18.11.2018

Palauttelupäivä leirin jälkeen. Sella ja Tatanka saivat kumpikin liikutuksen ja Kari lähti jälleen reissuun. Yöpakkaset lähestyvät. Pohjoisessakaan ei ole vielä kunnolla lunta, joten on tämä aika poikkeuksellinen talvi. Onneksi oli kuivahko syksy, niin tarhojen pohja on kestänyt kohtalaisesti.

16.-17.11.2018

Junnujen kuivaleiri, josta oli kyllä kuivakkuus kaukana! Silloin kun Karilla oli aktiivinen kisakausi takana pidettiin näihin aikoihin karonkka sidosryhmille. Nyt ei ole millä kisata, niin täytyy keksiä jotain muuta. Ja onneksi mulla on nämä nuoret. Kesällä jo sovittiin, että pidetään toinen leiri talvella ja nyt oli sen aika. Kuivaleiri, jonka aikana käytiin kulunutta kautta läpi ja suunniteltiin uutta. Nuorten ihmisten elämässä vuosi on todella pitkä aika. Siinä ehtii tapahtua kaikkea isoa ja mullistavaa. Vanhemmiten aika tiivistyy ja vuosi ei oikeastaan tunnu erityisen isolta ajanjaksolta. Meillä on kuitenkin tavoitteet 2020 EM-kisoissa.

Monta muuttujaa on edessä ennen sitä. Esimerkiksi kaluston suhteen on jokunen kysymysmerkki. Mutta saahan sitä suunnitella ja haaveilla. Jos ei ole tavoitteita ei myöskään tapahdu yhtään mitään. Sitä voi harrastella ihan omaksi huvikseen ja tavoitteettomasti, mutta sellainen tekeminen harvoin tuottaa yhtään mitään tulosta. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että puuhastelee, mutta tavoitteet tekevät tekemisestä totisempaa. Toki tavoitteiden pitää olla realistisia, mutta pidän kyllä ihan saavutettavana sitä, että oltaisiin joukkueena kisaamassa 2020. Vähän tarvitaan onnea ja onnellisia sattumia, mutta mitenkään mahdoton tavoite tuo ei ole. Ja sitäkään ei voi koskaan hevosurheilun ollessa kyseessä kiistää, että taaloja tarvittaisiin.

Hain ensimmäisen setin leiriläisiä kahden jälkeen lentokentältä.  Pulputtava höpötys ja kiherrys alkoi välittömästi. Kuulumisia oli paljon. Kun päästiin meille, niin laitoin tytöt virittelemään pimeän ajan valoja torppaan ja pihalle. Pidettiin pieni joogasessio ja todettiin, että aihetta venyttelyyn olisi kyllä enemmänkin. Käytiin myös mennyttä kautta läpi heidän kanssaan ja myös tulevaisuutta. Otin vielä kerran puheeksi SM/lajimestaruus -asian. En aio enää siihen palata tämän jälkeen. Kun kausi on taputeltu, niin viimeistään nyt tämänkin asian voi jättää taakse- Lajimestari tai Suomen mestari – suomen parasta matkaratsastaja se kuitenkin on. Ja pitkässä juoksussa kyseinen mestaruus on vain yksi askel portaikossa. Todelliset haasteet ja tavoitteet ovat ihan jossain muualla. Mutta hyvä steppi on osallistua sm-kisoihin ja hyvä steppi on sekin, jos mitalisijoille pääsee. Lukee siinä mitalissa sitten ihan mitä hyvänsä.

