun kun kisat yksi toisensa jälkeen peruuntuu ja kauden päätapahtuma NBCH päätettiin perua.  Harmitti ihan siitäkin syystä, että olin kovasti menossa toimihenkilöimään. Säälittää myös Jan-Fredrikin puolesta sillä tämä on jo toinen kerta kun hän jotuu perumaan kisansa ja tiedän miten valtavasti hän ja hänen perheensä panostavat kisojen järjestämiseen. Mun yksi voimakkaasti käyttämä lause (voimalause, jos sitä nyt niin naivisti haluaa kutsua) on TÄMÄ ON NYT NÄIN.  Eli ei kannata harmitella tai vastustaa asiaa, johon ei voi vaikuttaa. Joka täytyy vaan hyväksyä ja mennä eteenpäin niillä keinoilla, joita käytettävissä on. Koko maaliskuun ja huhtikuun olen saanut kyllä aika usein itselleni hokea että tämä nyt vaan on näin! Lisäksi mulla on tapana kehittää kaikesta tapahtuneesta jotain positiivista.  Kyllähän lock downistakin niitä löytyy. Sain monta kesken jäänyttä videoproggista editoitua loppuun. samalla Suonpään Youtube-kanava elävöytyi jälleen vähän. Verkkokursseille on ollut kysyntään ja vähitellen olen oppinut jopa niiden pitämisestä pitämään. Eihän se koskaan face to face – kursseja päihitä mutta palautteesta päätellen näillä verkon yli tapahtuville koulutuksille on nyt jos koskaan ollut tarvetta.

Harmillisesti saimme todelta, että Sella ja Tatanka ovat metsittyneet ja tulleet mökkihöperöiksi niin kuin me ihmisetkin. Ovat puoli vuotta koheltaneet keskenään. Sehän tekee toki elämisen ja olemisen helpoksi kun kaikki on pientä ja näppärää. Samalla kuitenkin salakavalasti pariskunta on vähän vieraantunut arjesta, vieraista hevosista ja maailman melskeestä. Kun Heppu aiheutti suuria tunteita, tuli selväksi että vähän pitää saada eloa tyttösten elämään.

Asioihin olikin aika luonnollisesella tavalla tulossa muutos. Diana sai kolmen vuoden odottamisen jälkeen kaupat tehtyä ja meillä vaihtui vuokraemäntä.  Samalla tämä ikävä kyllä tarkoitti sitä, että yhteistyömme Satun kanssa tuli päätökseen. Ainakin toistaiseksi. Meillä on viisi yhteistä vuotta takana ja viikkoakaan emme olisi ilman Satua pärjänneet. Pari päivää ennen vappua vietimme läksiäiset tallilla tarhoja siivoillen ja grillaillen.

Sellalla on ollut pientä torvottelua vasemmassa etusessa. Se sulaa liikutuksessa, mutta aiheuttaa aina huolta kun jotain ilmenee.  Ja vaikka sitä ei meinaa muistaa,niin tammalla alkaa myös olla jo ikää. Ei se mikään varsa enää ole. Tatankalla oli lieviä ähkyoireitä ja Cavalorin 911 pääsi kokeiluun.  Se vaikuttaa juuri maineensa arvoiselta tuotteelta. ja löytyy siis meidän myytitarjonnastamme. Jos ei jollekin ole tuttu tuote, niin kannattaa tutustua.

Tatankan kanssa on edetty siihen pisteeseen, mihin omat taidot riittävät. Pauliina saa jatkaa tästä ja auttaa meitä yhdessä eteenpäin. Kari sai jo mieluisan kotiläksyn : reipasta laukkaa pellolla. Montaa kertaa ei tarvinnut pyytää.

Maaliskuu

Minttu kävi meillä heti kuun alussa vähän ottamassa Sellasta tuntumaa.  Saana pääsi ripille ja vielä ehdittiin kuin ehdittiinkin pitää Riemuratsukoiden junnujen lumileiri Levillä ennen kuin Korona vyöryi päälle. Leiristä kirjoitan vähän lisää Tien päällä-osioon, mutta tiivistettynä taas upea reissu ja varmasti saavutettiin se, mitä tavoiteltiinkin.