Seuraava saapumisaalto oli vähän myöhemmin ja tulijat karauttivat korskeasti kumpikin omalla autollaan pihaan. Mietin mielessäni, että yritän kyllä pitää kiinni siitä, että tapaamme tällä kokoonpanolla vuosittain vielä silloinkin kun osa näistä ei ehkä enää matkaratsastusta harrasta. Ja kuka tietää, vaikka koko kvartetti jatkaisi lajin parissa elämänsä loppuun asti, mutta vähän mulla on tunne, että ainakin taukoja tulee ennemmin tai myöhemmin. Mikä sekin on täysin normaalia. Toivon kuitenkin että saadaan luotua sellainen yhteisö, että pidämme yhtä toisiimme vaikka aktiivinen harrastaminen loppuisikin. Jos joku ei itse kisaa, niin parempaa huoltajaa saa varmasti hakea. Omassa porukassa on kuitenkin jo nyt sellaista hiljaista tietoa, jota vieraammalle huoltajalle on vaikea jakaa.

Keittiöhommat saatiin käyntiin ja samalla juttelin myöhemmin tulleiden kauden saavutuksista ja tavoitteista. Kovin olemme samalla aaltopituudella. Tässä nelikossa on viehättävää se, että ovat jokainen tyystin toisistaan poikkeavia. Yhdistäviä tekijöitä on aina muutamalla, mutta jokaisella on ihan omat piirteensä. Kaikki ovat kovia tekemään töitä, mutta monessa muussa asiassa erot ovat merkittäviä. Joku sietää painetta paremmin, joku oikein hehkuu kisatilanteessa, yksi on itkuherkempi ja yksi kiukkuaa jollain muulla tavalla. Myös yleinen suhtautuminen elämään ja ympäristöön vaihtelee merkittävästi. Yksi on rasavilli party-pörriäinen ja yksi oikea kotihiiri. Nautin suunnattomasti kun seuraan näiden neljän kasvua ja kehitystä. Ihmisenä ja urheilijana.

Tiimi sai sapuskat pöytään varsin nopeasti. Sara oli tehnyt runsaasti valmistavia töitä ja Turunen kai masteroinut taustalla. Ruokaa oli tehty vähän isompaa iskujoukkoa varten, joten vedille itsemme ihan turvoksiin. Alkusalaatti, pääruoka ja jälkkäri oli jälleen loihdittu pöytään. Syötiin ja juteltiin ja saunottiin. Ihan niin kuin tarkoitus olikin, kukin itselleen sopivalla panostuksella. Luotiin yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kerroin vielä uusia tuulia, jotka kuulin Ukrainassa ja juteltiin tietenkin säännöistä ja sääntömuutoksista ja ihan kaikesta lajiin ja elämään liittyen. Iltaa istutiin pikkutunneille ja joskus kolmen jälkeen taisi hihitys vierashuoneessa loppua.

Aamulla Kari kävi tekemässä aamutallin. Junnut heräilivät kukin luonteenomaisella tyylillään. Yksi kömpi ylös etukenossa omaan tahtiinsa, pari sai pienelle kolistelulla ja mairittelulla liikkeelle ja yhtä piti herätellä topakammin. Samoin aamupalapöydässä osa oli heti virkkuina ja osa heräili varmaan vasta iltapäivällä. Juteltiin siinä vielä niitä näitä matkaratsastukseen liittyen ja sitten alettiin laittautua valmiiksi seuraavaan yhteiseen haasteeseen.

Vähän ennen kahtatoista siirryttiin Järvenpään Exitcenteriin. Mun oli pitänyt käydä koeponnistamassa mesta, sillä olin vähän ennakkoluuloinen, mutta en ollut ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. Alkuvaikutelma oli hyvä ja vähän meitä taisi jännittää, sellaista kiherrystä oli taas ilmoilla. Kari lähti mukaan ja siitä olin aika iloinen. Olin olettanut, että ei nappaa. Ja jos totta puhutaan, niin huonosti meille olisi saattanut käydä, jos ei Kari olisi mukana ollut. Tytöt olivat innoissaan. Tämä oli kaikille eka kerta.

Saatiin asiaan kuuluvat ohjeet ja pienen odottamisen jälkeen päästin siirtymään verhon taakse alkubriiffiin. No siellähän olikin vastaanottoihminen sonnustautuneena rooliasuun ja päästiin oikeaan tunnelmaan. Siirryimme salakapakkaan ja iskettiin arvoitukseen kiinni. Aluksi 10 minsaa vaan sinkoiltiin, mutta sitten vähitellen saatiin joku selkeys hommaan ja alettiin oikeasti ratkoa annettuja tehtäviä. Hosuin mukana  antaen taustatukea ja muille tilaa toimia, mutta yritin lähinnä seurailla kunkin valmennettavin suorittamista. Kukin otti aika lailla sen roolin, minkä ottavat yleensäkin. Sen verta hyvin kuitenkin vedettiin yhteen, että päästiin ulos! Aikaa jäi pari minuuttua. Peli-isäntä sanoi ,että 40% pääsee ulos, joten hienostihan se meni. Meissä on selvästi potentiaalia! Mutta kuten mainitsin, ilman Karia olisi ollut paha paikka.  Swn verta innstuneita tytöt kuitenkin olivat, että päätin ottaa vastaavan mukaan seuraavillekin leireille. Muutakin yhteistä tekemistä pitäisi kehittää. Joku ratsastusvaellus tms. voisi olla kanssa kiva. Katsotaan nyt, mitä keksin ja mihin budjetti venyy.

Kamala pulputus oli taas pakenemisen jälkeen. Käytiin meillä vielä juomassa teet ja vetämässä leiri nippuun. Kukin vuorollaan typyt lähtivät kotimatkalle. Minttu jäi mulle viimeiseksi pitämään seuraa. Käytiin pesettämässä auto ja samalla käytiin mielenkiintoisia keskusteluja. Lopulta tiputin likan lentokentällä ja letti heilahtaen blondi katosi väenpaljouteen. Hiljaisuus ja rauha laskeutui. Mutta jos nyt ihan totta puhutaan, niin kyllä mä siitä nautin kun tuo pyörremysky meillä vierailee. Siinä on sellainen energia-kvartetti, että oksat pois.

Illalla hiljaisuuden vallitessa tein iltatallin. Hyvä viinkoloppu takana.

12.-15.11.2018

Säätilat edelleen ajankohtaan nähden lämpimät. Plussalla ollaan kutakuinkin 10 astetta. Vettä tihuttelee, mutta mitään vedenpaisumusta ei onneksi ole. Tarhat ovat kohtalaisessa kunnossa. Kenttä kestää kasassa, jos siellä ei revitellä.

Hevosia liikutellaan harvakseltaan. Lähinnä kentällä. Mulla on alkanut yläkoulukierrokset, joten en ehtinyt tallille oikeastaan koko viikkona. Töiden ohella valmistelin loppuviikon junnuleiriä, joka pidetään meillä kotona.

Sääntömuutostyö lähestyy loppuaan. Pisteytys pitäisi saada järkeistettyä. Se on oikeastaan mun mielestä tässä kohtaa tärkein juttu. Luokkajakoihin tulee muutoksia, mutta niiden suhteen ei mielestäni voi tulla mitään suurta härdelliä. Lajiseminaariin on vaisusti menossa porukkaa joten ilmeisesti asia ei kiinnosta suuressa mittakaavassa. Omakaan intoni ei riitä. Vuosi sitten vähän päätin, että pakotan tytötkin mukaan, mutta olen syönyt jo sanani tässä asiassa.

10.-11.11.2018

Aamutallin kauttaa Jämsänkoskelle. Vuorossa oli Riemuratsukoiden vuosikokous ja kauden päätöspippalot tai pikkujoulut tai miksi niitä nyt sitten haluaakaan kutsua. Ehdittiin mukavasti mökille luovutusaikaan ja kiirehdittiin siitä kokoukseen. Porukkaa oli kohtalaisesti paikalla. Seura on pieni, mutta aktiivinen ja yli puolet jäsenistöstä oli paikalla jo kokouksessa. Mitään ihan mullistavaa ei päätetty. Kaikki rullaa jouhevasti niin kuin ennenkin. Ihmeitä henkilöstömuutoksiakaan ei tullut. Lupauduin ottamaa nuorisotoiminnan hoitaakseni. Montaa nuorstakaan meillä ei ole, mutta Linda, Venla ja Minttu nyt ainakin ja mahdollisesti pari muutakin.  Jotain pientä kivaa täytyy yrittää keksiä. Nuorilla on hyvä hyrinä päällä ja toivottavasti saan sitä vähän vielä lisättyä.