Minttu piipahti täällä vielä treenaamassa enkkua sekä matkaratsastusta ja sitten pamahti liikkumiskieto, matkustuskielto, kokoontumiskielto, kättelykielto, yskähdyskielto ja moni muukin kielto sekä rajoitus päälle.

Tatankaa on ratsastettu nyt jo aika säännöllisesti ja kunhan poikkeustilat puretaan niin varmaan saadaan se jossain vaiheessa lähtöviivalle. Karihan sieltä on nyt mähkähdellyt maahan tasaiseen tahtiin, joten ihan on äitinsä elkeet tietyissä tilanteissa vaikka luonteeltaan on niin lempeä.

Helmikuu

Samaa epätalvea kuin tammikuussakin. Ei lunta ja pakkasta satunnaisesti sen verran, että maa on kivikovaa. Eli ei ihmeitä treenirintamalla.  Minttu se saa porskutella pohjoisessa lumitreenejään. Kuun ekana viikonloppuna pidettään taas tuomarikoilutus. Osallistujamäärä oli vähäinen, mutta sitäkin innokkaampi. Lisäksi yleisön pyynnöstä polkaisin käyntiin myös etätoteutuksen.  Oikeastaan noi etätoteutukset on aika kiinnostavia. Ja aina koulutuksissa on hyvä pössis. Ihmiset intoa täynnä.

Kuun lopulla saatiin vielä polkaistua yksi alkeiskurssi, jossa osallistujia oli parikymmentä ja sen päälle kisat.  Pohjat eivät tietenkään olleet ideaalit, mutta saatiin sentään kausi avattua.

Tammikuu

Syksyiset kelit jatkuvat ja kaikki tekeminen on aika laimeaa. Alkuvuoden FEI-kisoja peruttiin tai liian lumen takia. Mulla oli muutama kiva kurssi ja toivottavasti saatiin taas uusia harrastajia lajin pariin. Sillä tavalla sitä asioista vieraantuu, että ihan oikeasti 8 km/h tai 10 km/h voi tavalliselle hevosharrastajalle olla liikaa. Meikäläisiä se naurattaa, mutta tähän on tultu hevosharrastuksessa.  Valmennuskuvioita loppui ja uusia alkoi. PM-kisat Norjassa ovat monen päätavoite ja myös mun, sillä olem menossa toimihenkilöksi, tavalla tai toisella.

Joulukuu

Joulukuu on sääolosuhteiden osalta ihan samaa syksykeliä kuin marraskuukin. Multa loppui huumorintaju jo itsenäisyyspäivän tienoilla. Kyllä neljä vuodenaikaa olisi ihan suotava juttu ja jos jonkun vuodenajan täytyy jatkua yli seuraavan, niin en ainakaan toivoisi sen olevan syksyn. Mutta näin se nyt vaan ikävä kyllä on.

Kuukauden alkuviikot menivät komitean kanssa sääntömuutoksia miettien. Jotain haluttiin vähän omaakin muutosta pikkuluokkien osalta, mutta isoimmassa roolissa ovat tietenkin tietenkin melko massiiviset sääntömuutokset, jotka määrittää FEI.  Kv-liitto haluaa luonnollisesti suitsia G7-maiden toimintaa, mutta säädöt ennemminkin vaikeuttaavat pienten ratsastusmaiden toimintaa. Ja vähän epäilen, että oikeastaan mitkään sääntömuutokset eivät laita kyseisiä maita kuriin. Ikävä kyllä. Ja onhan se niinkin, että isoissa tapahtumissa sattuu ja tapahtuu koska volyymit ovat niin suuret. Vaikeita ja ristiriitaisia kysymyksiä.

Jolukuun ekana viikonloppuna oli perinteiset SuMaRan pikkujoulut. Sain kutsuni vähän myöhään, mutta ainakan mukaan mennään, jos kutsutaan ja Karikin innostui lähtemään kinkereihin. Harmillisen vähän oli lajin harrastajia paikalla. Muisteltiin aikoja, kun jossain majalla porukat saunoivat ja vetivät karaokea. Ruoka oli hyvää niin kuin aina ja aika nopeasti palkitsemisien jälkeen porukka suuntasi koteihinsa. Suonpään Maljan sai toistamiseen Kai Torp. Kohta on 10 vuotta mennyt ja pitää alkaa miettiä uutta kiertopalkintoa.