Kokouksen virallisen osan jälkeen paikalle pöllähti lisää sakkia. Lähinnä miespuolisia. Ilmeisesti vuosikokous ei niin napannut, mutta vapaamuotoinen illavietto sitäkin enemmän. Siirryttiin rinneravintolaan syömää. Pöydät todellakin notkuivat herkkua. Erinomaista ruokaa, mutta vähän jäin kaipaamaan seuran perinteistä joulupöytää. Söin niin paljon, että meinasin haljeta. Moni muu teki samoin. Juttu luisti ja hauskaa oli. Kahvin kanssa samaan aikaan julistettiin palkittavat. Seura on ehdottomasti kv-painotteinen ja näin ollen palkittiinkin kaikki kv-tulokseen saaneet. Ja niin sen pitääkin mennä. Myös km-kertymät noteerattiin. Mielestäni erittäin hyvä palkinto on tuki osallistumismaksuihin.

Istuttiin kimppamökilla vielä hetki. Mulla oli huoli Pedrosta, joka jäkitti yksinään meidän mökillä. Kari ratkesi ryyppäämään, joten käytiin Turusen kanssa koiraa pariin otteeseen moikkaamassa. Eihän sillä mitään hätää ollut, mutta koen tylsäksi sen, että piski on yksinään vieraassa paikassa. Tai että se keksii jotain jäynää ja siellä on sitten odottamassa järsitty sohva tai jotain muuta vastaavaa. Onneksi ei tietenkään ollut, sillä eihän se mitään järsi kotonakaan, mutta silti.

Kympin jälkeen palailtiin mökille. Pistettiin Turusen kanssa lisää pakkelia naamariin ja siirryttiin Himos Areenalle. En ole muistaakseni siellä ennen käynytkään. TT bongasi, että lavalle nousisi Jenni Vartiainen, jota emme kukaan olleet nähneet, joten päätettiin antaa mahkut. Nooh, ei se mikään elämää suurempi elämys ollut, mutta ihan kiva viettää ilta Tanjan ja Pasin kanssa. Kolmen jälkeen pääsin sänkyyn ja jotenkin koko illasta oli tosi mukava fiilis. Aamulla fiilis ei ollut kovinkaan kiva, kun unitunteja oli taas kertynyt kutakuinkin kolme ja mulle ajovuoro kotiin. Se pitää lopuksi todeta, että meillä on kyllä hieno seura. Toiminta on mutkatonta ja mukavaa. Kiitos siitä Perhe Lampinen!!

Kotimatka sujui aika hiljaisesti. Poikettiin vielä Haudankoskelle hoitamaan isänpäivämuodollisuudet. Karille napsahti iltatalli ja hevosten liikutukset mulle hiustenleikkauskurssia.

05.-09.11.2018

Marraskuun eka viikko vierähti harmaissa merkeissä. Mitään normaalista poikkeavaa ei ollut ilmoilla, mutta sitä tavanomaista harmautta vaan. Vettä sataa oikeastaan joka päivä, mutta onneksi se on pienen pientä suihkupullutihkua ainoastaan. Hevoset ovat ihan tyytyväisiä. Tavanomaista liikutusta: Tatanka 1-2 kertaa viikossa jotain pientä ja Seljanka vähän useammin ja vähän suurempaa.

29.10.-04.11.2018

Kaamosta kohden edetään. Aamun hämärissä töihin, illan hämärissä tallille ja illan pimeässä kotiin. Vaatii melkoista mielukuvista pitää hyvää virettä ja positiivista mieltä yllä. Kylmä ei ole, mutta kosteaa ja pimeää. Hevosten kanssa tekeminen on pientä puuhastelua. Sellan kanssa viikolla pyöritään kentällä ja viikonloppuisin Kari tekee pidempiä lenkkejä. Tatankan kanssa aletaan olla 40-60 minuutin liikutuskerroissa, joita on 1-2 kertaa viikossa. Pääasiassa sen kanssa työskennellään käynnissä, mutta ravia on lisätty ohjelmaan. Kohta ollaan siinä vaiheessa, että Pauliina tulee kuvioihin mukaan. Mä edelleen haaveilein omasta hevosesta. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ei vaan löydy mielestä. Samalla etsiskellään hilajaisesti uutta tallia, mihin lauma voitaisiin kärrätä, sillä aika kuluu ja pian ollaan taivasalla. Sellaista tällä erää. Pikkujoulukausi on alkamassa ja se korkkaa Riemuratsukoiden perinteiset kekkerit.

28.10.2018

Päivä meni enemmän ja vähemmän hevostellessa. Aamulla tein aamutallin. Päivällä Sella pääsi taas alkeiskurssin opetushevoseksi ja kävin itsekin selässä. Illalla vielä itatalli. Siinä se päivä pääpirteittäin olikin.

Kari teki yön töitä ja vietti päivän lepäillessä. Mä mietin illalla vähän suoritetun kurssin antia. Parempi fiilis mulla nyt on kuin edellisen kurssin jälkeen. Jotenkin sisäistin asioita paremmin ja luonnollisesti olen hommassa myös nykyään paremmin sisällä kuin edellisellä kerralla. Eli kuvailisin, että kurssi oli antoista. Eikä edes mitään uskomattomia kommelluksia sattunut. Normaalia säätämistä vain. Ja kotiin oli kiva tulla. Sekin on aina hyvä juttu.

27.10.2018

Matkustuspäivä kotia kohti. Jätin laturin luentotilaan, joten vähän piti säästellä somettamista. Muutama päivä pois kotoisista kuvioista, niin paljon tuntui olevan jokaisella asiaa. Kisatuloksia Halloweenkisoista seurailtiin tietenkin myös. Rita joutui ikävä kyllä jättämään leikin kesken, mutta nappulat vei hommaan maaliin asti.

Ehdin hetken oleilla kotona ja etsiä paniikissa bemarin avaimia ennen kuin lähdin iltatalliin. Kari paiski yön töissä niin kuin aina silloin kun kelloja siirretään johonkin suuntaan.

Olin snadisti Napista huolissani ja kollasin sen illalla moneen kertaan läpi. Nyt alkaa olla ne ajat, että ähkyjutut ovat pian taas tapetilla. Öisin on vähän pakkasta ja niin edelleen…..

Kurssireissua en ehtinyt oikein vielä edes analysoida, mutta ehkä sen aika on huomenna.

26.10.2018

Mä hikoilin kurssilla, noin niin kuin kuvainnollisesti, sillä oikeasti luokkatila oli jäätävä. Tarlempi selonteko Tien päällä – osiossa. Kari taisteli ensin tunkin kanssa ja sitten soitteli kitaraa. Onneksi Rita hoiteli tallihommat.

25.10.2018

Aamuyön pimeinä hetkinä Nina ajoi autonsa meidän pihalle parkkiin ja lähdettiin Kiovaan FEI-toimarikurssille. Tästä tarkempi selonteko Tien päällä -osiossa. Jälleen kerran antoisa, rankka ja monella tapaa vaiherikas reissu, jota voi kiikkustuolissa muistella. Kiitos Nina seurasta ja mahdollisuudesta päästä näihin juttuihin aina mukaan. En tätäkään asiaa liiemmin taida korostaa, mutta ilman Ninan kannustusta en ehkä olisi koskaan tohtinit FEI-toimarikuvioihin lähteä mukaan. Jokainen meistä tarvitsee kannustusta, jotta siirrymme pois mukavuusalueeltamme.

Kari ahersi omien hevosten kera. Rita valmistautuu viikonlopun kisaan. Kuten myös Minttu ja Saana. Onnea heille kaikille koetukseen.