Toinen viikonloppu oli sovittu RieRatin nuorisotoiminnan käynnnistämiseen. Ajelin Kärppälään niin kuin moni muukin ja pidettiin aika kiva aamupäivä tulevaisuutta pohtien.  Itse lähdin takaisin kotiin ja nuoriso jäi vielä treenaamaan pilatesta tai joogaa tai jotain muuta venyttävää. Ihan hyvä, että nuorena oppisivat jo lihashuoltoa. Ratsastajat kun usein huoltavat hevostaan, mutta eivät itseään.

Ennen joulua mulla oli vielä yksi suokkiviritys, mutta sekin kuivui taas kasaan. Muutaman kerran loppuvuodesta aurinkokin pilkahti ja heti mieliala kohahti asteen. Ja tottahan se on, että nyt mennään jo taas kohti kevättä, joten eiköhän se tästä taas iloksi  muutu.

Marraskuu

Aika masentava marraskuu. Talvi ei tule, mutta ei tämä kesältäkään tunnu. Hevosia liikutetaan harvakseltaan.Ketä kiinnostaa touhuta pimeässä ja tihutuksessa, tai ihan jatkuvassa, rehellisessä sateessa.

RieRat vietti pikkujoulunsa ja olin paikalla. Tosin vasta myöhään illalla, sillä kävin päivällä Parikkalassa pyöräyttämässä Matkalla matkaratsastajaksi osa 1-kurssin. Porukka oli kurssilla innostunutta ja odotan jo toiveikkaana ensi vuoden kisoja, joita suunnittelevat. Maastot ovat mainiot ja porukka ihan kertakaikkisen lupsakkaa karjalaista kansaa. Tuo Itä-Suomen aktivoituminen on minulle yksi vuoden positiivisista jutuista.

Ajomatka Jämsänkoskella oli stressaava. Hidas ja pimeä ja märkä ja pelkäsin koko ajan tutkatolppia, sillä edeltävänä viikkona olivat salamavalot taas välkkyneet kehätiellä. Pääsin kuitenkin perille ja Mummelin herkkupatojen äärelle. Juhlat olivat jo vähän hiipumaan päin, mutta keskustelu kävi kuitenkin vilkkaana ja olin hyvilläni, että jaksoin lähteä ajelemaan. Käytiin kisakalenteria läpi ja polkaistiin käyntiin nuorisolle suunnattu yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä lisäävä projekti.  Toimintatapa on vähän epäselvä ja malli hyvinkin epävirallinen, mutta katsotaan nyt, mitä saadaan aikaiseksi. Oma roolinikin on vähän epäselvä, mutta eiköhän asiat selkeydy.

Ei näitä nykyajan marraskuita meinaa jaksaa. Olispa kaljaa! Tai oikeastaan jotain vähän vahvempaa!

Viikko 45

Kari kotiutui ja saikin hoitaa hevoset sekä tallihommat. Samalla tammoille lyötiin hokkikengät alle. Sella oli heti kotonaan uusissa kengissä mutta Tatanka vähän kainosteli kenkiä ja hokkeja. Sille tuntuu kaikki tämän tyyppiset muutokset aiheuttavan hetkellisesti päänvaivaa. Eikä siinä mitään, pitää vaan antaa sen tottua uusin juttuihin rauhassa. Tatanka on edelleen viluinen ja sitä on loimitettu vaihtelevasti. Yritetään nyt kuitenkin vielä siedättää sitä viileneviin keleihin.

Viikonloppuna käytiin pellolla ja poruksihan se taas meni. Mulla on Hopoa kova ikävä ja vuosipäiväkin lähestyy. Tunteet on pinnassa.

Viikko 44

Kari Vegasissa, mä töissä ja Satu sekä Rita aika lailla tallilla. Alkuviikosta pidin vapaata ja puuhasin tallilla. Maanantaina kävin Sellan selässä sillä ajatuksella, että se käyttäytyy seuraavana päivänä Ritan kanssa kunnolla ja käyttäytyikin. Pimeää on, märkää on ja yöpakkasia luvassa. Ja marraskuu alkaa.

Lajiseminaari järjetettiin viikonloppuna poikkeuksellisesti eri aikaa ja eri paikassa kuin liiton muut semiaarit. En oikeastaan pidä sitä kovinkaan hyvänä systeeminä. Pelkäämpä, että jäämme vielä enemmän unholaan jos emme ole mukana liiton yhteisessä tapahtumassa. Odotin kovasti, että Minttua huomioidaan SM-voiton ja 120 hyväksytyn suorituksen johdosta. Ikävä kyllä ei. Yleensä mestarit on vielä kukitettu tai sukitettu seminaarissa. Pieni kömmähdys, mielestäni. Yksi komitean tärkeä tehtävä minun näkövinkkelistäni on kannustaa ja innostaa harrastajia harrastamaan.  Siitä syystä kannattaisi muistaa ja palkita pienistäkin tekemisistä ja muistuttaa ihmisten mieliin vähän isommat tekemiset.  Töppärät tyhjensivät palkintopöydän, mikä tietenkin oli ihan ansaittuakin niillä kriteereillä, joita käytettiin. En vaan edelleenkään ymmärrä, miksi kisakilsoihin ei voida laskea ihan kaikkia kilsoja ja miksi muutenkin komitea haluaa niin kovasti korostaa sitä, että keskittyvät vain kansallisen tason kehittämseen. Näin pienen lajin ollessa kyseessä kannattaisi panostaa ihan kaikkeen lajin sisällä tapahtuvaan.

Noh, naristastani huolimatta kiitän myös komiteaa. Minut palkittiin vuoden toimihenkilönä. Mainita tuli kyllä täysin pyytämättä ja yllätyksenä. Mutta kuin edellistä avautumistani alleviivatakseni, täytyy sanoa, että luonnollisesti palkitseminen tuntui mukavalta. Kukaan ei näitä hommia sen takia tee, että saisi pystin kirjahyllyyn, mutta jos joskus jotain saa ja nimi mainitaan, niin onhan se kiva!

Viikko 43

Kari karisti Tussulan pölyt kannoiltaan ja singahti Vegasiin. Onneksi Rangerissa oli jo nastat alla ja tallireissut teinkin liukastelematta sillä. Tatanka on kasvattanut todella huonosti talvikarvaa ja vahvasti näyttää siltä, että loimitusrikas talvi on edessä.

Rita kävi kokeeksi Sellan selässä ja oikein kivasti meni. Sellalla taisi olla prinsessapäivä.  Jos aika alkaa olla kypsä, niin satunnaisesti voisi käydä vaikka ratsastamassa. Kenttäkin on ollut kohtalaisessa kunnossa. Illat ovat vaan sikamaiset pimeät ja pimeämmiksi muuttuu kun kelloja taas rukattiin.

Sääntövaliokunnassa on väännetty yleisen osan muutoksia ja vähän viiveellä olen ehtinyt niihinkin vastailla. Lajisääntöijin ei harrastajakunnalta muutosehdotuksia tullut, mutta jotain säädettäväähän niissäkin on ja ennen liiton seminaaria pitää hommat saada jiiriin.

Otin loppuviikolle vapaata ja aika kuluikin aika mukavasti tallilla.

Viikko 42

Koululaisilla syyslomaviikko ja olisikin ollut oivallista hoidella tallihommia valoisan aikaan. Toisaalta, koko viikon sateli enemmän tai vähemmän. Mulla on duunit vähän ruuhkautuneet, joten painoin kohtalaisen pitkää päivää koko viikon. Ei siis mitään merkittävää kirjattavaa hevoshommista. Kisakausi on päättynyt ja suurin osa kisahevosista pitää nyt pientä lepotaukoa. Odottelemme Italiasta useampaa satulaa ja mulla on sovittu alkeiskursseja ja joitan valmennuksiakin. Niin se vaan homma etenee säässä kuin säässä omaa uomaansa. Minttu tekee lähtö pohjoiseen ja toivottavasti pääsen siellä taas talvella pyörähtämään.